Vuonna 2015 lahtelaisen jääkiekon lippulaiva Pelicans alkoi markkinoida itseään äijäkiekkojoukkueena. Näyttävät moottorisahat ja Hannibal Lecter -maskit mainoksissa tukivat myös kaukalossa näkynyttä tuotetta. Silloisen päävalmentajan Petri Matikaisen Pelicans ei ottanut taka-askelia ja kaukalossa sattui ja tapahtui.
Matikaisen ajanjakso Lahdessa ei ollut tuloksellisesti vahva, mutta silloin luotiin pohja lahtelaiselle tavalle pelata jääkiekkoa. Kova työnteko, periksiantamattomuus ja kovuus kuuluvat lahtelaiseen pelaajaidentiteettiin. Taktiikoita oli heittää tuona aikana monenlaisia, mutta taistelutahto pysyi ja näkyi aina. Jos ei näkynyt, valmennuksella oli keinot korjata se viimeistään seuraavaan otteluun.
Kova työnteko, periksiantamattomuus ja kovuus kuuluvat lahtelaiseen pelaajaidentiteettiin.
Ville Niemisen aloittaessa lahtelaisten penkin takana viime kaudella nipulta ei odotettu paljoakaan. Tulokaspäävalmentajan ensimmäinen kausi olikin menestys, kun joukkue pelasi raikasta kiekkoa. Runkosarjan kolmas sija oli paras sijoitus sitten hopeakauden ja todella moni pelaaja teki piste-ennätyksensä. Tuloksena oli kuitenkin totaalinen floppi ennakkosuosikin asemassa HIFK:ta vastaan pudotuspeleissä. Kauden loppua varjosti pitkään Niemisen sekava sopimustilanne, kun jatkosopimuksen tekoa viivytettiin kevääseen asti.
Vahvan edellisen kauden myötä odotukset turkoosipaitoja kohtaan nousivat tähän kauteen, kenties myös joukkueen sisällä. Odotuksiin ei ole pystytty kunnolla vastaamaan. Ensimmäiset pelit menevät vielä alkukankeuden piikkiin, mutta kymmenkunta peliä on nyt pelattu, eikä pelitapaa ole alkanut löytyä.
Tuloksellisesti alku on ollut kohtalainen, mutta voitot ovat tulleet joko maalivahti Tomi Karhusen unelmapeleillä ja kovalla taistelulla, tai onnekkaiden sattumien myötä. Ei tietenkään ole väärää tapaa voittaa ja onni pitää ansaita, mutta pelillinen selkänoja auttaisi paljon.
Pelitavallinen alisuorittaminen on näkynyt räikeimmin silloin, kun taisteluilme on loistanut täysin poissaolollaan. Tappiot Sportille, Ilvekselle ja Junost Minskille olivat siitä täydellisiä esimerkkejä. Tekemisen ollessa puolustuspäässä halutonta ja hyökkäyksessä löysää edes Karhunen ei voi yksin pelejä voittaa.
Puolustuspeli on ollut joukkueen suurin ongelmakohta.
Haluttomuutta on esiintynyt, jopa yllättäen, lähinnä Pelicansin pelatessa omassa kotihallissaan. Lahtea on pidetty menneinä kausina vaikeana paikkana voittaa, mutta tällä kaudella altavastaajat ovat hakeneet helppoja pisteitä pois hyppyrimäkien kupeesta. Alkukauden vieraspelit taas ovat sujuneet täysin ilman pistemenetyksiä.
Puolustuspeli on ollut joukkueen suurin ongelmakohta. Pakiston isoimmat tähdet Oliwer Kaski ja Mikko Kousa poistuivat kesällä, mutta odotusarvo oli, että menetys näkyisi räikeämmin hyökkäyspelissä kuin puolustuspelissä. Pakkipää on täynnä peruspakkeja, joiden luulisi osaavan edes pitää miehensä maalin edustalla, mutta liian usein vastustaja saa huseerata maalilla aivan miten lystää. Kamppailuhaluttomuus on kamalaa katsottavaa.
Niemistä ei tunneta minään suurena taktisena velhona, vaan pelaajien pumppaajana ja erittäin hyvänä sellaisena. Nyt on merkkejä ilmassa, että lataaminenkaan ei enää onnistu. Kärkijoukkueita vastaan se on yleensä kunnossa, mutta ennakkoon heikompia vastaan ei. Yksinkertainen fakta on, että joukkueesta pitää saada enemmän irti.
Pelicansin materiaali on paperilla kauttaaltaan laadukas. On Liigan kärkimaalivahti, hyökkäyksessä on syvyyttä ja kärkeä ja puolustus on selkeää kiekollista johtajaa vaille valmis paketti - hyvä sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Pelaajat saattavat luulla itsestään liikoja, että kaiken maailman pohjakastin Ilvekset ja valkovenäläiset CHL:stä voitetaan puolivaloillakin. Mutta näin se ei ole. Joukkueen materiaali on hyvä, mutta ei niin hyvä, että sillä napsittaisiin voittoja näkemättä vaivaa.
Yksinkertainen fakta on, että joukkueesta pitää saada enemmän irti.
Johtavien pelaajien esimerkin kautta on yksi reitti kääntää kurssia. Taavi Vartiaisen tappeluhaku Sporttia vastaan oli omanlaisensa yritys herättää joukkue. Ilves -ottelun naurettavan esityksen jälkeen pelaajat kokoustivat pitkään keskenään kopissa. Kuuleman mukaan tuolloin kokeneet pelaajat Antti Tyrväisen johdolla ottivat roolia joukkueen motivoinnissa ja tuota peliä seurasikin vahva taistelupeli IFK:ta vastaan. Näitä palavereita kannattaisi varmaan pitää useammin.
Olivat syyt kamppailuhaluttomuuteen sitten valmennuksesta tai pelaajistosta kumpuavia, niin muutosta pitää alkaa pian tapahtua. Jos ei valmennus saa pelaajiaan herätettyä, niin kuka sitten? Jonkun se pitää tehdä, jos Lahdessa halutaan keväälläkin pelata.
