Mielipide

Näkemys: JYPin 2,5 miljoonan investointi kertoo karua kieltä seuran taloudenpidosta

LIIGA / Kolumni

JYP Jyväskylä Oy kertoi omista talouden luvuistaan tiistaina. Erityisesti erikoiselta kuulostava termi "arvonalennus" ja siihen liitetty yli 2,6 miljoonaa tappiollinen tulos nostattivat kulmakarvoja ja taidettiinpa muutamat kahvitkin pyyhkiä näppäimistöiltä.

Hallituksen puheenjohtaja Jukka Seppäsen suulla kuitenkin kerrottiin, etteivät luvut ole niin pahoja kuin ne kuulostavat, eivätkä ne ole pois nykyisestä kassasta. Kansankielisesti selitettynä noin 2,5 miljoonan suuruista summaa voi ajatella sijoituksena jyväskyläläiseen pelaajatuotantoon.

Pelaajatuotannolla tarkoitetaan JYP Jyväskylä Oy:n tytäryhtiö D-Team Jyväskylä Oy:tä, jonka alaisena D-Team ja JYP-Akatemia pelasivat Mestistä kahdeksan kauden ajan. Haaviin tarttui yksi Mestis-hopea. Toiminnan suurimpana tunnuspiirteenä oli Jukka Ahvenjärven johtama pelaajakasvattamo, joka mahdollisti miesten pelit Jyväskylän nuorille lupaaville jääkiekkoilijoille.

D-Teamissa tai JYP-Akatemiassa on kasvanut muutamia kansainväliselle tasolle murtautuneita pelaajia, kuten Sami Niku, Veini Vehviläinen ja Oula Palve.

Liiga-pelaajia on kasvanut noin yhden joukkueellisen verran, kirkkaimpina niminä esimerkiksi Valtteri Kemiläinen ja Markus Nenonen. Nykyisen Liiga-JYPin tunnetuin pelaaja tästä kehittämöstä on Julius Nättinen. Imagollisesti Nättisen kaltaiset pelaajat ovat toki JYPille tärkeitä, ja siitä seura on ottanut uusitussa markkinoinnissaan kaiken irti. Nuori pelaaja, joka on vielä oman kylän poika. 

Jälkiviisaasti ajateltuna kertoma on kuitenkin melko karua. Muut Liiga-seurat ovat päässeet poimimaan rusinat pullasta, jonka hinta on nyt kerrottuna noin 2,5 miljoonaa euroa. Huvi on veloitettu hurrikaaniryhmän kukkarosta. Siksi investointia ei voi ajatella pelkästään JYPin kannalta kovin onnistuneena.

Taloudellisesta näkökulmasta tämä sopii ivallisen hyvin jyväskyläläisten taloudenpitoon. Onhan se tuottanut lähes miljoonan tappiot kolmen edellisen tilikauden aikana. 

Kun Seppänen hellitti otettaan JYPistä, taloudenpito on mennyt heikompaan suuntaan ja sotkuja on riittänyt. Seuralla on toki vielä omaa pääomaa, mutta puheenjohtajan suulla sanotun korjausliikkeen täytyykin olla nyt konkretiaa, eikä vain sanahelinää.

Muuten Jyväskylän jääkiekkopiireissä ei enää mietitä uutta Hipposta 2020-luvulle, vaan sitä, että onko sille käyttäjä Liiga-tasolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös