Mielipide

Myrskyn jälkeen on poutasää, mutta Pelicansin kesäkelit eivät koita vielä

LIIGA / Kolumni

Lahdessa on ollut tuulinen kevät ja kesä. Pelicans on joutunut olemaan negatiivisissa otsikoissa useampaan otteeseen. Milloin YT-neuvottelut painoivat päälle, milloin osa pelaajista oli lomautettuina. Lisäksi tähän ajanjaksoon mahtuu toimitusjohtajan lähtö sekä pääomistajan ja hallituksen puheenjohtajan rikosepäily. Tässä riittäisi usealle seuralla harmaita hiuksia, mutta kaikki nämä tapahtui Lahden Pelicansille. Ei missään nimessä unelmien lähtökohta uudelle kaudelle.

Uudet tuulet puhaltavat valmennuspuolella

Pelicansiin pestattiin täksi kaudeksi uusi päävalmentaja, kun Tommi Niemelä saapui Lahteen takaisin kaksivuotisella sopimuksella. Niemelä edustaa hyvin erilaista valmennustyyppiä kuin mihin Lahdessa ollaan totuttu. Etenkin Niemelän positiivinen ajatusmalli on eriskummallinen Lahdessa. Löysihän mies esimerkiksi haastattelussa jopa hyviä puolia haastavasta harjoittelukaudesta.

Niemelän alku on ollut hyvin haastava. Osa joukkueen pelaajista oli lomautettuina vielä syyskuun alkuun asti, eli ensimmäisen kerran joukkue pystyi harjoittelemaan yhdessä noin kolme viikkoa sitten. Ensimmäinen kausi päävalmentajana ei varmasti ala siten kun Niemelä olisi sen halunnut alkavan. Toisaalta en usko sen häntä hirveästi haittaavankaan.

Pelitavallisesti on vielä liian aikaista sanoa mitään Niemelän osalta. Kurittomuus on vaivasi lahtelaisia avausharjoitteluissa, joten helppo todeta, ettei lahtelaiset voita pelejä jäähyaitiosta. Toki alkukaudesta myös tuomarilinja hakee uomiaan, kuten joukkueen pelaaminen. Lahdessa on nyt siis syytä antaa Niemelän joukkueelle aikaa näyttää sen todellinen taso.

Pelicansin tulevaisuus lepää laadukkaassa juniorityössä

Lahtelainen juniorityö on ottanut askeleita eteenpäin ja lisäksi pelaajatarkkailun taso on noussut viime vuosina. Se on lahtelaisille elinehto, jos täälläpäin joskus aiotaan oikeasti pärjätä. Nykyjoukkueessa on erinomaisia nuoria lupauksia, joiden on otettava lähivuosina lisää askeleita kohti Liigan vakiokokoonpanoa. Osa on jo nyt lähellä paikkaa vakiokokoonpanossa.

Maalivahtiosasto on Pelicansilla kunnossa tällä kaudella. Jasper Patrikainen on lahtelaisten mahdollisesti seuraava oma kasvatti, joka nappaa ykkösveskarin tontin. Patrikaisen esityksen harjoituspeleissä ovat olleet rohkaisevia. Alkava kausi mennee vielä Patrik Bartošákin takana kakkosveskarina. Ensi kaudella näenkin, että Patrikaisella on eväät jo olla kantamassa vastuuta ykkösveskarin tontilta.

Lisäksi nuorissa on nousemassa toinen mielenkiintoinen nimi maalivahtiosastolle. Oskari Parviainen pelasi jo viime kaudella ensimmäiset minuutit Liigassa, ja Lahdessa se palkittiin vuoteen 2023 asti olevalle sopimuksella. Eli myös Patrikaisen takana on lupaava maalivahti kilpailemaan peliajasta tulevaisuudessa turkoosinutussa.

Merelä on valmis läpimurtoonsa

Harjoituspelien perusteella voidaan todeta, että Waltteri Merelä on lähellä lopullista läpimurtoaan. Jo loppukaudesta Merelä sai tyhjennysmyyntien ansiosta jo kovasti luottoa, eikä kannata ihmetellä, jos 15 maalia menee rikki tulevalla liigakaudella. Lisäksi keskushyökkääjänä pelaava Sakke Hämäläinen taistelee paikastaan jopa kärkiketjuihin tällä kaudella. Paikka on Hämäläisellä kyllä otettavissa, koska Pelicansin sentteriosasto ei ole Liigan terävintä kärkeä myöskään.

Jos Hämäläinen voi olla lähellä saada vastuuta kärkiketjuissa joukkueessa, koki Aleks Haatasen haaveet peliajasta pienen kolahduksen, kun Pelicans ilmoitti viime viikolla Jesse Ylösen palaavan Lahteen. Taiturimaisen laitahyökkääjän tuleekin käyttää omat näyttöpaikkansa, jos mielii pelata jo tällä kaudella vakiommin Liigan puolella. Laituriosastolta löytyy Lahdessa jo hyvää kilpailua. Ylösen laina tosin kestää ainoastaan siihen saakka, kunnes kausi saadaan alkuun myös Pohjois-Ameriikan mantereella

Nuorten puolustajien esiinmarssi Lahdessa on alkamassa

Nuoriso-osastolta on kuitenkin kovaa vauhtia tulossa muutamia erittäin lupaava nuori puolustaja. Matias Rajaniemi osoitti jo viime kaudella potentiaaliaan niissä peleissä, missä pääsi pelaamaan Liigassa. Lisäksi vuotta nuorempi Topias Vilén on kovasti matkalla kohti liigakaukaloita. Näihin kahteen nuoreen voi Pelicans tulevaisuudessa rakentaa hyvän pohjan puolustukseensa. 

Vaikka odotukset tämän kauden osalta eivät ole ihan tapissa, niin Pelicansin tulevaisuus on juniorituotannon puolesta valoisa. Nuoret pelikaanit eivät kuitenkaan ole vielä valmiita kantamaan joukkuetta pudotuspeleihin alkavalla kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös