Mielipide

Näkemys: Jonne Virtanen on inhimillinen esikuva, virheineen kaikkineen

LIIGA / Kolumni
Jonne Virtanen erotettiin TPS:n toiminnasta huonon käytöksen vuoksi, mutta herran viestintä asiasta ansaitsee hatunnoston.

Viime viikkojen Suomen puhutuin jääkiekkoilija Jonne Virtanen tuli ulos TPS-riitansa taustojen kanssa torstaina. Virtanen kertoi tiedotteessaan oman versionsa siitä, miksi Tanskan-reissun jälkeen hyökkääjä suljettiin TPS:n toiminnasta.

Tanskassa pelattujen otteluiden ohessa on ollut tulokasillallinen, ja sen aikana alkoholikin on virrannut. Tästä huolimatta reissulla on oltu edustamassa TPS:ää ja sen arvoja. Näitä Virtanen on mitä ilmeisemmin rikkonut.

Harva asia maailmassa on mustavalkoinen (TPS:n paitaa lukuun ottamatta), eikä sitä ole tämäkään. Case Virtanen on malliesimerkki urheilijan elämän ongelmasta. Missä menee inhimillisen hahmon ja yli-inhimillisen esikuvan raja?

Jääkiekkoilijoiden alkoholin ja muiden päihteiden käyttö on verhottu vahvasti piiloon. Arjen sanotaan koostuvan lepäämisestä, harjoittelusta ja pelaamisesta. Vaikka esimerkkejä löytyy myös toiseen suuntaan, monet haluavat aiheesta vaieta ja vielä useammat haluavat aiheen vaientaa.

Miksi? Koska virheellisyyden julkista myöntämistä pelätään. Olen itsekin törmännyt useaan tilanteeseen, jossa pelaajat eivät uskalla puhua julkisesti omista virheistään, koska se saattaa johtaa erittäin vaikeisiin tilanteisiin sekä nykyisessä että tulevassa työsuhteessa. Seurapuolella julkisia ulostuloja ymmärrettävästi rajoittaa raha, sillä mielessä pyörii jatkuvasti brändiarvo.

On totta, että varsinkin nuoret imevät vaikutteita esikuvistaan, jota kulttipelaaja Jonne Virtanen tai kuka tahansa muu varmasti monelle lapselle on. Mutta eikö nuoren kasvattamisen vastuu ole aivan muilla tahoilla kuin tällä esikuvalla itsellään? Eikö vastuu päihdevalistuksesta ole esimerkiksi vanhemmilla ja kouluilla? Koulumaailmasta mainittakoon myös perinteinen hölmöilyn jälkeinen puhuttelu: "Jos Mikko hyppää sillalta, hyppäätkö sinäkin?"

Voin puhua vain omasta puolestani, mutta mielestäni sellainen on esikuva parhaimmillaan, jossa on mukana inhimillisyyttä. Virheitä ja niiden myöntämistä.

Koska illan tarkat tapahtumat ovat vain asianosaisten tiedossa, en voi niihin sen tarkemmin ottaa kantaa. Mutta verhon raottamiselle nostan Virtaselle peukkua. Toimiihan tässä tilanteessa esikuva-aspekti myös toiseen suuntaan.

Jos hän voi puhua, niin voin minäkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös