Mielipide

Näkemys: Mikko Lehtosen on syytä lähteä NHL:ään − odottelu kuvaa vain itseluottamuksen puutetta

KHL / Kolumni
Mikko Lehtosella olisi varmasti ollut kysyntää myös rapakon takana jo viime vuonna, mutta puolustaja valitsi suunnakseen Jokerit, jonka kanssa hän teki kahden vuoden sopimuksen.

NHL:llä ja KHL:llä ei ole olemassa siirtosopimusta. Näin periaatteessa KHL-pelaajan on odotettava sopimuksen loppua, että hän voi lähteä NHL-jäille. Vaihtoehtona on maksaa omasta pussista takaisin se summa, mikä pelaajalla on KHL-sopimuksessaan.

Mikko Lehtonen on nyt 26-vuotias. Kaksivuotiseen sopimukseen vaikutti pitkälti se, että 27-vuotias pelaaja voi tehdä ensimmäisen NHL-sopimuksensa yksisuuntaisena, mikä on pelaajalle selvä tavoite. Samalla hänen ei tarvitse asettua palkkakaton tulokkaille asettamiin vaatimuksiin.

Lehtosen tämän kauden esitykset KHL:ssä ovat sellaisia, että ei ole epäselvää, etteikö hän vakiinnuttaisi asemaansa myös maailman kovimmassa kiekkoliigassa. Siirto on järkevä ratkaisu, sillä seuraavalla kaudella KHL:ssä hänellä on vain hävittävää.

Kaksisuuntaisen sopimuksen ja farmikomennuksen pelkääminen tuntuu tässä vaiheessa kuitenkin vain tekosyyltä. Mikäli Lehtonen olisi lähtenyt vuosi sitten rapakon taakse, ei hänen nykytasonsa perusteella olisi viettänyt päivääkään farmissa, ja saanut siten sopimuksensa täysimääräisenä. Samalla hän olisi saanut tehtyä hyvän sopimuksen tuleville kausille ja sitä kautta paremman kokonaistilin.

Ensi kaudelle yksisuuntainen sopimus ei ole mahdollinen, mutta siitä huolimatta Lehtosen on syytä tarttua tarjoukseen. Hyvät näytöt NHL:ssä antavat paremmat edellytykset huippusopimukseen kuin nykyisen kaltainen KHL:n dominointi.

Huomattavasti heikommistakin lähtökohdista on lähdetty NHL-joukkueiden puolustukseen tavoittelemaan paikkaa ykkösmiehistöstä, ja myös valloitettu sellainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös