Mielipide

Näkemys: Ville Leskisen hankinta on jälleen sulka Salmelaisen hattuun − HIFK hyökkää mestarisuosikiksi

LIIGA / Kolumni
Tobias Salmelainen on rakentanut HIFK:ta määrätietoisesti kohti Liigan kärkeä. Viime aikojen otteet ja hankinnat nostavat helsinkiläiset Kärppien sekä Tapparan rinnalle Liigan suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon.

Sunnuntain aikana HIFK julkaisi kaksi kovan luokan pelaajauutista. Michael Keräsen jatkosopimuksen julkistaminen oli vakuuttavien esitysten jälkeen vain kosmetiikkaa. Itse hankinnasta kuuluu ehdottomasti sulka Salmelaisen hattuun. Hetkeä myöhemmin HIFK julkaisi viime kaudella pistepörssissä toiseksi sijoittuneen Ville Leskisen sopimuksen.

Leskisen ja Keräsen hankinnat eivät ole yksittäistapauksia, vaan Salmelainen on rakentanut HIFK:ta määrätietoisesti, ajoittaisista vastoinkäymisistä huolimatta.
On harvinaista, nykypäivän Liigassa jopa ennenkuulumatonta, että edelliskauden pistepörssin kärkikolmikosta kaksi siirtyy seuraavan kauden aikana samaan Liiga-joukkueeseen. HIFK siinä kuitenkin onnistui Leskisen ja Teemu Turusen muodossa. On helppo vedota rahaan, mutta eittämättä Salmelaisella on lihavan rahakirstun lisäksi muitakin avuja.

Yksi avuista on joustavuus. Nykypäivänä huippupelaajat ovat haluttomia sitoutumaan pitkiksi ajoiksi Liigaan, mutta Salmelainen on tehnyt useita sopimuksia, jotka sisältävät mahdollisuuden siirtyä rahakkaampiin sarjoihin kauden päätteeksi. Sopimuksiin sisältyy aina riski tyhjän päälle putoamisen muodossa, kuten kävi Antti Suomelan tapauksessa pari vuotta sitten, mutta toisaalta sopimukseen sisältyy vähintään yhtä suuri mahdollisuus.

"On helppo vedota rahaan, mutta eittämättä Salmelaisella on lihavan rahakirstun lisäksi muitakin avuja"

Korkean profiilin hankintojen lisäksi kunniaa täytyy jakaa myös Sebastian Dykin löytämisestä. Ruotsalaishyökkääjän ympärillä leijui paljon kysymysmerkkejä, sillä alla oli vain yksi todellinen loistokausi Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Salmelainen kuitenkin tiesi, mitä tilasi.

Edellä mainittujen lisäksi Jesse Saarinen, Iikka Kangasniemi, Otto Paajanen, Jere Sallinen ja kumppanit muodostavat loistavan rungon lisäksi myös jopa koko Liigan laadukkaimman hyökkäyskaluston.

Laaja hyökkäys toimii myös loistavana ympäristönä organisaation kruununjalokivelle Anton Lundellille. Näin Lundellille riittää joka tapauksessa laadukkaita pelimiehiä laidalleen.

HIFK:n tapauksessa hyökkäys on paras puolustus − siitä kielivät jo kiekonhallintatilastot. Silti myös takalinjoilta löytyy laatua.

Jos ottaa katsauksen viime kauden parhaisiin puolustajiin, Mikko Kousa lähtentelee kirkkainta kärkeä, mitä tulee Liigan sisällä siirtyneisiin pelaajiin. Joonas Järvinen lukeutuu sarjan parhaimmistoon erityisesti oman alueen ja pelin yksinkertaisen avaamisen osa-alueilla. Maalin suulla Frans Tuohimaa on vertynyt kesän loukkaantumisen jälkeen lähelle parasta tasoaan, siitä parhaina esimerkkeinä viikonlopun ottelut Kärppiä ja Tapparaa vastaan.

Vahvimpina mestarisuosikkeina on pidetty Kärppiä sekä Tapparaa. Viikonlopun voitot kärkikaksikosta olivat vahva voimannäyttö helsinkiläisten mukautuvuudesta. Ville Leskisen hankinta nostaa odotuksia helsinkiläisten hyökkäyspeliä kohtaan vieläkin suuremmiksi. 

Hyökkäyskaluston osalta HIFK:lla on käsissään paperilla yksi koko 2000-luvun kovimmista nipuista ja viisikkopelaamisen kohdalla on ollut hyviä viitteitä alkukauden vaikean jakson jälkeen.

Tobias Salmelainen on kiistatta rakentanut joukkueen, jolta on lupa odottaa menestystä. Helsinkiläiset sinetöivät sunnuntain sopimusuutisilla paikkansa mestarisuosikkien joukossa. Ja mikäli joukkue menestyy, Salmelainen saa hattuunsa niin monta sulkaa, että on niin halutessaan HIFK:n päällikkö vielä pitkään.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös