TAP - IFK
WPG - STL 3.30
SJS - VGK 5.00
CAR - WSH 2.00
Mielipide

Näkemys: KeuPa teki sen taas – Keuruu ja kiekkoromantikot elävät keväthurmosta

MESTIS / Kolumni

Sula maantie, auringon paiste, rauhallinen pikkukaupunki, piskuinen jäähalli tupaten täynnä yleisöä, joka kannustaa omiaan kuuluttajan Mennään mennään -huudatusten säestämänä. Tämä kaikki tuo elävästi mieleen viime kevään. Tuolloin KeuPa HT hallitsi Mestistä läpi kauden, eteni finaaleihin ja sekoitti koko kaupungin nappaamalla mestaruuden.

Ulkopuolisen silmin samanlainen hurmos oli aistittavissa myös tänä keväänä välieräsarjassa LeKiä vastaan. Kannattajaryhmä on ollut joukkueen tukena kotihallin ohella myös vieraskentällä Lempäälässä, minkä lisäksi pelipaidat ja muut fanituotteet ovat yleinen näky Keuruun katukuvassa pelipäivinä.

Viidennessä ottelussa Lempäälään matkanneiden omien kannustus auttoi KeuPan 5-8-vierasvoittoon, vaikka se oli jo 3-0-tappiolla. Ratkaisevaksi jääneessä kuudennessa kamppailussa kauden ennätysyleisön vetänyt halli on revetä liitoksistaan, kun Anttoni Honka laukoo isännät jo ratkaisevan tuntuiselle 4-1-karkumatkalle. Varautuneimmatkin keskisuomalaiset innostuivat iskemään ylävitosia vieruskaverin kanssa katsomossa.

Jokainen paitsio, pelaajan kaatuminen ja taklaus saa aikaan asiaankuuluvat reaktiot, ne herättävät kannattajissa tunteita. Vaikka koko Mestiksen merkitystä kyseenalaistetaan nykyään, on tänne tullessa helppo aistia, miten tärkeää peli ja kaupungin oman joukkueen menestys on näille ihmisille, erityisesti pudotuspelien aikaan. Mestiksellä on sittenkin merkitystä.

Tänä keväänä keuruulaisen kiekkokevään satutarina on jopa viime kautista hienompi, kun pudotuspelimenestys on tullut kauden otteisiin nähden yllättäen. Keuruulaisjoukkue selviytyi pudotuspeleihin viimeisenä joukkueena sijalta kahdeksan, mutta tämä ei ole tahtia haitannut. Ensin kaatui runkosarjan voittanut Hermes ja välierissä kokkolalaisten kanssa tasapisteisiin päätynyt, kakkossijan napannut LeKi.

Menestys ruokkii hurmosta ja hurmos ruokkii lisää menestystä. Vaikka moni mestaruuskauden avainpelaaja vaihtoi kauden jälkeen maisemaa, on Keuruulle saatu rakennettua lyhyessä ajassa voittamisen kulttuuria, siitä osoituksena toinen perättäinen finaalipaikka ja monen Mestis-tasolle nimekkään pelimiehen halu siirtyä juuri KeuPaan.

– On se etu, kun koko kylä on takana, rummut pauhaavat, eikä oikein istumaankaan mahdu. On hienoa pelata täällä, vahtisti KeuPan päävalmentaja Niko Härkönen.

Finaalissa vastaan asettuu yhtä lailla kiekkohurmoksesta nauttivan Imatran Ketterä, joka on päättänyt viedä ensimmäisen finaalikotiottelunsa Lappeenrannan kisapuistoon, jotta kaikki halukkaat mahtuvat varmasti katsomaan koitosta. Edessä on siis varmasti molemmilla paikkakunnilla huikea Mestis-kauden päätös, joka ei jätä varmasti ketään halliin astuvaa kylmäksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös