Mielipide

Näkemys: Naisten Liigan ympärille ei tule maalailla hattaraa – Kaudenavaus oli ala-arvoisesti järjestetty

Muut Sarjat / Kolumni
Naisten liigassa on aiemmin järjestetty onnistuneita avausturnauksia. Kuopiossa viime viikonloppuna järjestetty sen sijaan oli lajille lähinnä haitaksi.

Naisten Liiga on nyt muutaman vuoden aloitettu syyskuussa järjestettävällä turnauksella, joka kerää kaikki joukkueet yhteen. Se voisi olla hyvin mukaansatempaava aloitus – aivan kuten tapana on maailman jääkiekkosarjoissa ylipäätään. 

Turnaus on hyvä mahdollisuus saada paikalle koko Suomen naiskiekkoväki ja houkutella mukaan uusia ihmisiä.

Kahtena viime vuonna sarjan aloitus on kehittynyt suotuisasti. Ilves järjesti vuonna 2017 mukavan viikonlopun Tampereella Tesoman hallissa, joka sopi tarkoitukseen hyvin. Katsojat mahtuivat paikalle, halli oli asiallinen ja muutenkin viikonlopusta jäi miellyttävä tunnelma. Viime vuonna Kärpät pisti vielä paremmaksi. Turnaus pelattiin kaupungin parhaassa hallissa Raksilassa ja käytössä oli jopa mediakuutio, joka on naisten kansallisessa jääkiekossa suunnilleen ennenkuulumaton laite. Kuutiolla näytettiin jo pelattujen ottelujen lopputuloksia ja sarjataulukon tilannetta. Yleisöä saapui paikalle varsinkin Kärppien otteluihin verrattain runsaasti. Itse koin kaukaa paikalle tulleenakin reissun kannattavaksi.

KalPan viime viikonloppuna järjestämä turnaus sen sijaan oli järkytys. Alle kaiken arvostelun.

En ollut uskoa silmiäni, kun tajusin, että turnaus oli viety harjoitushalliin. Hallissa oli vain kaksi jäätä vierekkäin ja ylhäällä parvi, josta saattoi seisten katsoa pelejä. Verkon läpi tietysti. Yleisössä taisi olla lähinnä pelaajien vanhempia ja sukulaisia. Kotijoukkue KalPan otteluissa aidan äärellä oli tungosta, mutta muuten tilaa löytyi todella helposti.

Paikalla oli myös Yle, joka näytti Urheiluruudussa kaikille, että naisten jääkiekon pääsarja aloitettiin ladossa. Urheiluruutu-näkyvyys on tietysti normaalioloissa lajille myönteinen asia, mutta nyt sarjan johdon sekä järjestävän seuran KalPan leväperäisyyden takia liian monelle televisionkatsojalle jäi mielikuvaksi, että naisten jääkiekko on alasarjatason puuhastelua. Tällainen ei todellakaan paranna Naisten Liigan asemaa ja arvostusta suomalaisen urheilun kentällä.

Entäs paikalla olleet katsojat? Kun tulee avausturnaukseen tutustumaan lajiin ja Naisten liigaan ja päätyy päiväksi seisomaan jääkylmään halliin, jossa viereisestä kaukalosta kaikuvat kuulutukset ja vihellykset häiritsevät ottelujen seuraamista, tuleeko uudestaan? Luultavasti ei.

Arvostus on ansaittava. Siksi Naisten Liigan päättäjien tulee jatkossa estää tällaiset tapahtumat. Yksittäinen sarjaottelu voidaan pelata huonossakin hallissa, jos tilanne sitä vaatii, mutta aloitusturnaus on paikka nostaa sarjan imagoa. Siihen on syytä panostaa. Aloitusturnaus on todella hieno tapa aloittaa kausi ja tavoittaa ihmisiä. Siksi sen järjestäminen on annettava vain sellaisille tahoille, joilta löytyy kunnianhimoa ja osaamista sarjaa ja pelaajia kunnioittavan tapahtuman luomiseen.

KalPa ja sarjaa hallinnoiva Suomen jääkiekkoliitto eivät tuohon tänä vuonna kyenneet.

Naisten Liigalla on tässä näytön paikka.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös