Mielipide

Näkemys: Tiistaina esitettävä World Cup 1996 ei ollut mikä tahansa turnaus − Suomi floppasi, mutta USA näytti historiallisesti hauista isoveljelleen

MAAJOUKKUE / Kolumni
World Cup 1996 ei ole Leijonien kannalta arvoturnauksista ikimuistoisin, mutta turnausta lämpimästi muistelevia riittää Suomessa tänäkin päivänä. Turnauksella on arvoa etenkin yhdysvaltalaisen kiekkokulttuurin näkökulmasta.

Tiistaina esitettävä vuoden 1996 World Cup on kliseitä kaihtamatta kiekkoviihdettä parhaasta päästä. Katso, niin uskot. Lue tämä kirjoitus siten, kuin lukisit kuuluisan elokuvaohjaajan parhaista vuosista tehtyä juttua. On kyse kulttuurin ja lajihistorian arvostamisesta.

Vuoden 1996 arvoturnaus puolustaa paikkaansa merkittävien joukossa muutenkin kuin pelkän nostalgian takia. Lopputuloksensa takia se oli merkittävä virstanpylväs, vähän kuten sitten 1998 Naganon olympiafinaalia pari vuotta myöhemmin.

Oli nälkää, ja kovasti nouseva NHL:n sekä suomalaisen jääkiekon buumi. Lätkäkorteille oli omia kivijalkakauppoja!

No onhan turnauksella pelkkää nostalgia-arvoa ihan hemmetisti. Pelkkä Leijonien joukkue oli täynnä senhetkisiä, entisiä ja tulevia NHL-pelaajia aikana, kun Kurrin, Selänteen, Tikkasen ja kumppanien vanavedessä sinne siirtyi 90-luvun aaltoa.

Näinä vuosina sinne menivät Koivu, Kapanen, Niinimaa, Timonen, Ylönen ja Törmänenkin. Tästä joukkueesta oikeastaan NHL-juttujen suhteen mietittävää jäi Juha Riihijärvellä ja Mika Niemisellä siitä, että olisivatpa syntyneet 10-20 vuotta myöhemmin.

Yhtä kaikki, Leijonien pelejä katsoessa kotona tuntui, että jalkeilla on todellakin joukkue, joka voi mennä vaikka päätyyn asti. Alla oli jo 1995 maailmanmestaruus, mutta tietyllä tapaa jopa enemmän Suomelle uskoa näissä parhaiden pelaajien turnauksissa pärjäämisestä antoi jo vuoden 1991 Kanada Cup, jossa Suomi tuli tuli kolmanneksi.

Katsokaa muuten tuonkin turnauksen pelejä − ai että, mitä "no bullshit" -lätkää Suomen alemmat ketjut pelasivat ykkösnimiensä takana. Pentti Matikainen ansaitsee tuosta turnauksesta vieläkin taputuksia selkäänsä...

Panosta vuoden 1996 turnauksessa lisäsi se, että edellisestä huipputurnauksesta NHL-pelaajien kanssa oli jo viisi vuotta, kun neljä edellistä Kanada Cupia mentiin 3-4 vuoden sykleillä. Oli nälkää, ja kovasti nouseva NHL:n sekä suomalaisen jääkiekon buumi. Amerikkalaisiakin lätkälehtiä sai marketeista. Lätkäkorteille oli omia kivijalkakauppoja!

Täällä Suomea luotsasi edellisen vuoden kansallissankari Curt Lindström. Huuma ei kantanut enää tässä vaiheessa, ja tuloksena oli toinen kirvelevä tappio MM-1996 Wienin jälkeen. Lite bättre inte längre vai miten siellä Tuhkolmassa puhutaan.

Suomen huumaa kesti alkulohkon parin riemukkaan voiton verran. Sen jälkeen rymisi housuissa ihan huolella, ja moni valvoi pudotusottelua katsoen yönsä turhaan.

Niin, jatkovaihe pelattiin kokonaan Kanadassa. Reilun viikon mittainen yövalvominen Gotler-leipien ja Hedelmäpommi-jugurtin kanssa otti koville aikana, jolloin yöt oli tehty nukuttavaksi − etenkin silloin, kun syyskuussa keräsi metsätöitä tehden taskurahaa syksyksi ennen asepalvelukseen astumista. Gotleria leikattiin puukolla, ja jokainen siivu tuntui kasvattavan vyötäröä samalla paksuudella päivän hikoilusta huolimatta.

Historiaa teki isoveljen sijaan pikkuveli. USA lasketteli jo alkulohkon tappiotta antaen myrskyvaroituksen heti kärkeen voittaessaan Kanadan. Sitten kaatuivat Venäjä ja Slovakia, ja välierässä uudestaan Venäjä.

Joukkueena ja yksilöinä Yhdysvallat oli silti ikuinen pikkuveli − tähän turnaukseen asti.

On muistettava, että Kanadalta puuttuivat Mario Lemieux, Ray Bourque ja Patrick Roy − perustellusti voitaisiin sanoa, että kunkin pelipaikan parhaat pelaajat, mutta Wayne Gretzkyn, Eric Lindrosin ja Rob Blaken miehistö ei ollut mikään jämäsakki.

USA:lla oli toki omat tähtensä. Brian Leetch ja Mike Richter elivät kaikkien silmissä vielä Rangersin mestaruusstatuksella valtavaa huumaa. Lisäksi oli Chris Cheliosin ja Brett Hullin kaltaisia legendoja. Suomalainen katsoja mietti, kenen puolelle asettua. Kanada hävisi jo alkulohkossa, mutta eiväthän he nyt enää voisi taipua?

Kun noita miehistöjä nyt katsoo, on helppoa nähdä mikä potentiaali USA:n joukkueessa oli. Sen ei tarvinnut jälkikäteen tarkkailtuna hävetä lainkaan Kanadaa vastaan. Sitä oli silti vaikea uskoa ulkopuolisena. Sen ajan perspektiivissä olennaista oli, että USA ei ollut voittanut oikein yhtään mitään sitten vuoden 1980 Miracle on Icen.

Bob Carpenter iski 80-luvulla puskista kertaalleen 53 maalia, minkä jälkeen supertähtien kylkeen nousi hiljalleen myös amerikkalaisia yksilöitä. Stanley Cup -finaaleissa oli kuitenkin aina enemmän kanadalaisia sankareita. Joukkueena ja yksilöinä Yhdysvallat oli silti ikuinen pikkuveli − tähän turnaukseen asti. 

Gretzky EI voittanut tämän turnauksen pistepörssiä, Hull teki sen. Yhtään kanadalaista ei valittu turnauksen tähtiviisikkoon. Richterille tämä oli uran ehdoton tähtihetki kevään 1994 Stanley Cupin ohella. Loukkaantumiset alkoivat haitata akrobaattisen vahdin uraa, mikä teki useista hänen kausistaan rikkonaisia. Myös Rangersin sädekehä hiipui. 2002 Richter onnistui vielä olympialaisissa.

Kaiken taustalla yksilöistä on vielä hehkutettava Bill Guerinin, Adam Deadmarshin ja Derian Hatcherin mukanaoloa. Kanadalaisiin supertähtiin verrattuna he olivat tuolla hetkellä vielä vähäisiä pelaajia, mutta ruuhkaisen brutaaleina NHL:n rymyvuosina heistä tuli suuria tähtiä. Kun piti vääntää, he olivat kaukalossa kuin kotonaan.

Tämä syksy ja tiistai voidaan katsoa kuitenkin kahden teeman läpi. Suomalaisten nousu ja mahalasku, sekä sitten se hetki, kun Yhdysvallat kasvoi hetkeksi isoveljestään ohi. Tämän jälkeen se ei ole Kanadaa aikuisten arvoturnauksissa kukistanut, mutta kyseenalaistaminen päättyi tähän turnaukseen. Katsotaanpas minkälaista siivua eväsleivälle tällä kertaa viritellään.

Viasat ja Viaplay näyttävät Suomen 1996 World Cup -ottelut sekä turnauksen loppuottelusarjan tiistaina 21.4. klo 9.00 alkaen.

» Lähetä palautetta toimitukselle