Mielipide

Näkemys: Jääkiekko on kuin tanssiaiset, joissa ei ole ikärajaa

LIIGA / Kolumni
Jääkiekko on murroksessa. Uusi teknologia on muuttamassa lajin luonnetta ja lajin sisällä vallitsee varsinainen kaksinaismoralismi.

Anteeksi ranskani, mutta ärsytykseni määrää kuvailee tällä hetkellä parhaiten v-alkuinen verbi.

Jääkiekko on menossa kummalliseen suuntaan. Pelistä ollaan hyvää vauhtia viemässä se, mikä siinä on minua viehättänyt niin pelaajana kuin katsojanakin. Tunne, kontaktit ja vauhti.

Tilalle ovat tulleet videotarkistukset, pohdinta taklausten kieltämisestä ja mielensä valmentajan sanomisista pahoittava media.

Pian edesmenneet pudotuspelit ovat olleet fiasko. Videoita on katsottu ja hierottu edes takaisin niin, että VHS:n nauhat olisivat katkenneet. Samalla on voitu vetää vessanpöntöstä alas erään kiekkoleijonan sanoma siitä, että jääkiekko olisi peli, jossa momentumilla on merkitystä. Kyllä ei ole, paras momentum katoaa, kun tuomarit miettivät koskiko pelaaja maalivahtiin vai ei.

Erotuomarijohtaja Jyri Rönn on tuonut oman lusikkansa soppaan. Hänen mukaansa sääntökirjaa voidaan lukea monella tapaa. Toinen tuomari saattaa hyväksyä, toinen hylätä. Mielestäni tämä ei toimi. Niin katsojien kuin pelaajienkin pitää tietää, miten maalin saa tehdä ja miten ei. Muuten homma arvausleikiksi.

"Välillä kannattaa jättää taklaamatta, välillä kannattaa pitää pää ylhäällä ja ottaa taklaus vastaan"

Median edustajat pahoittivat mielensä oikein joukolla , kun Jarno Pikkarainen sanoi, että Veini Vehviläisen, maalille pitää saada painetta. Pikkarainen muotoili asian niin, että vastustajan maalivahdilla kiekko pomppii. Pikkarainen teki virheen siinä, että nimesi Vehviläisen. Nimeltämainitsemattomille maalivahdeille saa antaa painetta. Muuten rikotaan koodia.

Taklaukset pitäisi kieltää, koska ne aiheuttavat loukkaantumisia. Lisäksi taklaaminen on helpompaa kuin kiekon riistäminen mailalla. Ei muuten ole. Taklausten ajoittaminen vaatii pelisilmää. Toinen taito on, että osaa taklata kovaa, mutta puhtaasti. Taklausten kitkemisen sijaan pitäisi puhua pelaajien kunnioituksesta niin kanssapelaajiaan kuin peliäkin kohtaan. Välillä kannattaa jättää taklaamatta, välillä kannattaa pitää pää ylhäällä ja ottaa taklaus vastaan. Hienoin taklaus, jonka muistan on vuoden 2007 finaaleista. Ross Lupachuk taklasi kulmassa Jokerien pelaajaa ja otti samalla sulavasti kiekon omaan lapaan.

Jääkiekolle on käymässä pian niin kuin laivan tanssiaisille. Prismaperheiden lapset riehuvat tanssilattialla keskiyöhön ja varttuneemman väen poski poskea vasten ei onnistu. Jääkiekosta yritetään tehdä kaikille sopivaa, mutta kohta käy niin kuin niille laivan tanssiaisille, nekin ovat pilalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle