Mielipide

Näkemys: Jo riittää pelaajavalmentajat!

LIIGA / Kolumni
Miksi niin moni Liiga-seura korvaa ansioituneet päävalmentajansa kokemattomilla ex-pelaajilla? Mitä lisäarvoa kyseiset valmentajat joukkueeseen tuovat? Tavoittelevatko tämänkaltaisen hätäratkaisun tekevät seurat edes menestystä lähiaikoina?

Liigassa on tällä kaudella nähty jo 20 eri päävalmentajaa. Sanottakoon vielä erikseen, se on suuri määrä. Valmentajan korvaaminen tuntuu olevan ''se matalin aita'' monelle organisaatiolle.

Kun pelit eivät suju, on helpoin (ja usein myös halvin) tapa näyttää faneille ja kiekkoa seuraavalle maailmalle kaapin paikka erottamalla päävalmentaja. Sillä joko saadaan herätys aikaiseksi joukkueessa, tai ainakin saadaan johto näyttämään paremmalta. Usein johto haluaa tällä tavalla näyttää hauista ja osoittaa tekevänsä edes jotakin mahdollisen menestyksen eteen.

SE, ETTÄ EX-PELAAJA VAIHTAA JÄÄKIEKKOVARUSTEET HYVIN ISTUVAAN TURO TAILORIN PUKUUN, EI TEE HÄNESTÄ LIIGA-TASON PÄÄVALMENTAJAA

Valmentajavaihdoksia on tapahtunut tällä kaudella Liigassa viisi. Ensimmäinen nähtiin jo syyskuussa, kun Ilves passitti Karri Kiven, nimekkäimmän koutsinsa vuosiin, pihalle. Hän sai tehdä tilaa apuvalmentajana toimineelle Jouko Myrrälle. Sen jälkeen TPS, Sport ja Pelicans ovat vapauttaneet päävalmentajansa.

Viimeisimpänä valmentajavaihdoksena ollaan nähty Jukurien Pekka Kangasalustan potkut, jolloin entinen Liiga-puolustaja Marko Kauppinen otti päävalmentajan viitan harteilleen. Tässä tullaan ongelmaan, jonka näen useissa valmentajavaihdoksissa. 

Se, että olet ollut hyvä, tai edes keskivertotason pelaaja Liiga-tasolla, ei tee sinusta hyvää valmentajaa. Tämä pitäisi jokaisen jääkiekkojoukkueen johdossa istuvien tiedostaa. Se, että ex-pelaaja vaihtaa jääkiekkovarusteet hyvin istuvaan pukuun, ei tee hänestä Liiga-tason päävalmentajaa. Muistetaan nyt, että esimerkiksi edellä mainittu Marko Kauppinen pelasi vielä kolme vuotta sitten itse Liigaa.

Miksi ihmeessä siis Liiga-seurat korvaavat ansioituneita päävalmentajia kokemattomilla ex-pelaajilla? Mitä heillä on tuoda joukkueen arkeen, perustekemiseen ja ennen kaikkea pelilliseen kehitykseen lisää, verrattuna pois potkittuun valmentajaan?

Sillä luultavasti yritetään saada edes jonkintasoista herätystä joukkueen sisälle. Yritetään saada huippupelaajat nostamaan tasoaan. Yritetään saada fyysiset pelurit taklaamaan enemmän. Yritetään jopa ehkä saada lisäenergiaa arjen tekemiseen. Onhan niitä herätyksiä nähty, joskin niin harvoin ja useimmiten niin pienissä määrin, että niiden pohjalta ei kannata gradua tehdä.

Minä pidän tällä kaudella Ilveksen valmentajanvaihdosta parhaana vetona kaikista potku-uutisista.

Miksi?

Koska se tapahtui tarpeeksi ajoissa. Ilves aloitti kautensa surkeasti, mutta se kuitenkin ehti kääntää kurssinsa hyvissä ajoin ja nyt joukkue taistelee jopa parhaassa skenaariossa runkosarjan voitosta.

On vaikea nähdä syytä sille, miksi yksikään meritoituneen koutsinsa poispotkinut seura näkisi organisaationsa tulevaisuudelle parhaimpana ratkaisuna ex-pelaajan nostamisen päävalmentajaksi, useimmiten aivan liian aikaisin. Esimerkiksi, Raimo Helmisestä ei ole siihen hommaan edelleenkään, vaikka valmentajakokemus on jo suhteellisen pitkä. Jotkut ovat synnynnäisiä johtajia ja valmentajatyyppejä. Kaikki entiset kiekkoilijat eivät sitä kuitenkaan ole.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös