Mielipide

Näkemys: 16 maata ei ole liikaa − ensi vuonna mahdollisuus parhaaseen joukkuekavalkadiin

MAAJOUKKUE / Kolumni
Viime ja tänä vuonna jääkiekon MM-kisoissa on nähty eksotiikkaa, kun ensin Etelä-Korea ja sitten Iso-Britannia selvisi ylimmälle tasolle. Nämä maat eivät kuitenkaan ole juuri nyt 16 parhaan jääkiekkomaan joukossa.

Etelä-Korean maajoukkueen viime kausi, joka sisälsi myös olympialaiset kotimaassa, sisälsi ainoastaan tappioita isoissa turnauksissa, vaikka jokusen näennäisesti tiukan pelin maa onnistuikin pelaamaan. Nyt meneillään olevassa turnauksessa Iso-Britannia on pelannut kolme ottelua, eivätkä tulokset ole olleet mairittelevia. Saksaa vastaan peli pysyi tiukkana, mutta Kanada ja Tanska ovat iskeneet taululle murskalukemat.

Tällaiset tulokset nostavat aina keskustelun, onko MM-kisoissa liikaa maita. 16 maan kisoja on pelattu vuodesta 1998 alkaen, eli mitenkään uudesta ilmiöstä ei enää ole kyse.

Toki nykyisellä sarjajärjestelmällä otteluita hyvien ja heikompien maiden välillä tulee enemmän, sillä alkuaikoina Iso-Britannian kaltainen maa olisi kohdannut todennäköisesti alkulohkossaan yhden huippumaan ja kaksi kisojen keskitasoon kuuluvaa joukkuetta. Ilman lohkojen keinotekoista järjestelyä kyseeseen olisivat voineet tulla vaikka Kanada, Saksa ja Norja. Näistä kolmesta tappiot, ja Iso-Britannia olisi lähtenyt karsintasarjaan kohtaamaan muut kisojen hännänhuiput.

Jääkiekon taso on vuosien saatossa laajentunut, ja yksittäisissä otteluissa nähdään useinkin tilanteita, joissa joku pienempi maa onnistuu yllättämään jonkun suurista. Tämän Suomikin on saanut kokea muutamaan kertaan tällä vuosikymmenellä.

Kohtuullinen taso loppuu kuitenkin melko tarkalleen nykyiseen 16 maahan. Kun käytössä on järjestelmä, jossa kaksi maata vaihtuu vuosittain, optimitilanteeseen ei ole aina mahdollisuutta.

Nyt, kun ohjelmassa ovat 2010-luvun viimeiset MM-kisat, voidaan todeta, että 13 maata on pysynyt ylimmällä tasolla koko vuosikymmenen. Kun kahden joukkueen vaihtuvuuden kääntää päinvastaiseen ajatteluun, 14 maata pysyy ylimmällä tasolla.

Kaiken lisäksi Valko-Venäjä oli mukana koko vuosikymmenen aina viime vuoteen asti, kun vastaavasti Itävalta onnistui säilyttämään paikkansa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2004. I-divisioonan turnauksessa Itävalta on vain kerran epäonnistunut nousuaikeissaan.

Ensi vuoden kisoihin Valko-Venäjä ja Kazakstan nousevat ylimmälle tasolle. Mikäli Slovakiassa pelattavat kisat menevät häntäpään osalta ennakko-odotusten mukaan, Italian ja Iso-Britannian kohtalona on putoaminen.

Tämä olisi paras mahdollinen lähtökohta ensi vuoden kisoihin, sillä pienemmistä maista sarjanousijat ovat sellaisia, joilla on parhaat lähtökohdat haastaa suurempiaan. Näin ollen ensi vuonna mukana ei olisi yhtään todellista heittopussia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös