VGK - SJS 2.00
Mielipide

Näkemys: Hall of Fame -ura, totaalinen floppi vai onnistuminen toisessa joukkueessa? – Rangersin varaushistoria ei enteile Kaapo Kakolle ruusuista tulevaisuutta

NHL / Kolumni
Kaapo Kakko varattaneen ensi kesän varaustilaisuuden toisella vuorolla New York Rangersiin. Historian valossa Rangers on hankala ympäristö omille varauksille.

New York Rangers voitti varausarvonnassa toisen vuoron ensi kesän varaustilaisuuteen. Suurella todennäköisyydellä joukkue valitsee vuorollaan Kaapo Kakon.

Manhattan, Madison Square Garden ja Original Six -joukkue kuulostaa voittavalta yhdistelmältä, mutta Rangersin varaushistoria ei erityisesti tue tätä ajatusta.

Historiansa aikana Rangers on varannut ensimmäisellä kierroksella 55 pelaajaa, joista kymmenen ei koskaan pelannut peliäkään NHL:ssä − 11, jos vain kaksi peliä pelannut Hugh Jessiman lasketaan mukaan. Viime kesän kolmea ykkösvarausta en myöskään huomioinut. Tässä mielessä muut Original Six -joukkueet ovat onnistuneet selvästi paremmin.

Edellisen kerran Rangers on varannut varaustilaisuudessa toisena vuonna 1966. Tuolloin valitusta Brad Parkista kasvoi sukupolvensa johtava puolustaja, joka valittiin pian uransa päättymisen jälkeen Hockey Hall of Fameen. Varaustilaisuudet otettiin käyttöön vuonna 1963, ja joukkueilla oli varaamisessa käynnistymisvaikeuksia.

Rangersin vaikeudet ovat kuitenkin jatkuneet myöhemminkin. 1990-luvulla joukkue varasi ensimmäisellä kierroksella kymmenen pelaajaa, joista kolme ei pelannut peliäkään NHL:ssä. Vuoden 1992 ensimmäisen kierroksen varaus Peter Ferraro pelasi Rangersissa kahdeksan ottelua tehoin 0+1.

Vuotta aiemmin valittu Aleksei Kovaljov oli onnistunut varaus, mutta venäläistähti pelasi tehokkaimmat kautensa muissa joukkueissa. Sama ilmiö tapahtui myös vuonna 1985 seitsemäntenä varatun Ulf Dahlénin ja vuoden 1983 ykköskierroksen varauksen Dave Gagnern kanssa.

Kovaljovista ja Dahlénista Rangers sai kaupoissa hyvät vastineet, mutta pitkäjänteisyys ei toteutunut pelaajien varaamisessa ja kehittämisessä.

Viimeisin Rangersin top5-varaus on vuonna 1999 neljäntenä valittu Pavel Brendl, jonka NHL-ura jäi muutamaan kauteen − Rangersissa tsekkihyökkääjä ei pelannut peliäkään. Mieleenpainuvinta Brendlin urassa onkin pelaaminen Suomessa kolmella eri sarjatasolla.

NHL:n työsulkukaudella 2004-05 Brendl pelasi Mestistä Jokipojissa. Kaudella 2010-11 konkarihyökkääjä vahvisti KalPaa 16 pelin verran ja tällä kaudella hän pelasi joensuulaisessa Koplassa II divisioonaa yhden ottelun tehoin 0+4.

2000-luvulla Rangers käytti kaksi ykkösvaraustaan maalivahteihin, joista Al Montoya ei pelannut joukkueessa peliäkään ja Dan Blackburn joutui lopettamaan uransa 22-vuotiaana olkapään hermovamman vuoksi.

Yhdeksästä 2000-luvun ensimmäisen kierroksen varauksesta vain puolustaja Marc Staal ja hyökkääjä Chris Kreider ovat olleet pitkäaikaisia runkopelaajia. Lupaavasti uransa aloittanut puolustaja Michael Del Zotto alkoi taantua ja hänet kaupattiin viidennellä kaudellaan.

Erityisen epäonnistunut oli vuosi 2003, jolloin Rangers käytti ensimmäisen kierroksen varauksensa flopiksi muodostuneeseen Jessimaniin. Mahdollisuus olisi ollut poimia esimerkiksi Brent Seabrook, Zach Parise, Ryan Getzlaf tai Brent Burns.

Kymmenestä varauksesta onnistunein oli viidennellä kierroksella valittu Nigel Dawes, joka keräsi Rangersissa parhaimmillaan tehot 14+15.

Toki Rangersin varaushistoriassa on myös Brian Leetchin kaltainen esimerkki ensimmäisen kierroksen täysosumavarauksesta. Säännön vahvistavaksi poikkeukseksi Leetchiä ei tohdi kuvata, mutta jollain tavalla epäonnistuneita ratkaisuja on kuitenkin enemmän kuin kiistattomia onnistumisia.

Ensi kesän varaustilaisuudessa Rangersilla on oman kakkosvarauksen lisäksi Kevin Hayesista vastineeksi saatu 22. varausvuoro. Huikean liigakauden pelannut Kakko on sinänsä niin sanottu varma valinta, mutta Jesse Puljujärvi on tuorein esimerkki siitä, että pelkkä lahjakkuus ei takaa onnistumista NHL:ssä.

Rangersin organisaatio on monenlaisessa myllerryksessä. Suurseura aloitti viime kaudella avoimesti jälleenrakentamisen. Päävalmentaja David Quinn on NHL-tasolla kokematon, ja GM Jeff Gortonillakin on selvästi enemmän kokemusta muiden avustamisesta kuin itsenäisestä johtamisesta.

Lisäksi seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Glen Sather siirtyy neuvonantajan tehtäviin, eikä legendan seuraajasta ole toistaiseksi tietoa.

Rangers pääsee varaamaan harvinaisen aikaisin, mikä lisää odotusarvoa entisestään. Tällä vuosikymmenellä on varaustilaisuuden toisena pelaajana valittu muun muassa sellaiset seurojensa kulmakivet, kuten Jack Eichel ja Aleksander Barkov. Sitten Leetchin Rangersin oma ykköskierroksen varaus ei ole noussut joukkueessa tähtiasemaan.

Kärkivarauksen ei ole koskaan helppo vastata odotuksiin, mutta Rangersissa haaste voi olla vielä isompi. Aika näyttää, toistaako historia itseään vai yltääkö Kakko ”Manhattanin Messiaaksi”.

Lähde: EliteProspects

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös