Mielipide

Näkemys: Veini Vehviläinen ei veny loputtomiin – Kärppien on saatava pelinsä kuntoon

LIIGA / Kolumni
Kärpät aloitti ensimmäisen finaalin jäähyillen ja ottelun loppupuolella tarjoillen HPK:lle ylivoimahyökkäyksiä. Veini Vehviläinen kannatteli Kärppiä, mutta hallitsevan mestarin on jatkossa syytä parantaa peliään.

Kärpät voitti ensimmäisen finaalin HPK:tä vastaan selvin numeroin 4−1. Kaksi viimeisintä osumaa kuitenkin tuli tyhjään maaliin, ja ottelu oli tasatilanteessa puolitoista erää. Kärpät itse asiassa tarjosi HPK:lle voittoa, mutta vierailijoiden viimeistelystä puuttui terävyys, ja Veini Vehviläinen kärppämaalilla torjui erinomaisesti.

Hallitsevalla mestarilla oli pelissään ongelmia. Ensimmäisen reilun 11 minuutin aikana Kärpät otti kolme jäähyä, joista ensimmäisestä HPK teki ainoan maalinsa. Kärpät pääsikin peliin mukaan HPK-hyökkääjä Miro Ruokosen hölmön jäähyn ja Jani Hakanpään ylivoimalla laukoman tasoitusmaalin myötä.

Hermokontrollin lisäksi Kärpillä oli ongelmia kiekkokontrollissa ja viisikkopuolustuksessa. Kolmannessa erässä HPK pääsi useasti ylivoimahyökkäyksiin ja Kärppien kiekonmenetysten myötä vaarallisiin maalipaikkoihin jopa alivoimalla. Varsinkin Robert Leinolla oli pari hyvää vetopaikkaa, mutta Vehviläinen venyi torjuntoihin.

Kärpät oli HPK:ta niukasti edellä vain viimeistelyssä. HPK-maalivahti Emil Larmia ei voi kotijoukkueen osumista syyttää, sen verran vakuuttavasti nuorukainen torjui uransa ensimmäisessä liigafinaalissa.

HPK:n ylivoimapeli on ollut pudotuspeleissä toiseksi tehokkainta, ja pudotuspelien pistepörssin kuuden parhaan joukossa on peräti neljä HPK-pelaajaa. Teemu Turunen iski HPK:n ainoan maalin, mutta oli muuten näkymätön. Jere Innalakaan ei vielä päässyt väläyttelemään parasta osaamistaan.

Molemmat kuitenkin pystyvät tehokkaaseen viimeistelyyn − varsinkin jos Kärpät lahjoittaa jatkossakin maalipaikkoja yhtä paljon. Vehviläinen on kiistatta pudotuspelien paras maalivahti, mutta Larmi osoitti, että hänkin pystyy kannattelemaan joukkuettaan.

Vehviläisen venymisen varaan ei siis kannata liikaa laskea, HPK kyllä osaa viimeistellä ja voittaa. Oleellisempaa Kärpille olisi löytää se pelin taso, jolla joukkue dominoi runkosarjaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös