Mielipide

Näkemys: Bruins erehtyi vielä seiskafinaalissakin luulemaan, että Bluesilla olisi oppirahoja maksamatta

NHL / Kolumni

St. Louis Blues voitti seurahistoriansa ensimmäisen Stanley Cupin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Ottavana osapuolena oli kotihallissaan Boston Bruins. Vieraat painoivat pesään neljä osumaa vastustajan yhtä vastaan. Mestarista ei ollut TD Gardenin illassa lopulta mitään epäselvää.

Tuukka Rask joutui antautumaan avauserässä kahdesti, eikä kotijoukkue onnistunut tekemään ensimmäistäkään haastamaan Bluesia. Toisen erän jäätynyt, tai vastaavasti jäädytetty peli ei satanut ainakaan Bruinsin laariin. Kotijoukkueelle iski luulotauti pelillisesti hyvin sujuneen avauserän jälkeen.

Bruinsin ykkösmiehet eivät olleet sarjassa kuin hetkittäin sillä tasolla, että he olisivat pystyneet vastaamaan vastustajan huippupelaajille. Alempien ketjujen hyökkääjät, kuten Joakim Nordström ja Sean Kuraly olivat enemmän kuin alle kymmenen peliminuutin arvoisia. He saivat pitkiä kiekkoralleja vastustajan päätyyn.

Puolustuspäässä Torey Krug oli koko sarjan ajan huikeassa vedossa, mutta yksin hänkään ei pysty Stanley Cupia voittamaan. Charlie McAvoy oli kuusi ensimmäistä kamppailua yössä, mutta nousi vastaamaan odotuksia tarpeen tullen. Krug ja McAvoy kellottivat molemmat noin 26 peliminuuttia − päävalmentaja Bruce Cassidy siis näki nuoren jenkkipuolustajan tulemisen.

Se, mitä Cassidy ei nähnyt, oli hyökkäysarsenaalin hengettömyys ja ailahtelevaisuus. Brad Marchand ja David Krejci pelasivat edes siedettävästi, mutta esimerkiksi niin hieno pelaaja kuin ykkössentteri Bergeron onkin, hän ei ollut mestaruuden arvoinen joukkueelleen. Bluesin molemmat kärkisentterit Brayden Schenn ja O'Reilly pyyhkivät hänellä pöytää.

Finaalin avauserässä Bruins pystyi osoittamaan voimansa ja tuntemuksensa vastaavista tilanteista. Binningtonin johdolla Blues kuitenkin kesti ja nakutti vielä pari maalia eteen. Toinen erä katkaisi ruskeakarhun nikamat, kun peli taantui täysin. Missä oli joukkueen oma kiima ja systeemi kohti NHL:n himoittua mestaruuspokaalia? Aloitteita ei tehnyt pelaajisto, ei valmennusjohto.

Bruins tiesi varmasti, kuinka vastustaja oli monta kertaa noussut heikkojen jaksojen ja jopa ohipelien jälkeen kamppailemaan niin aiemmin muita joukkueita kuin finaaleissa heitäkin vastaan. Näytti siltä, kuin joukkue olisi erehtynyt luulemaan, että voittopaineen kiristyessä molemmissa leireissä, Blues tekisi vielä kerran virheet, joita se teki matkalla mestaruuteen.

Blues sai läpi finaalisarjan voimaa tarinastaan sekä kärkipelaajien että nuorten nousijoiden suorituksista. Bruins joutui puhaltamaan värkkeihinsä virtaa ainoastaan vastustajan oppirahojen maksattamisesta. Edellisen seitsemännen finaalin voittanut joukkue kompastui ratkaisevalla hetkellä siihen, ettei se uskonut Bluesin voineen olla maksanut kaikkea mestaruuden voittamiseen vaadittavaa valuuttaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös