Kärpät pelasi maanantaina ehjimmän ottelunsa finaaleissa. Neljännen finaalin voitto lauantaina tuli vielä pakittelemalla. Viides peli alkoi samalla tavalla, mutta tämän ottelun aikana myös sen kiekollinen peli oli sujuvampaa.
Ajatuksen kanssa pelattu ohjauspeli toi välillä vastahyökkäyksiä, antoi tasapainoa ja loi oman pään tilanteistakin edullisempia. Kun oma pää oli tasapainossa, oli kakkoskiekkoja ja parhaan sektorin laukauksia tarjolla suhteessa vähemmän kuin alkupuolella sarjaa.
Ei se ollut kaunista vieläkään, mutta tehokkaampaa. Kärpät onnistui jäädyttämään peliä myös kiekolla, käyttämällä paremmin koko kentän leveyttä ja pituutta hyväksi. HPK:n tempo laski ajoittain, eikä se päässyt rullaamaan vastahyökkäyksiään samalla tavalla.
Se oli sinnikästä puolustamista. Oli se sitten pakittelua, siili tai kilpikonna, se onnistui.
Laukaisukartta oli niin oranssi, että olisi luullut Jaffa-rekan kaatuneen Raksilan jäälle.
Mutta olipahan niitä paikkoja silti. Niin paljon, että ilman Veini Vehviläisen unelmapeliä, rauhallista liimailua ja elävää pleksiä HPK olisi onnistunut maalinteossa ja todennäköisesti vienyt pelin ainakin "jatkoille".
Laukaisuyritykset kirjattiin HPK:lle 53-25. Vieraat laukoivat siis kaksinkertaisesti Kärppien määrään verrattuna. Laukaisukartta oli niin oranssi, että olisi luullut Jaffa-rekan kaatuneen Raksilan jäälle. Pudotuspelien arvokkaimman pelaajan viittaa sovitellaan oululaisten maalivahdin harteille.
Maksoipahan HPK myös oppirahoja. Ainakin Niclas Almari ja Markus Nenonen − kaksi taitavaa pelaajaa − näkevät vielä painajaisia tämän ottelun synkistä hetkistään.
Heidän onnekseen töppäykset ehtii vielä paikata onnistumalla seuraavassa pelissä paremmin. Paikkojen määrä on vain vähenemään päin.
