Mielipide

Näkemys: Case-Virtanen asetti tummia pilviä TPS:n toimiston ylle

LIIGA / Kolumni

Kulttipelaajan maineessa elävä Jonne Virtanen sai kuulla Iltalehden tietojen mukaan eilen iltapäivällä TPS:n urheilutoimenjohtajan Antero Niittymäen suusta, että hänet on hyllytetty. Virallisen tiedotteen seura antoi ulos ennen kello iltapäivä neljää ja kyseisestä tiedotteesta tapaus lähti paisumaan kuin pannukakku. 

Tiedote oli niin ympäripyöreä, että edes ennustajat eivät osaa arvioida, mitä seura tiedotteellaan yritti sanoa. Tiedotteessa oli otsikon lisäksi yksi lause, joka sanatarkasti kuului näin: "Asia käsitellään seuran sisäisesti.". Tällaisen tiedotteen jälkeen satavarmasti joukkue sekä pelaaja saa huomiota mediassa samoin kuin muissa seuroissakin. 

Tämän tapauksen suurin häviäjä oli itse seura sekä toimiston tiedotusporukka, joka tiedotteen jälkeen ei lähtenyt ottamaan kantaa median huhuihin Virtasen sanaharkasta päävalmentaja Kalle Kaskisen kanssa Tanskan reissun paluulennon yhteydessä. Miksi seura toimi näin? Asia tiedotteen mukaan käsitellään sisäisesti, mutta nyt kaikki odottavat seuraavaa tiedotetta lopputulokseen liittyen. Seuran puolelta odotetaan julkilausumaa miten asia on käsitelty ja mikä on lopputulos. Mikäli TPS:n ja Virtasen tiet eroavat, seuran olisi järkevää kiittää kansikuvissaankin käyttämäänsä Virtasta TPS-ajastaan ja ilmoittaa hänen olevan valmis etsimään uutta seuraa.

Muiden seurojen kannattajat ottavat varmasti lämpimästi oman joukkueensa kokoonpanoon vapautuvan Virtasen. Hän on uransa aikana pelannut itsensä allekirjoittaneen, kuten myös varmasti monen muun kannattajan sydämeen sekä ollut johtava pelaaja joukkueidensa pukukopeissa. Liiga tarvitsee jonne virtasmaisia pelaajia, jotka tuovat kaivattua persoonaa, mutta osaavat olla myös pehmeitä ja lempeitä kuten nallekarhut. 

Nyt seuraava pulma onkin se, kenet TPS ja seuran toimisto saa nostettua kulttipelaajan maineeseen kannattajien iloksi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös