Suomalaisen urheilukentän yksi vuoden puhuttaneimmista rekrytointiprosesseista tuli päätökseen viime viikolla. Ai mitä, löysikö Jääkiekkoliitto virallisen korvaajan Rauli Uramalle, eikä kasvattanut Jukka Jalosen valtaa ja vastuuta?
Liittotasosta on kyse, mutta kylläkin jalkapallon puolella. Suomen Palloliiton ja Jyväskylän yliopiston yhteistyössä aloittaman rekrytointiprosessin tehtävänä oli löytää työelämänprofessori, niin sanottu "jalkapalloprofessori". Työelämäprofessorin alana on jalkapallon tutkimus ja kehitys.
Tehtävään valituksi tuli unkarilais-suomalainen Mihály Szeróvay. Hänellä on oma pitkä pelitausta lajin parista, mutta on hän myös väitellyt itsensä tohtoriksi liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Nopeasti herää kysymys: miksei jääkiekolla ole omaa professoriaan?
Jääkiekko lajina on usein yhdistetty koulutukseen epäedullisissa merkeissä. Koulut jäävät nopeasti kesken, kun halu jahdata epätodennäköistä unelmaa on niin kova. On kyse sitten Liigasta tai NHL:stä, maajoukkueesta puhumattakaan, ammattilaispelaajaksi pääsemisen uhraukset ovat joillakin kovia.
Tieteellinen ja akateeminen jalansija jääkiekossa kasvaa kuitenkin koko ajan. Jo vuosikymmenien ajan on hyödynnetty psykologista valmennusta, erinäisten tilastojen rooli kasvaa jatkuvasti sekä kiinnostus mailojen ja muiden varusteiden ominaisuuksiin on kiihtyvää.
Parhaana esimerkkinä on pelaajien kunnon ja fyysisten ominaisuuksien seuraaminen niin testien kuin pelien aikana käytettävien laitteidenkin muodossa. Näistä kerättyä dataa käsitellään tieteellisin menetelmin.
Lisäksi jääkiekko on ollut suosittu aihepiiri myös akateemisessa tutkimustyössä: Internet on pullollaan pro gradu-tutkielmia kansakunnan suosituimmasta urheilulajista.
Pestiin valittu Szeróvay valottaa, että jalkapalloprofessuuri mahdollistaa alalle koulutettujen ihmisten lisäämisen jalkapallon parissa. Vaikka jääkiekko onkin Suomessa suurasemassa, ei koko potentiaalia ole käytetty.
Professorin löytäminen olisi myös loistava seuraava askel jääkiekkokulttuurin kehitys- ja määrittelytyössä. Viihteellistynyt tuote tarvitsee kulttuurinsa kestävämpiä elementtejä, joita siirtää polvesta toiseen, ja täten lajin suosittuutta olisi helpompi taata myös kymmenien vuosien päästä.
Avainkysymyksiä nimittäin on vastattavaksi esimerkiksi tasa-arvon, kilpailun kasvamisen sekä resurssipuolen suhteen.
Jätettäisiinkö siis erinäiset jyrähtelyt ja omakohtaisiin kokemuksiin perustuvat arvailut pienempään rooliin, ja otettaisiin lajia kehittämään uusi mahtava lajiprofessori?
