Mielipide

Näkemys: Farmien täystuho ja Hokin paluu Mestikseen − onko parempaa?

MESTIS / Kolumni
Kajaanin Hokin epäonni oli lopulta Mestiksen onni, ja siitä pääsee nauttimaan nyt myös Hokki.

Keväällä 2017 Mestis koki suuria muutoksia. Kajaanin Hokki meni konkurssiin, JYP-Akatemia tippui Mestiksestä ja lopetti toimintansa, Espoo Unitedin talousvaikeuksista alkoi kuulumaan puhetta ja Imatran Ketterä nousi Mestikseen takaoven kautta.

Jälkeenpäin ajateltuna, onneksi näin kävi.

Ilman Hokin konkurssia sarjassa ei pelaisi tällä hetkellä välttämättä Imatran Ketterä. Siis se Ketterä, joka voitti mestaruuden pari viikkoa sitten. Ja kun Hokki tekee nyt paluun Mestikseen, tuon koko saagan voi unohtaa. Tai tippui silloin myös JYP-Akatemia, mutta ketä kiinostaa?

Sarjasta on saatu kitkettyä pois JYP-Akatemia ja LeKi. Siis seurat, joilla ei ole juuri mitään kannattajapohjaa, eikä seurojen tavoite ollut edes menestyä sarjassa. JYP-Akatemian nimestä pystyi jo päättelemään seuran perimmäisen agendan. LeKi on ottanut viimeisimmät kaudet pelaajia Ilveksestä, Tapparasta ja HPK:sta lähes täysin estoitta. Viime kaudella farmaaminen tuotti tulosta, kun lempääläisseura eteni välieriin. Saukkopaitojen välierämenestystä kävi katsomassa parhaimillaan 609 ihmistä. Niinpä. 

Ensi kaudella Mestiksessä pelaa 12 joukkuetta, joilla kaikilla on tavoite voittaa mestaruus. Toivottavasti esimerkiksi Kooveeta tilaisuus ei aja farmiksi, sillä nyt tamperelaisseuralla olisi käytettävissä kolme lähialueen Liigaseuraa.

Hokki lisää Mestiksen tasaisuutta

Joukkueen kasaus on monella Mestis-joukkueella hienossa vaiheessa. Myös viime kauden jumbo, Koovee, on Aamulehden tietojen mukaan kasaamassa hyvinkin kilpailukykyistä joukkuetta. Mikäli Ketterä pystyi ensimmäisellä kaudella kokoamaan huippujoukkueen, en nää syytä, miksei siihen pystyisi myös jo perinteitä Mestiksestä omaava Kajaanin Hokki.

– Saamme varmasti jalkeille kilpailukykyisen joukkueen. Pelaajia ja valmennusta on jo kartoitettu, ja varmasti lähiaikoina meillä on kerrottavaa sopimusrintamalta, Pasi Halonen kommentoi Hokin verkkosivuilla.

Saimme Mestikseen siis kahden farmin ja huonosti johdetun Espoo Unitedin tilalle kolme perinteikästä joukkuetta. Mestiksen upea kausi sai jälleen palkinnon jään ulkopuolella. Vuoden 2007 mestarijoukkue tuo myös maantieteellisesti järkevyyttä Mestis-kartalle. Pohjoinen hyötyy tästä ja myös vanha hegemoniapari IPK−Hokki pääsevät mittamaan kovuutta keskenään. 

Tulevalla kaudella on lupa odottaa jokaiselta 12 joukkueelta loistavia joukkueita, emmekä todellakaan voi tietää, mitkä joukkueet ovat pudotuspeleissä, mitkä ulkona niistä. On myös lupa odottaa Mestiksen yleisökeskiarvon nousua, kun Pirkanmaalla on enää yksi Mestis-seura, joka kerää paremman yleisökeskiarvon edelliskauteen nähden.

Kiitos Kajaanin Hokki. Tällä kaikella sukelluksella Suomi-sarjaan ja ylös sieltä oli lopulta erittäin merkittävä vaikutus.

» Lähetä palautetta toimitukselle