Liigan finaaleista kolme edellistä ovat kääntyneet joukkueelle, joka on selvästi ollut pelillisessä alakynnessä. Terävyys niin harvoissa maalipaikoissa kuin maalivahtipelissä on ollut voiton tae.
Voittava joukkue on saanut jättää kaukaloon kaiken, eivätkä voittavan joukkueen kannattajatkaan ole selvinneet ilman nitroja. Sentit ovat kerta toisensa jälkeen kääntyneet Daavidille, eivät Goljatille.
Esimerkiksi Hämeenlinnassa voittomaali syntyi kuin Aleksi Heponiemen syöttö jäi, noh, juuri sen mitan verran taakse, minkä seurauksena HPK pääsi ylivoimahyökkäykseen.
Seitsemänteen otteluun liittyykin suuri kysymys; kumpi uskaltaa ottaa aloitteellisemman roolin? Hallinnan ja tehottomuuden keskellä kun on mahdollista, että fokus karkaa hieman, mutta juuri riittävästi vastustajan kannalta.
Onkin täysin mahdollista, että Liiga-kauden huipennuksesta tulee varovainen näytelmä, jossa passaillaan ja raastetaan. Tätä kautta myös kentän tärkeimmät yksittäiset hahmot, maalivahdit, saavat maksimaalisen avun apujen ollessa tiiviisti lähellä
Kärpät on osoittanut pitkin sarjaa tyytyvänsä rauhallisempaankin pelin virtaukseen. Luotto omaan tekemiseen on jopa niin kovaa, että pyörää keksitään uudelleen hyökkäämällä myös päätöserän takaa-ajoasemassa peliä pakottamatta.
Myös HPK osoitti, että pelaaminen ilman hurmoksellista eteenpäin puolustamista ja pitkiä hyökkäysmyllyjä onnistuu. HPK ei pakottanut hyökkäyspeliään Kärppien aktivoituneen paineen alla, vaan mestarin elkein purki painetta, kun tarve sitä vaati.
