Mielipide

Näkemys: Tapolan tuplarooli tarjoaa Tapparalle yllättävän kilpailuedun

LIIGA / Kolumni
Kolmen vuoden tauon jälkeen Tapparan penkin taakse palaava Jussi Tapola pääsee valmentamaan itse kasaamaansa joukkuetta.

Päävastuu Tapparan valmennuksesta on viimeisten lähes kymmenen vuoden ajan levännyt vuoroin Jukka Rautakorven tai Jussi Tapolan harteilla. Tuon ajanjakson saldo on huikeat neljä hopeaa, kaksi mestaruutta ja yksi pronssi. Jakson kirkkaimman kruunun, eli kaksi peräkkäistä mestaruutta keväinä 2016 ja 2017, joukkue saavutti Tapolan alaisuudessa.

Koronapandemian vuoksi ennen aikojaan päättynyt kausi päätti samalla myös Rautakorven tällä erää viimeisen päävalmentajakauden tamperelaisseuran peräsimessä. Kokenut Rautakorpi siirtyy seuraavaksi Tapparan urheilujohtajan paikalle, jolta Tapola väistyy.

Tapolan paluu tutun penkin taakse on ilouutinen paitsi Tapparan kannattajille, myös koko Liigalle. Liiga-uransa alussa useita kausia Rautakorven oppeja apuvalmentajana ammentanut, kahdesti Kanada-maljaa nostellut ja myös KHL:n sekä maajoukkueen katsastanut Tapola on ehtinyt kerätä kunnioitettavan meriittilistan 45-vuotiaaksi valmentajaksi.

Palava intohimo

Etenkin pelaajalähtöisestä ja yksilöiden kehittämiseen nojaavasta valmennustavastaan tunnettu Tapola kuuluu Liiga-valmentajien ehdottomaan eliittiin yhtä paljon saavutustensa kuin persoonansakin takia. Merkittävin tekijä menestyksen taustalla on palava intohimo jääkiekkoa kohtaan ja loputon kiinnostus pelin ja pelaajien kehittämiseen. Tapolan pelikirjassa oli mestaruuskausina paljon samaa kuin Rautakorven vastaavassa, mutta se, mitä Tapola teki oppi-isäänsä paremmin, oli kyky reagoida ja mukauttaa pelitapaa nopeammin tilanteen niin vaatiessa. Sama piirre on tullut esiin myös Tapolan kommenteissa tulevaa kautta ajatellen, joissa on korostunut juuri reagointikyky, mikäli pelaaminen ei lähde odotetulla tavalla rullaamaan kauden alussa.

Kokemuksensa ja kykyjensä lisäksi Tapolalla on myös valttikortti, jota ei muilta Liiga-valmentajilta löydy. Toimiessaan Tapparan urheilujohtajana kuluvalla kaudella, Tapola vastasi paitsi Rautakorven luotsaaman joukkueen iskukyvystä, myös oman ryhmänsä kasaamisesta uudelle kaudelle. Ei siis ihme, että Tapola ja hänen tuleva apuvalmentajansa Tuomas Tuokkola olivat tuttu näky katsomossa Liigan viime kauden otteluissa.

Toisin sanoen Tapola tuntee joukkueensa poikkeuksellisen hyvin, vaikka kauteen valmistautuminen on hädin tuskin vasta käynnistynyt. Tapolan selvitystyön ja maineen ansiota on myös muun muassa Santtu Kinnusen ja Petteri Puhakan kaltaisten lupaavien pelaajien saapuminen Tapparaan, jota ei kovan sisäisen kilpailunsa takia ole yleisesti pidetty parhaana mahdollisena paikkana nuorille. Myös viimeisimpänä joukkueeseen liittyneet tšekkivahvistukset Michal Moravčík ja Jiří Smejkal ovat pitkälti Tapolan pelaajatarkkailun tulosta.

Etukäteen arvioiden moni asia siis puoltaa Tapolan menestystä myös toisella päävalmentajajaksollaan Liigassa. Ruusuisessa tilanteessa piilee kuitenkin haasteensa, jotka liittyvät paitsi koronapandemian luomaan epävarmuuteen myös pelaajapotentiaalin ulosmittaamiseen. Tilanne, jossa valmentaja on pitkälti itse kasannut joukkueensa, tarkoittaa kilpailuedun lisäksi myös poikkeuksellisen suuria odotuksia etenkin valmennusta kohtaan.

Tapola on jo suomalaisen jääkiekkovalmennuksen kermaa. Nyt saattaa alkaa ajanjakso, jonka aikana hän nousee vielä yhden askelman ylöspäin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös