Mielipide

Näkemys: TPS löysi sankaruutta, mutta sarjavoiton avaimet pysyivät ärsyttävän hyvin HPK:lla

LIIGA / Kolumni

Maanantai-ilta toi onnellisen lopun turkulaisille kiekkokatsojille sekä joukkueelle. Otto Niemisen upea rypistys maalintekoon piti TPS:n mukana sarjassa ja varmisti sen, että pelejä pelataan ainakin yhden lisäkerran vielä Turussa.

Sillä hetkellä Turussa tunnettiin jotain, minkä vuoksi riippulukkoja lukitaan kahden kesken sillan kaiteeseen ja heitetään avain jokeen.

TPS löysi myös voittavan maalivahdin. Kahden tappiopelin syypää ei ollut Rasmus Tirronen, mutta nyt aloittanut Henrik Haukeland oli eleettömän tasainen tyylikkäällä suorituksellaan. Yhteensä 38 kertaa.

Musta hurma nousi ainakin hetkellisesti taas henkiin. Tämän lisäksi Nieminen ei ollut ottelun ainoa turkulaissankari. Myös Jonne Virtasen 2−1-maali oli todellinen tahtomaali − maali, jollaiset muistetaan yleensä pitkään ja hartaasti.

Sillä hetkellä Turussa tunnettiin jotain, minkä vuoksi riippulukkoja lukitaan kahden kesken sillan kaiteeseen ja heitetään avain jokeen.

Ei tunnettu pitkään. Täydelliseltä momentumilta haissut tilanne kääntyi lähes välittömästi takaiskuksi turkulaisten päässä, kun HPK rullasi jälleen yhden toimivista hyökkäyspään peleistään ja karvasi kiekon pois. Kiekko kiersi puolustajalle, ja Markus Nenonen pisti paluukiekon varmasti sisään.

Se ei riittänyt tällä kertaa voittoon, mutta muistutti yhdessä jatkoerän pitkän hallintajakson kanssa siitä, kumman peli on kokonaisuutena paremmin hanskassa.

HPK on kaksikosta yhä se, jonka puolustaminen eteenpäin ja hyökkäyspäässä tuottaa enemmän riistoja ja niistä tilanteista pidempiä hyökkäyksiä. HPK pärjää päätypeleissä. HPK:n pelin rytmittäminen soljuu paremmin eteenpäin, kun TPS:llä se on enemmän väkinäistä. HPK on saanut aikaan myös siivun verran enemmän vaarallisia maalipaikkoja − jokaisessa pelissä. 

Turkulaisten onneksi se ei takaa vielä yhtään mitään HPK:lle. Sarjan voittamisen kannalta peli näyttää kuitenkin tällä hetkellä siltä, että riittävästi oikeita asioita ei tapahdu sille samassa ottelussa.

Sille alleviivaavaa oli TPS:n ykkösketjun heikko suoritus tasakentällisin. Kahdessa edellisessä ottelussa joukkuetta voittotaistelussa mukana pitänyt trio oli nyt ottavana osapuolena ylivoimaa lukuunottamatta.

Turkulaisten sankarit ovat löytyneet, mutta joukkue hakee yhä itseään. Kenties sarjan loppuun asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös