Yle TV2:n ohjelmatiedoissa luki välierän jälkipeleissä "Kakarat", MM-välierää seuranneen ohjelman nimi. Kohtalonivallinen nimitys, mutta hassun osuva. Suomalaiset olivat todella pieniä välierissä Kanadaa vastaan heti alussa. Puolivälierän Yhdysvallat-otteluun oli selvästi korkea lataus, minkä jälkimainingeissa välierään Nuoret Leijonat ei löytänyt samanlaista latausta.
Outo juttu, mutta ihmismieli harvemmin se kaikista loogisin on.
Yhdysvallat kaatui nimenomaan sillä latauksella, mutta pelkästään henkisen puolen asioista on vaikeaa repiä syyllistä välierälumipesuun. Tunnetusti joukkueen lataamiseen liittyvissä asioissa vastuun kantaa valmennus. Nyt se samainen valmennus, joka on vastuussa siitä, että joukkueen pelitapa oli hapuileva ja pelaajien pelaajaprofiilit osittain eriparia heidän rooliensa kanssa.
Ongelmia oli aistittavissa jo Kanada-harjoitusottelussa. Vaihdot venyivät, puolustuspelaamisesta toisteisesti varastettiin hyökkäyssuuntaan ja muutenkin pelistä välittyi mielikuva, ettei yhteistä sapluuna oikein ole. Vaihtojen venymisenkin vuoksi avainpelaajien kuorma oli valtava.
Sama teema toistui välierässä, kun joukkue oli välierän alkutekijöissä johtavien pelaajiensa näköinen: kaikki kunnia esimerkiksi Matias Maccellin kiekollisille taidoille, mutta eihän varakapteeni ja hyökkäyksen johtava pelaaja voi olla omassa puolustuspäädyssä noin välinpitämätön.
Viisikkotasolla Suomi oli lauantaina hajanainen ja näytti jälleen pelitavattomalta kasalta kahden ryhmän yksiköitä: kolme pelaajaa, hyökkääjät, rynnivät minne sattui ja kaksi pelaajaa, puolustajat, siivosivat sotkuja sen, minkä kykenivät.
Tästä herää aiheellinen kysymys: minkä verran ongelmalliseen pelaamiseen on valmennuksen johdolla puututtu? Jos on puututtu, miksei se välittynyt jäälle? Melkeinpä vielä isompi kysymysmerkki muodostuu kuitenkin vielä ylemmäksi, nimittäin Suomen jääkiekkoliittoon ja Rauli Uramaan.
Kun lähes päivälleen vuosi sitten Suomi juhli nuorten MM-kultaa, Urama paalutti kovaan ääneen, miten Suomen pitää rakentaa arvokisasuunnitelmansa pelitavallisen edun varaan. Esille nousi kiistelty sanapari: Meidän peli.
Seuraaviin kisoihin nimettiin kuitenkin päävalmentaja, joka erkaantui tästä koulukunnasta puheissaan jo ennen kisoja, eikä joukkueen otteitakaan voi tämän huoneentaulun ympärille rakentaa. Muistaen aiemmat lausunnot; miksi liiton linjaan sopimaton valmentaja valittiin? Vai olivatko puheet vain kaunopuhetta?
Entä ylipäätään sekava ja puolivillainen toiminta? Joukkueen karsimisesta on tiedotettu sordiinolla, eikä valmennusryhmän kaventumistakaan avattu ollenkaan. Videovalmentaja Jukka Varmanen toki korvattiin Mikael Tolkilla, mutta Tommi Miettisen jättämää pelin osaajan roolia ei mitenkään. Tuomo Ruutu toki palasi valmennusryhmään, mutta hänen meriittinsä ovat aivan muualla kuin pelitavallisella puolella. Varmasen ja Miettisen poistumisesta ei tiedotettu.
Myös pelaajapuolella Suomen joukkue oli vajaavainen, eritoten johtamisominaisuuksiltaan. Juniorisarjoja pelaavat kanadalaiset näyttivät pelillisesti huomattavasti kypsemmiltä kuin Liigassa aikuisia vastaan vääntävät nuorukaiset. Kun mukaan otetaan Helmisen vain vuoden mittainen pesti, ovatko kriittisimmät puheet "välivuodesta" kovinkaan villejä?
Mutta näiden tekijöiden kautta päästäänkin pienestä kuvasta isoon kuvaan, jossa on myös hopeareunuksensa.
Kaikista näistä ongelmista huolimatta Suomi pelaa vielä arvokisamitalista, kun se kohtaa sunnuntaina pronssiottelussa Ruotsin. Toki mahdollisuus perustuu siihen, että joukkueen turnauksen toistaiseksi ainoa onnistunut ottelu osui juuri puolivälieriin. Jossa Yhdysvallat vieläpä ojensi avaimet Suomen kouraan.
Jos välierätappiota laitettiin esimerkiksi Anttoni Hongan suulla Ylen haastattelussa jännityksen piikkiin, tänään samaa tekosyytä ei voi enää käyttää. 0−5-tappion jälkeen kun harvemmin on juuri hävittävää tai jännitettävää.
Ennen viime vuoden mestaruuteen johtanutta turnausta Jussi Ahokkaan valmennusryhmä teki tiukat analyysit siitä, mikä edellisenä, puolivälieriin päättyneenä vuonna oli mennyt pieleen.
Välieräpaikka ei saa harhauttaa Jääkiekkoliittoa ja Helmisen seuraajaa Antti Pennasta siitä, että iso kuva oli valju.
Vain siten myös pieni kuva voi olla positiivinen.
