Mielipide

Näkemys: Hammaslääkäri katsoi yhden ottelun päätykatsomosta, nyt pelaamme kapeassa kaukalossa sen seurauksena

MAAJOUKKUE / Kolumni
Kansainvälinen jääkiekkoliitto siirtyy pelaamaan arvokisat kapeissa kaukaloissa vuonna 2022. Todellinen syy tälle muutokselle? Sveitsiläisen hammaslääkärin René Faselin yhtäkkinen päähänpisto.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ja sen puheenjohtaja René Fasel ovat kertoneet perusteluita tulevalle muutokselle omassa lehdistötilaisuudessaan Tampereella muutama kuukausi sitten.

Helsingin Sanomien tekemässä Kalervo Kummolan haastattelussa, IIHF:n varapuheenjohtaja Kummola kuitenkin kertoo tarinan hieman toisella tapaa.

"Ajatus kapeista kaukaloista lähti erikoisesti liikkeelle. IIHF:n puheenjohtaja René Fasel oli Hartwall-areenassa katsomassa viime marraskuun NHL-otteluita, kun Winnipeg ja Florida kohtasivat.

Ykköstason kiekkopäättäjät katsovat otteluita yleensä pitkältä sivulta, mutta Fasel istui toisessa pelissä päädyssä – ja ihastui. Vauhti, tilanteet ja pelinopeus tulivat eri tavalla näkyviin. Tuli pakko saada kapeita kaukaloita myös IIHF:n tapahtumiin.

NHL-iltojen jälkeen odotti vuoroaan IIHF:n hallituksen kokous, ja Fasel otti asian esille siellä."

Näin Faselin yhtäkkinen päähänpisto muuttui hetkessä todellisuudeksi ja liiton uudeksi linjaukseksi. Päätettäessä ei konsultoitu ketään asianosaisia tai teetetty mitään selvityksiä.

Se on toki ollut IIHF:n toimintatapa vuosikaudet kaikissa muissakin asioissa, mutta näin kauaskantoisia muutoksia ei sentään ole tehty pelkästään yhden ottelun näkemisen perusteella. Fasel ja Kummola ovat hallinneet kansainvälistä jääkiekkoa rautaisella otteella, mutta ote alkaa lipsua.

Kapeaan kaukaloon siirtyminen ei voi olla mikään pikkukokeilu, vaan sekä olympialaisten että MM-kisojen vieminen NHL-kokoiseen askiin pahimmillaan voi tarkoittaa koko eurooppalaisen kiekon siirtymistä satoja neliömetrejä pienemmälle pelikentälle.

Vähintäänkin Fasel antoi päätöksellään huiman etulyöntiaseman Kanadalle ja Yhdysvalloille tulevissa arvokisoissa. Eurooppalaiset maajoukkueet ovat luonnollisesti rapakon takaisia kilpakumppaneitaan parempia eurokokoisessa kaukalossa ja nyt tuo etu luovutetaan suoraan pohjoisamerikkalaisille.

Pahinta tässä on silti tapa, jolla massiivisen kokoluokan päätöksiä Kansainvälisessä jääkiekkoliitossa tehdään. Eläkeikäinen sveitsiläisherra saa kuningasidean ja sitten koko lajiväki hyppää komennosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös