KÄR - HPK
BOS - TOR 2.00
CGY - COL 5.00
NSH - DAL 22.00
Mielipide

Näkemys: Tappara oli runkosarjan toiseksi paras joukkue, mutta mestaruuteen ei usko kukaan

LIIGA / Kolumni
Jukka Rautakorpi on menestynyt valmentaja, mutta toistuvat finaalitappiot syövät uskottavuutta. Tappara ei vaikuta mestarikandidaatilta runkosarjan kakkossijastaan huolimatta.

Toiseksi eniten voittoja ja sarjapisteitä, kolmanneksi vähiten päästettyjä maaleja. Tapparan runkosarja oli onnistunut, vaikka rahkeet eivät riittäneetkään vastaamaan Kärppien ylivoimaisuuteen.

Pudotuspeleihin Tappara sen sijaan lähtee ristiriitaisesta tilanteesta, sillä mestaruusmahdollisuudet ovat häviävän pienet hyvästä runkosarjasuorituksesta huolimatta. Tähän on suuri − ellei peräti suurin − syy päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

Rautakorpi on kiistatta yksi liigahistorian menestyneimpiä valmentajia, ja tämän vaativassa ohjauksessa moni pelaaja on kehittynyt uudelle tasolle. Fakta on kuitenkin, että Rautakorven joukkueet eivät osaa voittaa.

Toki konkarivalmentaja on luotsannut Tapparan kertaalleen runkosarjan voittoon ja on selviytynyt sekä Tapparan että HPK:n kanssa yhteensä seitsemän kertaa Liigan finaaleihin. Vain kerran Rautakorpi on kuitenkin päässyt juhlimaan mestaruutta. Neljä kuudesta finaalitappiosta on tullut paras seitsemästä -sarjassa, joten sattumaakaan ei voi syyttää.

Mikään Tapparan pelissä tai Rautakorven toiminnassa ei ole näyttänyt siltä, että tälläkään kaudella olisi runkosarjan kakkossijaa suurempaa menestystä luvassa.

Vertailun vuoksi Jussi Tapola oli kolme kautta Tapparan päävalmentajana, tuloksena kaksi mestaruutta ja hopea.

Rautakorven ensimmäisestä päävalmentajakaudesta on aikaa yli 20 vuotta, eikä hänen toimintatavoissaan ole sittemmin juuri tapahtunut muutosta. Peluutus on kärkipelaajia suosivaa, ja virheet johtavat herkästi penkitykseen. Jo viime keväänä Mikko Mannerin johtama Kärpät näytti Tapparalle taktisesti ja pelillisesti kaapin paikan, eikä tällä kaudella ole näkynyt merkkejä paremmasta.

Joku voisi siteerata Albert Einsteinin sanomaksi väitettyä lausetta asioiden toistamisesta ja erilaisen lopputuloksen toivomisesta.

Rautakorven alaisuudessa Tapparalla on usein ollut todella nimekäs miehistö, ja nykyisessäkin kokoonpanossa on ennen kaikkea kokemusta ja leveyttä. Viime kesän hankinnat Antti Erkinjuntti, Tuukka Mäntylä ja Jarkko Malinen kuitenkin vaikuttavat enemmän Rautakorven saunailtaan kutsutuilta kuin mestarikandidaatin vahvistuksilta.

Erkinjuntti keräsi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa enemmän tehopisteitä kuin tällä kaudella, vaikka pelasi 23 peliä vähemmän. Mäntylä on pelannut pienessä roolissa ja pitänyt vanhoilla päivilläänkin kiinni vaarallisesta pelityylistään.

Kun muut Tapparan hankinnat olivat tasoa Niklas Bäckström ja Ben Blood, ajatus välikaudesta tuli väkisinkin mieleen − varsinkin kun vertaa Kärppien hankkineen Aleksi Heponiemen, Oskar Osalan ja Jussi Jokisen.

Rautakorven ja Tapparan onneksi Blood on ottanut ison roolin joukkueen puolustuksessa, ja viime kaudella tehottomuudesta kärsineet Tomas Zaborsky sekä Niko Ojamäki ovat tällä kaudella olleet kirvesrintojen tehokkaimpia hyökkääjiä.

Kuutena keväänä peräkkäin finaaleissa pelanneelle joukkueelle nämä ovat laihoja lohtuja. Tapparalle kuluva vuosikymmen on ollut menestyksen täyteinen, mutta suurimmat voitot ovat tulleet Rautakorven ollessa toisaalla.

Mikään Tapparan pelissä tai Rautakorven toiminnassa ei ole näyttänyt siltä, että tälläkään kaudella olisi runkosarjan kakkossijaa suurempaa menestystä luvassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle