Mielipide

Näkemys: Ketterä täyttää valtiaan saappaita

MESTIS / Kolumni
Imatran Ketterän mestaruus ei ole pelkkä satu, vaan palkinto suunnitelmallisesta työstä.

Sport sanoi hyvästit 2014. Sitä seuraavana vuonna eroprosessin läpi kävi KooKoo. Kolmikon täydensi 2016 Jukurit, joka myös siirtyi tarkastelemaan ruohon vehreyttä aidan toisella puolella, Liigassa.

Tuon jälkeen Mestistä pidettiin tyhjäksi kupattuna sarjana, vaikka perinteikkäitä Mestis-suurseuroja oli esimerkiksi TUTOn muodossa. Turussa resurssien käyttö on ollut kuitenkin luokattomalla tasolla, ja menestyksen sijaan seurasta on tullut vain väriläiskä, joka viihtyy otsikoissa.

Eikä aina niin positiivisessa mielessä.

Syksyllä 2017 sarjaan nousi Imatran Ketterä, joka on noussut nopeasti sarjan kärkiseuraksi. Tästä osoituksena oli jo Suomen Cupin voitto syksyllä 2018, kun loppuottelussa kaatui hallitseva Mestis-mestari KeuPa.

Satumaisen tarinan päätteeksi menestyjiä Mestiksessä on nähty. Tästä vallan mainiona esimerkkinä käy KeuPa, joka milloin ihmisten joukkueena ja milloin tarinan mestareina on suorittanut ihmeitä toisensa perään.

Ketterä on toki tarina sinällään, mutta tämän kevään mestaruus ei ole vain satu. Olosuhteet, toimintastrategia ja urheilulliset satsaukset ovat luoneet puitteet, joilla menestykseen ei vaadita ihmeitä, vaan kultajuhlat ovat luonnollista jatkumoa.

Penkin takana Maso Lehtonen valmennusryhmineen on luonut joukkueelleen selvän pelitavan, ja pelin rakenteet ovat Mestis-tasolla jopa poikkeuksellisia. Niiden varaan laadukkaat pelaajat rakentavat peliä, joka kylvää tuhoa.

Etelä-Karjalaan rakennettu buumi antaa pontta jatkaa ansiokasta työtä, joten ei pidäkään yllättyä, jos Mestiksen uusin nousijakas tunnetaan pian sarjan suurena.

Vaikka muut tykkäisivätkin kyttyrää.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös