Mielipide

Näkemys: JYPin pukuherravärväykset herättävät kysymysmerkkejä, mutta tärkeintä oli nyt rauhoittaa seuran tilanne

LIIGA / Kolumni

Ammattitaitoa ja raikkautta, JYP-arvoja unohtamatta.

Siinä pääteesit, joiden kautta JYPin uudistumisprosessia haluttiin lähteä viemään eteenpäin, kun seuran piti etsiä itselleen uusi päävalmentaja, urheilutoimenjohtaja ja toimitusjohtaja.

Päävalmentajan saappaat täytti Pekka Tirkkonen ja tänään kaksi jälkimmäistä pestiä täyttivät Mikko Viitanen ja Risto Korpela. Viitanen haluaa urheilupuolella johtaa JYPin valtakunnan parhaaksi seuraksi pelaajien ja valmentajien eteenpäin viemisessä, kun taas Korpela koordinoi seuran mahdollista kulukuuria.

Tirkkonen ja Korpela saapuivat seuraan ulkopuolelta. Tirkkonen kaksien ulkomailla tulleiden potkujen jälkeen, Korpelan meriitit kiekkomaailmassa ovat HPK:n toimitusjohtajana 11 vuoden ajalta. Viitanen puolestaan ehti pelaajauransa jälkeen olla JYPin junioripäällikkönä, mitä kautta avainpaikoilta löytyy edelleen tuntemusta myös seuran sisältä.

Seuran ulkopuolelta tuleva raikkaus ja JYP-arvot siis täyttyvät kieltämättä.

Ammattitaidon arviointi on mahdotonta vielä tässä vaiheessa, mutta merkit ovat positiiviset. Jos huhut selvästä tappiosta kolmannella tilikaudella putkeen pitävät paikkansa, Korpela kuulostaa oivalta vaihtoehdolta valvomaan kulukuuria. Hänen kohdallaan kysymysmerkit liittyvät modernin urheiluliiketoiminnan taitamiseen eli siihen, miten osaamista on päivitetty kohti uutta vuosikymmentä.

Viitasen taustana on vahva pelaajaura kahdella Suomen mestaruudella höystettynä sekä valmentajan erikoisammattitutkinto. Myös miehen puheet kertoivat siitä, että raakakin rehellisyys pidetään mielessä, kun uutta visiota luodaan. Kärkiseurojen vauhdista putoaminen ja muiden seurojen matkimisen kieltäminen kuulostivat tylyltä, mutta juuri oikealta puheelta.

Tuloksen arvioinnissa on myös syytä muistaa kärsivällisyys. Aikaa opetteluun ei tietenkään ole loputtomasti, mutta uusien tyylien toteuttaminen muuttuu tavaksi vain ajan kanssa.

Finaalikypäriä Jyväskylässä siis tuskin ensi kaudella painetaan, mutta JYPin tulevaisuus näyttää tässä kohtaa huomattavasti valoisammalta kuin vielä reilu kuukausi sitten.

Se on ainoa, mitä seuralta voi tässä hetkessä pyytää.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös