Tämä Jatkoajan toimittajan (Jere Korkalainen) kirjoitus liittyy siihen valitettavan yleiseen näkemykseen, että saman seuran miesjoukkueiden tai edes Jääkiekkoliiton, ei tarvitse laittaa tikkua ristiin naiskiekon aseman parantamiseksi. Se on harmillista, koska jääkiekkoyhteisön miehistä hegemoniaa pitäisi pikemminkin ravistaa kuin taputella olkapäälle kiitokseksi siitä, että naiskiekko jätetään vielä vuonna 2019 heitteille.
On totta, että naiskiekkojoukkueiden täytyy itsekin tehdä monta asiaa paremmin, jotta niiden olemassaolo edes huomataan. Kuitenkin, jos naiset oikeasti koettaisiin tasavertaisena osana jääkiekkoperhettä, kuten mainoslauseissa usein julistetaan, heidän huomioimisensa miesjoukkueiden tiedottamisessa, resurssien jakamisessa ja muussa konkreettisessa tukemissa olisi automaatio. Tällä hetkellä moni Naisten Liigan joukkue ei saa tuota apua veljesjoukkueiltaan edes anelemalla.
Jos tässä tilanteessa alleviivataan sitä, että naisjoukkueiden pitäisi tehdä itse vielä enemmän oman asemansa parantamiseksi, käy helposti niin, että miesjoukkueet ja Jääkiekkoliitto jatkavat samalla välinpitämättömällä linjalla kuin tähänkin asti.
Naisten Liigan yleisölukemat mittarina
Kirjoituksen yhdessä osassa puhutaan Naisten Liigan yleisölukemista. Niitä tarkemmin tarkastellessa voi huomata, että tilaston kärjessä on ensimmäistä kauttaan sitten 1980-luvun lopun naisten SM-tasolla pelaava HIFK. Joukkue ei ehtinyt Mestis-tasollakaan rakentaa yleisöpohjaa kuin yhden kauden HIFK-nimellä. Käytännössä sama joukkue pelasi tosin myös kolme aiempaa kautta yhteistyöseura Red Wingsin nimellä, mutta se tuskin on juurikaan liikuttanut HIFK-kannattajia massoittain katsomaan naisten Mestistä.
HIFK on tietysti jo sellaisenaan merkittävä brändi Suomen väkirikkaimmalla alueella, mutta kilpilogo paidassa ei yksistään selitä nopeaa nousua Naisten Liigan katsojatilaston kärkeen.
Saman seuran miesjoukkue naisten tukena
Miten HIFK voi olla heti ensimmäisellä kaudella katsojatilaston kärjessä? Kyse on tietoisen, joskin vielä vaiheessa olevan, työn tuloksesta. HIFK:n naiset ovat olleet nykyisen joukkueen perustamisesta lähtien järjestelmällisesti esillä miesten liigajoukkueen tiedottamisessa. Vaikka naiset pelaavat junioritoimintaa pyörittävän yhdistyksen alla, miesten liigajoukkueen osakeyhtiö ei ole tuon eron perusteella jättänyt tukematta naisten joukkuetta.
Valitettavasti monessa kilpailevassa seurassa tämä RY-OY-ero tuntuu olevan osa ongelmaa ja tekosyy miesten joukkueelle olla kiinnostumatta saman seuran naisjoukkueesta. HIFK:n naisten joukkuetta on avustettu aina sponsorihankinnasta lähtien ja osa sopimuksista onkin yhteisiä miesten ja naisten joukkueiden kesken. Viime kaudella miehillä oli myös kampanja, jossa seuran merkittävä sponsori lahjoitti jokaisesta tekemästään maalista 100 euroa silloin vielä Mestistä pelanneelle naisten joukkueelle. Tuki oli totta kai konkreettista rahaa, mutta kampanja takasi myös säännöllistä näkyvyyttä läpi kauden aina, kun miesten joukkue teki maaleja.
HIFK:n maalipottiin kertyi lopulta 18 200 euroa. Miesten liigajoukkueen budjetissa tuollainen summa on pisara meressä, jolla ei taida saada edes nelosketjun laitahyökkääjää kehä kolmosen sisälle. Naisten Liigan joukkueen kohdalla puhutaan kuitenkin merkittävästä summasta budjettiin, koska sarjan joukkueiden budjeteissa puhutaan ymmärtääkseni lähinnä viisinumeroisista summista.
HIFK:ssa on tajuttu, että vaikka naisjoukkueen tukeminen saattaa maksaakin jonkun euron, se voi tuoda seuran pariin lisää harrastajia ja seuraajia myös naisista ja tytöistä. Tällä kaudella Malmilla onkin nähty jo kivasti katsojia, mutta sen lisäksi myös runsaslukuinen HIFK-kannattajaryhmä laulamassa ja heiluttamassa seuran lippuja. Varsinkin jälkimmäinen on toistaiseksi ollut todella harvinaista naisten pääsarjatasolla - alemmista sarjatasoista puhumattakaan. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi Tampereella, josta kuitenkin löytyy melkoisesti naiskiekkoperinteitä, on ollut henkilökohtaisista pyynnöistä huolimatta todella vaikeaa saada Ilveksen miesten liigajoukkueen kannattajaryhmiä Tesomalle naisten peleihin.
Räikein tilanne oli keväällä 2018, kun miehet olivat kesälomalla ja naiset pelasivat loppuottelusarjaa Kärppiä vastaan. Samoin miesten liigajoukkueen tiedotus koki silloin tärkeämmäksi seuraavan syksyn suunnittelemisen kuin naisten finaalien mainostamiseen panostamisen omissa kanavissaan. Todennäköisesti ilmainen julkisuus olisi kuitenkin opportunistisesti otettu irti ja puhuttu kauniisti "monen lajin Ilves-perheestä", jos Ilves olisikin voittanut mestaruuden hopeamitalin sijaan.
HIFK:n toiminta on jonkinlainen vaatimattomampi malli Ruotsin Luulajan esimerkillisestä toiminnasta, joka on maailmanlaajuisestikin valitettavasti vielä poikkeus. Koska siitä on kirjoitettu jo muuallakin, niin en ala avaamaan sitä tässä enempää. Joka tapauksessa tuo vaatimattomampikin malli on parempi kuin mitä suomalaisessa naiskiekossa on nähty, jos nyt ei koskaan, niin ainakin todella pitkään aikaan.
Naisten Liigan näkyvyys eri medioissa
Naisten Liigan otteluita näkee hienosti jo toista kautta putkeen Sanoman Ruutu+-palvelussa. Jokaisesta ottelusta on siis joukkueiden kuvaamaa fanikamera-tasoista videomateriaalia saatavilla. Valitettavasti Ruutu+ ei tee otteluista somessa yms. jaettavia tiiviitä koostevideoita, eivätkä hommaan ole tarttuneet järjestelmällisesti sen paremmin joukkueet kuin liittokaan muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta.
Liitto ei ole onnistunut tekemään sarjalle omia nettisivujakaan, vaan Naisten Liiga hautautuu Leijonat-portaalin ja sekavan tulospalvelusivuston uumeniin. Ehkä siellä ajatellaan, että pari vuotta sitten tehty nimen ja logon vaihtaminen oli riittävä toimenpide sarjan profiilin nostamiseen. Kuten parissa vuodessa on nähty, ei ollut ja nimisekoilu on vain sotkenut enemmän. Mestiksen viestinnästä voisi esimerkiksi ottaa paljon mallia.
Naisleijonien Vierumäelle haudattu buumi
Suomessa oli tosiaan keväällä orastava naiskiekkobuumi MM-kotikisojen ansiosta ja itse asiassa naiskiekko on saanut kaksi kautta putkeen poikkeuksellisen paljon huomiota. Suomalaiset kannattavat innokaasti eri palloilulajien maajoukkueita, mutta jopa miesten jääkiekon kohdalla SM-liigassa ei pystytä keräämään kuin murto-osa keväistä MM-kisakarnevaalia seuraavasta kansasta. Niinpä naiskiekon suosiota kannattaisikin kasvattaa Naisleijonien kautta, jossa pelaa kuitenkin myös kotimaan pääsarjassa kiekkoilevia naisia.
Olympiavuonna naiskiekko huomataan aina paremmin, mutta erityisesti 2018 kisojen kohdalla naiskiekko näkyi ainakin Suomessa hyvin. Tätä selitti ilman NHL-pelaajia pelattu miesten turnaus ja se, että naisten pelit olivat Ylellä ja miesten pelit Discoveryllä sekä maksukanavilla.
Näistä huolimatta Jääkiekkoliitto ei ole osannut tai halunnut panostaa Naisleijonien harjoitusotteluiden järjestämiseen ja markkinointiin. Naisleijonat pelaa kotimaassa vuosittain noin 5-10 ottelua ja jo pitkään merkittävä osa otteluista on pelattu Vierumäellä. Liitto on tietysti panostanut rahaa opistoon ja jääkiekkoilijoille olosuhteet ovat varmasti loistavat itse urheiluun ja siihen ympärillä liittyvään oheistoimintaan. Valitettavasti katsojien kannalta Vierumäki näyttäisi olevan lähes huonoin mahdollinen vaihtoehto. Vierumäellä otteluita katsoo 10-100 katsojaa, kun muualla puhutaan sadoista tai jopa tuhansista katsojista. Edes lähimmässä isossa kaupungissa eli Lahdessa ei ole juurikaan naiskiekkotoimintaa.
Viime joulukuun ottelu Tampereen Hakametsässä oli surkuhupaisa esimerkki. Naisleijonat pelasi noin vuosikymmeneen ensimmäisen ottelun Tampereella, kun Timo Jutilan juhlaottelun Leijona-kulisseihin saatiin samaan hintaan lisättyä myös naisten ottelu. Siinä missä miehiset Leijonat ärjyivät kaukalossa arki-iltana, naiset kohtasivat Ruotsin keskellä arkiviikkoa klo 12. Tästä huolimatta katsojia oli paikalla yli 2400. Aika monen vuoden ottelut Vierumäellä pitää laskea yhteen, että päästään samaan lukemaan.
Valitettavasti näyttää siltä, että Naisleijonien ottelut saadaan ihmisten ilmoille vain silloin, kun ne saadaan toteutettua ilman ylimääräistä kustannusta tai vaivaa liitolle. Käytännössä siis jonkun seuran pitää ottaa vastuu maaottelun järjestämisestä ja se on monin paikoin kohtuuton vaatimus, kun naiskiekkojoukkueiden vastuuhenkilöillä on täysi työ pyörittää seura-arkeakin. Tässä on siis räikeä ristiriita Jääkiekkoliiton julkilausuttujen tavoitteiden ja painopisteiden kanssa.
Naisleijonat olympialaisten välivuosien mediapimennossa
Valitettavasti näyttää siltä, että Jääkiekkoliitto nukkui etsikkoaikansa ohi. Olympialaiset ja MM-kotikisat menivät jo ja nyt ovat taas vuorossa olympiadin välivuodet. Nyt mitataan oikeasti, missä naiskiekko menee niin maajoukkueena kuin seura- ja sarjatasolla muiden lajien keskellä. Tämä kausikin on maajoukkueen kannalta haastava. Tällä tietoa Naisleijonien ainoat pelit Suomessa pelattiin jo heinä-elokuussa. Kuudesta pelistä neljä Vierumäellä, yksi Mikkelissä ja yksi Keravalla. Nolla peliä esimerkiksi kevään tutulla MM-näyttämöllä Espoossa, jonne yleisö löysi kiitettävästi. Yhtäkään noista peleistä ei nähty esim. Ylen kanavilla, vaan ottelut välitettiin YouTuben LeijonaTV-kanavalla.
Tällä kaudella MM-kisat järjestetään Kanadassa eli suorat lähetykset otteluista tulevat keskellä yötä. Se vähentää varmasti satunnaisia katsojia eli uusien katsojien saaminen naiskiekon pariin vaikeutuu. Oman uhkansa tuo seikka, että ensi kevään MM-kisat ovat tällä erää viimeiset Ylen välittämät naisten kisat, kun lähetysoikeudet siirtyvät seuraavalla kaudella Discoverylle. Aika näyttää, mitä siitä seuraa.
Itse olen kuitenkin hieman skeptinen sen suhteen, pystyykö Discovery tuottamaan itse ottelulähetysten ympärille yhtä paljon erilaista uutissisältöä kuin Yle on verovaroin pystynyt tuottamaan niin televisioon, radioon kuin verkkosivustolleenkin. Toki Yle varmaan edelleenkin tekee uutisia naiskiekosta, mutta ei välttämättä panosta siihen yhtä paljon, koska eivät sitn ohessa mainosta omalla kanavallaan näkyviä MM-kisoja.