Mielipide

Näkemys: Huuhkajat hukkasi uniikin mahdollisuutensa – "Kaikki pitää voittaa" -ajatusmalli on menestyksen uhkana jääkiekossakin

LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE / Kolumni
Suomen jalkapallomaajoukkue ansaitsi itselleen historiallisen EM-kisapaikan ja heikensi sitten oma-aloitteisesti lopputurnauksen menestymismahdollisuuksiaan. Samanlaista nähdään myös jääkiekkokaukaloissa.

"Tärkeintä on olla kisoissa. Sama se kuka tulee vastaan, kaikki pitää voittaa."

Tuttu ajattelutapa jääkiekosta. Nyt tuo on kuitenkin ollut Suomessa esillä jalkapallossa.

Upeasti ensimmäisen kerran Euroopan mestaruuskisoihin selviytynyt Suomen miesten jalkapallomaajoukkue teki viikonloppuna karhunpalveluksen itselleen. Kun maanantain Kreikka-vierasottelussa olisi ollut ainutlaatuinen mahdollisuus parantaa menestysmahdollisuuksia arvoturnauksessa, Huuhkajat suhtautui siihen puolihuolimattomalla asenteella.

Perjantaina juhlittiin, kokoonpanoon tehtiin tarpeettomankin paljon muutoksia, Kreikka-matsin merkitystä vähäteltiin haastatteluissa ja joukkueenjohtajakin rekisteröi kokoonpanoon väärän pelaajan nimen.

Jos panostaa ammattimaisesti läpi kauden treenaamiseen, pelisysteemiin, ravintoon, uneen ja vastustajien tutkimiseen, ei kannata heittää valtavaa työmäärää hukkaan pelkästään sen takia, että otetaan suosiolla vaikeampi vastus, koska mukamas kaikki pitää voittaa kumminkin.

Jalkapallomaajoukkue joutuu Kreikka-tappion takia lopputurnauksen alkulohkoja arvottaessa huonoimpien joukkueiden kastiin neljänteen arvontakoriin. Kolmos- ja nelosarvontakorin välinen ero voi pahimmillaan olla erittäin merkittävä.

Neloskorissa, johon Huuhkajat jättäytyi, eteen voi tulla lohko, jossa odottaa rankingykkönen Belgia sekä kaksi vierasottelua. Kolmoskorista päävastustajaksi olisi voinut tulla jokin turnauksen vähiten kovista maista puolueettomalle kentälle.

EM-jatkopaikan kannalta korien välisen eron vaikutus menestysmahdollisuuksiin voi olla jopa paljon suurempi kuin supertähti Teemu Pukin pelaamisella tai pelaamattomuudella. Eli todella suuri. Matemaattiset todennäköisyydet, joilla huippu-urheilua ennakoidaan, voivat olla armottomia, vaikka mutu sanoisi toista.

On inhimillistä, että joukkueen takki tyhjeni historiallisen kisapaikan varmistumiseen. Mikään viikonlopun tapahtumissa ei kuitenkaan viittaa siihen, että Suomi olisi yrittänyt valmistautua maanantain otteluun kuin yhteen historiansa tärkeimmistä matseista.

Tuskin kukaan epäilee, että Huuhkajat olisi kunnianhimoton joukkue ja tyytyi siksi historialliseen kisapaikkaan sen sijaan, että olisi myös optimoinut menestysmahdollisuutensa EM-viheriöillä. Päämäärätietoisuuden on jo karsintojen upea tulos osoittanut. Maajoukkueessa ei todennäköisesti vain tultu kunnolla ajatelleeksi arvontakorien merkitystä.

Jääkiekossa sorrutaan usein samaan harhaan. Aivan kuin vain omalla tekemisellä olisi merkitystä.

Ajatusmaailma kaikki pitää voittaa on vaarallinen. Se ei pidä paikkaansa. Kaikkia ei pidä voittaa. Vain ne, jotka tulevat vastaan. Siihen, keitä vastaan tulee, voidaan usein vaikuttaa. Sillä on menestyksen kannalta iso merkitys.

Jääkiekossa nähdään usein tilanne, jossa päätavoitteen eli pudotuspelipaikan varmistuttua huokaistaan, laitetaan pienemmän roolin miehiä kärkiketjuihin, kakkosveskari maaliin ja valmistaudutaan normaalia heikommin. "Ihan sama kuka sieltä tulee vastaan, kaikki pitää voittaa."

Ei pidä. Mutta virheellisen ajattelutavan vaikutus on helposti se, että ensimmäisellä kierroksella kohdataan huippujoukkue, jota vastaan tulee lähtö lomille. Sen sijaan muka merkityksettömiin matseihin panostamalla vastus olisi ollut helpompi, kevät mahdollisesti paljon pidempi ja kassassa enemmän rahaa.

Yksittäiset ottelut, ja myös ottelusarjat, ovat satunnaisia. Parempi ei aina voita. On tavanomaista, että jopa potentiaalisen mestarin tie katkeaa aikaisin, koska vastustajaksi sattuu hitusen kovempi kuin mikä olisi ollut mahdollista saada.

Jos panostaa ammattimaisesti läpi kauden treenaamiseen, pelisysteemiin, ravintoon, uneen ja vastustajien tutkimiseen, ei kannata heittää valtavaa työmäärää hukkaan pelkästään sen takia, että otetaan suosiolla vaikeampi vastus, koska mukamas kaikki pitää voittaa kumminkin.

Optimaalinen menestys ei tule sillä, että ollaan itse mahdollisimman hyviä, vaan sillä, että ollaan mahdollisimman hyviä ja pelataan itselle mahdollisimman suotuisa otteluohjelma ja suotuisat vastustajat.

Huuhkajien tapauksessa on mahdollista, että välinpitämätön suhtautuminen Kreikka-otteluun söi menestysmahdollisuuksia moninkertaisesti verrattuna siihen, mitä jäljellä olevan reilun puolen vuoden aikana voidaan kovalla, ammattimaisella ja intohimoisella työllä saavuttaa.

Hyvä arpaonni voi pelastaa Huuhkajien kannalta paljon, mutta voitto Kreikasta olisi kasvattanut suotuisan kisalohkon todennäköisyyttä huomattavasti.

Jalkapallojoukkue on ollut nyt muutaman päivän ajan maan kuumin puheenaihe. Toivottavasti jääkiekkoihmiset ovat olleet kuulolla. Jospa opittaisiin jotain ja saataisiin edes yhdestä lajista loppumaan urheilun jatkumoita virheellisesti yksinkertaistava puhe.

» Lähetä palautetta toimitukselle