Mielipide

Näkemys: Turhin tehtävä jääkiekossa on olla pudotuspeliottelun päätuomari – Pois sieltä jaloista pyörimästä, linjatuomarit saavat jäädä

MAAJOUKKUE / Kolumni

Jääkiekon miesten maailmanmestaruuskisojen avauspäivän neljässä ottelussa vihellettiin selvästi tänä vuonna enemmän jäähyjä kuin turnauksen neljässä puolivälieräottelussa. Pelaaminen ei suinkaan siistiytynyt tosipeleissä, vaan tuomarit ovat jättäneet sekä puolivälierissä että välierissä selkeitä rikkeitä viheltämättä.

Pelaajat ovat saaneet pelata käytännössä ilman sääntöjä, eikä päätuomarien läsnäololla ole ollut otteluihin mitään lisäarvoa. Kun kerran jäähyjä ei tule suurin piirtein mistään, pystyvät linjatuomarit hoitamaan pelikatkot paitsioiden, pitkien kiekkojen ja muiden keskeytysten jälkeen. Ja kiekon pudottamiset takaisin peliin.

Tyhjän panttina luistelevat päätuomarit voisivat yhtä hyvin aloittaa lomailun jo alkusarjan jälkeen. Jättävät kuitenkin hommansa hoitamatta, joten mitä siellä jaloissa pyörimään.

Optimaalisempaa toki olisi, että tuomaritoiminta olisi samanlaista alkulohkoissa – eli runkosarjassa – ja pudotuspeleissä. Yhtä realistista taitaa olla toivoa maailmanrauhaa, ilmastonmuutoksen pysähtymistä tai tasa-arvoa.

MM-kisojen pudotuspeleissä on nähty kampituksia, painiotteita ja korkeita mailoja ilman jäähyä. Jäähyttömyys ei toki sinänsä peliä edistä, mutta vielä oudompaa on katsella kahta toimetonta päätuomaria.

Tuomarien tehtävä on epäilemättä jääkiekko-ottelun vaikeimpia. Päätökset on tehtävä nopeasti, ja paine vihellyksistä tai viheltämättä jättämisistä on valtava.

En kuitenkaan suostu uskomaan, että ne lukuisat rikkeet kuudessa pudotuspeliottelussa olisivat olleet hommassaan vuosien ajan harjaantuneille puoliammattilaisille mahdottomia havaita. Varsinkin kun ohi menneiden rikkeiden vastapainoksi on vihelletty jäähyjä kevyesti. Ilmiö on tuttu myös esimerkiksi Liigasta.

Pessimistinä oletan, että tuomaritoiminnassa ei tapahdu äkillistä muutosta ratkaisupelien osalta. Siispä ehdotan, että jätetään päätuomarit kokonaan pois MM-kisojen pudotuspeleistä. Ja mitä Liigan ja Suomen jääkiekkoliiton erotuomarijohtaja Jyri Rönnkään siellä reissussa pyörii, kun ei kerran nähtyä enempää kykene IIHF:n tuomaroinnin järkyttävään tilaan vaikuttamaan? Rönn on kisoissa arvioimassa ja analysoimassa erotuomaritoimintaa sekä otteluissa videomaalituomarina ja osittain otteluvalvojana. Ei riitä näytöt ulkomaanpäivärahoihin. Suomeen sieltä panemaan täällä asioita järjestykseen.

Antaa poikien pelata ja tuomareiden lomailla.

» Lähetä palautetta toimitukselle