Boston Bruinsin ja St. Louis Bluesin toinen finaalikohtaaminen tasoitti hieman joukkueiden pelillisiä voimasuhteita. Vaaka on kokonaisuutena edelleen kallellaan Bostoniin, mutta Bluesin mahdollisuuksien kannalta voitto toisesta pelistä oli tietysti elintärkeä.
Merkittäviä kiekollisia muutoksia ei nähty. Bluesilla oli edelleen runsaasti vaikeuksia pelinsä avaamisessa, kun Bruins luki hyvin miten vierasjoukkue peliään avaa, tukkien sitten väylän tai karvaten kiekon avausyrityksestä pois. On ollut jopa ihmeellistä, miten vähän Blues on onnistunut tähän kokonaisuutena reagoimaan, minkä vuoksi se paikoittain syöttää pullaa puolivalmiina suu auki kohti luistelevan karhun kitaan.
Jopa MM-Leijonat voisi vähän kouluttaa siitä, miten laita- ja päätypelissä revitään puolustavaa viisikkoa paremmin auki paikan- ja suunnanvaihdoilla.
Suurempi muutos tuli Bluesin puolustamisen tasossa. Bluesin ohjauspeli toimi siivun paremmin ja trap omalla siniviivalla onnistui nyt pakottamaan Bruinsia enemmän siirtokiekkoihin. Blues on yhä kivikova oman maalinsa läheisyydessä, ja myös hyökkäyspäässä brutaalilla tavalla vahva, mikä saa yksinkertaiseltakin näyttävän pelaamisen tehokkaammaksi.
Sen pelissä on selkeyttä ja sitä kautta tehoja. Toinen peli oli kiekonhallinnaltaan kokonaisuutena Bluesille parempi, mutta eniten se näytti johtuvan kovasta karvaamisesta ja Bruinsin rytmityksen puuttumisesta hyökkäysalueelle saavuttaessa. Varsinainen repäisy kiekonhallinnassa tapahtui vasta kolmannessa erässä ja jatkoajalla.
Brayden Schennin, Vladimir Tarasenkon ja Jaden Schwartzin ketju on tällä hetkellä hienossa vireessä ja vie ylivoimaisesti Bostonin ykkösyhdistelmää. Kolmikko on toistaiseksi vienyt laukaisuyritykset kentällä olleessaan tasakentällisin 27-12.
Finaalien pelin kokonaistaso jättääkin mietittävää sarjan ja koko jääkiekon kannalta. Kun pelaamisen painopiste siirtyy niin voimakkaasti tiiviiseen oman maalin puolustamiseen sekä eteenpäin puolustamiseen, nähdään silloinkin hienoja hetkiä ja kovaa kamppailuja. Tulee kuitenkin hetkiä, jolloin painopisteen toivoisi olevan enemmän kyvyssä vastata kamppailuun kiekollisesti etenkin joukkueena. Kiekollisessa hyökkäämisessä ja puolustamisessa.
Siis enemmän rytmittämistä ja laadukkaampaa kiekollista pelaamista esimerkiksi päätyyn ja laitaan − enemmän kombinaatioita ja vähemmän mies miestä vastaan -spurtteja. Jopa MM-Leijonat voisi vähän kouluttaa siitä, miten laita- ja päätypelissä revitään puolustavaa viisikkoa paremmin auki paikan- ja suunnanvaihdoilla. Kapeammassa kaukalossa tilaa on vähemmän, mutta staattinen kiekon kuljettaminen yksin vain vaikeuttaa kykyä murtautua puolustusviisikon läpi. Pelinopeus tyssää.
Pienessäkin kaukalossa tilaa voidaan luoda enemmän sen voittamisen sijaan. Tämä on auttanut etenkin Bruinsia näissä pudotuspeleissä, joissa sen kiekollinen pelinopeus on parhaimmillaan ollut uskomattomalla tasolla niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin.
Kolmospelin mielenkiintoisimmat seurattavat löytyvätkin siitä − onnistuuko Blues siirtämään kiekkoa paineen alta paremmin ylös omassa päässä, ja onnistuuko Bruins tekemään saman paremmin keskialueella, kun Bluesin trap on edessä.
Siis siitä, mitä joukkueet tekevät kiekon kanssa, eivät ilman sitä.
