Mielipide

Näkemys: Tuulola, Santala ja muut hermoheikot eivät ansaitse peliaikaa ratkaisupeleissä

LIIGA / Kolumni
Pudotuspeleissä ei ole tilaa hölmöilylle, ja harkitsemattomia jäähyjä ottavat pelaajat kuuluvat kokoonpanon ulkopuolelle − joko valmennuksen tai kurinpidon päätöksellä.

0−5-tappioasema, ensimmäisen puolivälieräottelun peliaikaa jäljellä 12 sekuntia. Tällaisessa tilanteessa HIFK:n Tommi Santala taklaa liioitellulla vauhdilla ja voimalla Pelicansin kärkipuolustaja Mikko Kousaa.

HPK:n ja TPS:n välisessä kolmannessa puolivälierässä hämeenlinnalaisten Eetu Tuulola ottaa kaksi jäähyä. Ensimmäisessä erässä nuori hyökkääjä otti estämisjäähyn taklattuaan TPS-hyökkääjää keskialueella, samalla HPK menetti ylivoimansa. Toisen jäähynsä Tuulola otti jälleen keskialueella kampitettuaan Zach Budishin vajaat kolme minuuttia ennen kolmannen erän päättymistä.

Mikään näistä suorituksista ei kuulu jääkiekkoon ylipäänsä eikä varsinkaan pudotuspelikiekkoon.

Santalan tekoa voi puolustella sillä, että Kousa ei taklauksen takia joutunut olemaan sivussa peleistä, ja HIFK nousi murskatappion jälkeen hienosti voittoon kotihallissaan sekä ottelusarjassakin johtoon. Jos ammattijääkiekkoilijat eivät kuitenkaan saa kauden tärkeimmissä peleissä tarvittavaa latausta ilman sääntöjen vastaisia otteita, olisi alanvaihto paikallaan.

Tuulolaa taas voisi puolustella sillä, että nuoren hyökkääjän hölmöilyistä huolimatta HPK pysyi pelissä ja ottelusarjassa mukana. Nyt pelataan kuitenkin niin tärkeitä pelejä, että mikä tahansa virhe voi kostautua kohtalokkaasti. Nuorta pelaajaa ei toki pidä virheistä automaationa rangaista, mutta kiekolliset huolimattomuusvirheet ovat eri asia kuin pelin ulkopuolella otetut typerät jäähyt.

Lisäksi molemmat Tuulolan jäähyt tulivat hyvin riskialttiissa kohdissa. Johtoasemassa ja ylivoimalla otetun jäähyn jälkeen TPS pääsi pikkuhiljaa peliin mukaan. Kolmannen erän lopulla otetusta jäähystä TPS puolestaan olisi voinut ratkaista pelin jo varsinaisella peliajalla.

Santala on pelikiellon vuoksi sivussa vielä kolmesta pelistä, mutta Tuulola on yksi HPK:n eniten peliaikaa saavista hyökkääjistä − ainakin toistaiseksi. Jos HIFK selättää Pelicansin ja etenee välieriin, pitäisi Santalan kohtalona olla katsomokomennus. Kevään ensimmäisen tappionsa kärsineen HPK:n kannattaa myös vakavasti harkita Tuulolan roolia.

Voittavan joukkueen kokoonpanossa ei nimittäin ole sijaa hölmöilijöille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös