Mielipide

Näkemys: Miljoona Mestikselle on tärkeä teko − se maksettiin vain väärästä pussista

LIIGA, MESTIS / Kolumni
Jääkiekkoliitto ja Mestis itse yrittävät nyt pelastaa koronan taloudellisesti runteleman Mestiksen. Aikooko rikas Liiga osallistua talkoisiin?

Pahassa talouskurimuksessa riutuvat Mestis-seurat saivat koronapandemian keskelle valoa päiväänsä, kun Jääkiekkoliitto tuli mukaan Mestiksen pelastamistalkoisiin. Tämä on upea asia Mestikselle, mutta rahat puoliammattilaissarjan pelastamiseksi voisivat tulla myös Liigasta.

Tukitoimet ovat kokonaisuudessaan miljoona euroa, josta merkittävä osa on toki muuta kuin suoraa rahallista tukea Jääkiekkoliitolta Mestiksen seuroille. Liitto kuitenkin perusti yhdessä Mestiksen kanssa myös "reagointirahaston", jonka lompakolla pahimmassa tilanteessa olevat seurat voivat käydä hädässään.

Mikäli Mestis ja sen seurat pelastuvat näillä toimilla, se on tärkeää koko suomalaisen jääkiekon kannalta. Lasku ei vaan saa langeta maksettavaksi väärälle taholle.

Mestiksen pelastaminen tällä tavoin olisi upeaa. Maksaja vaan oli täysin väärä.

Jääkiekkoliitolla ja sen käytännössä hallinnoimalla Jääkiekkosäätiöllä on merkittävää, useiden miljoonien arvoista varallisuutta. Varat ovat kertyneet esimerkiksi Suomessa järjestettyjen miesten MM-kisojen voitoista.

Tätä varallisuutta Jääkiekkoliitto on kohdistanut suomalaisen jääkiekon, erityisesti juniorien harrastamisen, tukemiseen. Sinne ne rahat kuuluvatkin.

Liitto ilmoitti viime toukokuussa antaneensa suoraa rahallista tukea lähes tuhannelle junioripelaajalle yhteensä lähes miljoona euroa. Nämä ovat nuoria kiekkoilijoita, joiden ei välttämättä muuten olisi mahdollista ylipäänsä pelata jääkiekkoa.

Vähävaraisten perheiden lasten jääkiekkoharrastusta liitto on tukenut edeltävien kahdeksan vuoden aikana yhteensä 3,5 miljoonalla eurolla. Jääkiekkoliiton ja Jääkiekkosäätiön varoja on muillakin tavoin kohdistettu ruohonjuuritasolle; olosuhteiden parantamiseen ja sinne, missä rahalle ehdottomasti on tarvetta.

Olisi tärkeää, että tuo tuki ja tukemistyö ei häiriinny vallitsevassakaan taloudellisesti äärimmäisen raskaassa koronakriisissä. Mestis-seuroille nyt kerätyssä tuessa on kyse lähinnä sarjan sisäisistä järjestelyistä. Käytetään rahoja, jotka oli tarkoitettu sarjalle pahimmista pahimman päivän varalle.

Samanaikaisesti Liiga-seurat elävät yltäkylläisyydessä.

Ylimpien kilpasarjojen ja niiden seurojen pelastaminen ei pidä Jääkiekkoliitossa olla pois yhdeltäkään vähävaraisen perheen lapselta. Mestis-seurojen toiminnan jatkuminenkin on osa sitä.

Mestis-seurat ovat eläneet yli varojensa ja lähes poikkeuksetta seurojen taloustilanne oli jo ennen viime viikkojen tapahtumia jossain surkean ja katastrofin välimaastossa. Liiga on tosin omilla toimillaan edesauttanut Mestiksen elintilan lähes totaalista hävittämistä. Ja toisaalta Mestistä hallinnoiva Jääkiekkoliitto on antanut niin tapahtua.

Liigalla on rahaa, yllin kyllin. Liigan tulot palaavat, pian. Liiga-seurojen takana on vauraita omistajia sekä monivuotinen ja kymmenien miljoonien eurojen arvoinen mediasopimus Telian kanssa.

Mestis-seurojen taustalla on velkojia. Jääkiekkoliiton alla taas lukemattomia kiekkojunioreita ja ruohonjuuritason toimijoita, jotka elävät liiton tuen varassa.

Usealla Liigan paikkakunnalla seurojen talous on jo ennen koronapandemiaakin viety kynnyksen partaalle, mutta siihen syyt löytyvät vain seurojen toimistojen peileistä. Mestiksen pelastamiseksi tarvittava rahasto on vain pieni pisara Liigan televisiointisopimuksen tulevien vuosien tulovirrasta.

Liiga on vienyt lähes kaikki suomalaisen jääkiekon rahavirrat. Nyt sen tulisi kääntää sitä virtaa koko suomalaisen jääkiekkoilun nimissä toisen todellisen kilpasarjan pelastamiseksi.

Mestiksen pelastuminen olisi upeaa. Maksaja vain voisi olla pääsarjakin.

Muokattu 27.3.2020 kello 14.50: Teroitettu sanomaa siitä, että pelkän Jääkiekkoliiton sijaan Liigakin voisi osallistua Mestiksen rahalliseen tukemiseen tässä poikkeustilassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös