Mielipide

Näkemys: Eläköön, kilpailu- ja kuluttajavirasto!

LIIGA, KHL / Kolumni

Kilpailu- ja kuluttujavirasto päätti tänään torstaina, että jokeripelaajien Liigaan siirtymisen estävä sopimus oli lainvastainen. Täten jatkossa Jokerien pelaajat voivat jatkossa siirtyä kesken kauden Liigaan.

Kirkkaassa muistissa on Michael Keräsen tapaus vuodelta 2017, kun Keränen siirtyi Jokereista Ilvekseen kesken kauden ja Ilves sai siirrosta 100 000 euron sakon. Säännön erikoisuus tiivistyy tähän kommenttiin: "Jokerien yllättävä päätös kolme vuotta sitten aiheutti Liigalle selviä liiketoimintariskejä. KHL on Liigan kilpailija, ja Liigan ja sen seurojen johdon tehtävänä on löytää keinot pärjätä tässä kilpailussa."

Mainittu kilpailuasetelma on ajatuksena melko naiivi. Liiga on pieni kasvattajasarja, joka ei ole enää vuosikausiin kuulunut maailman absoluuttisesti kovimpien sarjojen joukkoon. KHL puolestaan on maailman toiseksi kovin sarja, jonka resurssit ovat valtiovetoisesti aivan toista luokkaa.

Kirsikkana kakun päälle voidaan nähdä, että Liigan mielestä KHL:ään kuuluu vain Jokerit; muista seuroistahan on saanut siirtyä kotimaan sarjaan. Täten voidaankin pitää melko selvänä, että skisma on kohdistunut nimenomaan Jokereihin, ei KHL:ään.

Muutos on ehdottomasti hyvä asia, ja siitä hyötyy niin Liiga kuin Jokerit. Jokerit pystyy entistä laadukkaammin pitämään kiinni tavoitteestaan olla merkittävä suomalainen pelaajakehittämö, sillä sopimuksenalaisena voidaan pitää aiempaa laadukkaampia pelaajia esimerkiksi loukkaantumisten varalta.

Onhan se aivan eri asia, kun loukkaantunutta Petri Kontiolaa paikkaa laadukas Liiga-pelaaja kuin Mestiksessä pyristelevä lohipaita.

Myös Liiga voi saada merkittävän vetovoimaisia pelaajia, joille Jokereissa tällä hetkellä ei ole käyttöä. Tilannehan ei ole millään tapaa uusi, sillä vetovomaisimpia pelaajia tällä hetkellä ovat Jesse Puljujärven, Julius Hongan ja Tarmo Reunasen kaltaiset NHL-ylijäämät, jotka ovat Liigassa, toivottavasti, vain käymässä, jotta kehittyminen on maksimaalista.

Jatkossa pelaaja-asioista päättää yksityinen seura. En näe tilannetta, jossa yksikään Liigan kärkiseuroista suostuisi puhtaaksi farmiseuraksi, mutta ajatus esimerkiksi Jukureista vahvana yhteistöseurana on mielenkiintoinen. Selvä Liiga-paikka selvittäisi myös pääkaupunkiseudulla muhivaa ongelmaa pelaajapolun puutteesta Jokerien ja Kiekko-Espoon junioreille.

Jokerien ja Liigan suhteen voikin odottaa lähentyvän tämän uudistuksen seurauksena. Jokerit takaisin Liigaan!

Vaikka pelaaja kerrallaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös