Mielipide

Moraali ei ohjaa kansainvälisen jääkiekon linjauksia, Venäjää ei kukaan uhmaa

MAAJOUKKUE / Kolumni
Valko-Venäjän syrjäyttäminen MM-kisaisännän paikalta oli helppoa kilvenkiillotusta. Oikeasti moraali ei ohjaa sen enempää kansainvälisten päättäjien kuin suomalaisenkaan kiekkoväen ratkaisuja.

Valko-Venäjä menetti tulevien MM-kisojen isännyyden. Ilmoitettu syy oli osallistujien turvallisuus, mutta tiedotteessa mainittiin myös poliittiset levottomuudet.

− Valitettavasti jouduimme luopumaan Minskin ja Riian jaetusta kisaisännyydestä. Olemme yrittäneet markkinoida MM-kisoja sovinnonteon välineenä, joka voisi rauhoittaa sosiopoliittisia ongelmia Valko-Venäjällä, linjasi IIHF:n puheenjohtaja René Fasel.

− Ja vaikka valtuuston mielestä MM-kisoja ei tule käyttää minkään tahon poliittisten päämäärien edistämiseen, on myönnetty, ettei MM-kisojen järjestäminen Minskissä olisi sopivaa, kun maassa on isompia asioita hoidettavana ja joukkueiden, järjestäjien sekä muiden toimihenkilöiden turvallisuus priorisoitavana.

Minsk ei siis ollut sopiva kisaisäntä. Entä Pietari vuonna 2023? Tai Peking olympiaisäntänä vuonna 2022? Ihmisoikeusrikkomuksissa kaikki maat ovat samalla sivulla.

Jos turvallisuuden nimissä tehdään päätöksiä, oliko kevään 2017 MM-kisojen toisen alkulohkon ja kahden puolivälieräottelun järjestäminen Pariisissa loppuun saakka harkittu ratkaisu? Kaupungissa oli samana keväänä ollut kolme terrori-iskua – ja viimeisin vain pari viikkoa ennen kisojen alkua.

Valko-Venäjän tilanteeseen puuttumista voi pitää jonkinlaisena Pandoran lippaan avaamisena.

Sekä Jokereiden Minsk-boikotti että IIHF:n MM-kisaisännyyden siirto Valko-Venäjältä olivat oman kilven kiillottamista

Kreikkalaisessa mytologiassa Pandora on maailman ensimmäinen nainen, jonka ylijumala Zeus käski luoda rangaistukseksi ihmiskunnalle, koska nämä olivat vastaanottaneet Prometheuksen varastaman tulen. Prometheuksen veli Epimetheus sortui samaan vastaanottamisen ansaan, ja näin Pandora uteliaisuuttaan avasi Epimetheuksen hallussa olleen lippaan – alkukielellä ruukun – ja vapautti kaiken pahan maailmaan.

Pandoran lipasta käytetään vertauskuvana asioista, joita ei kannata kokeilla ikävien seurauksien vuoksi. Lisäksi Pandoran lippaaksi voidaan kutsua ristiriitaa luontaisen uteliaisuuden ja kuuliaisuuden välillä.

Vaikka kisojen siirtäminen Minskistä oli ehdottoman oikea päätös, sillä on myös hankalia seurauksia.

Vuonna 2023 sekä aikuisten että alle 20-vuotiaiden MM-kisat on määrä pitää Venäjällä. Jos Aljaksandr Lukašenkan johtama Valko-Venäjä arvioitiin sopimattomaksi paikaksi MM-kisoille, kaiken järjen mukaan sama pätee Venäjään.

Vladimir Putinin autoritäärinen hallinto on muun muassa miehittänyt Krimin, myrkyttänyt poliittisia vastustajia ja pyörittänyt viimeisen päälle organisoitua doping-ohjelmaa.

Venäjä kansakuntana toki suljettiin pois Pyeongchangin talviolympialaisesta 2018, mutta OAR eli venäläiset olympiaurheilijat voittivat jääkiekon olympiakultaa − "sanktio" saattoi vain vahvistaa Putinin suurvalta-ajattelua ja eripuraa länsimaihin.

Kuitenkin Venäjä on saanut järjestää talviolympialaiset vuonna 2014 ja jääkiekon MM-kisat vuonna 2016 eli moraalisyillä kisaisännyyksiä ei päätetä. Valko-Venäjä oli helppo syrjäyttää, kun MM-kisojen pitkäaikainen pääsponsori Škoda oli tukena. 

Suomettuminen ei ole enää arkikäytössä oleva termi, mutta ilmiönä rähmällään olo Venäjän suuntaan on edelleen olemassa.

Puheen tasolla paheksuntaa riittää, mutta KHL:ssä on kymmeniä suomalaispelaajia ja -valmentajia sekä kokonainen joukkue. Lisäksi Leijonat vierailee säännöllisesti Venäjän EHT-turnauksessa.

Kun päätös Minskin kisaisännyyden siirtämisestä julkaistiin, Suomen jääkiekkoilijat ry:n eli pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Teemu Ramstedt iloitsi siirrosta HS:n haastattelussa.

− Kyllä se oli meidän toiveemme syksyllä, jos tilanne ei oleellisesti muutu maassa. Ja nyt se ei ole oleellisesti muuttunut.

Ramstedt on kuitenkin pelannut KHL:ssä kokonaisen kauden 2016−17, jolloin Putin oli miehittänyt Krimiä jo pari vuotta. Ammattiurheilijalla on tietysti oikeus valita työnantajansa, mutta uransa parhaan kauden pelanneella 28-vuotiaalla keskushyökkääjällä olisi varmasti ollut myös vaihtoehtoja, joihin ei olisi liittynyt moraalisia ongelmia.

Jari Kurrin johtama Jokerit kieltäytyi vierasottelusta Minskissä, mutta Putinin tukemassa KHL:ssä pelaaminen ei herätä vastarintaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Omaa jaakobinpainiaan käy myös KHL-jokerit. Kauden aluksi joukkue ei lähtenyt vieraspeliin Minskiin, vaan otti ottelusta tappiomerkinnän.

− Kommunikoimme tiiviisti KHL:n ja Dinamo Minskin kanssa viime päivinä. Toimme kantamme esille, ettei nyt ole oikea aika pelata jääkiekkoa Valko-Venäjällä, Jokereiden puheenjohtaja Jari Kurri kommentoi seuran päätöstä.

Viime lauantaina 23. tammikuuta oli kuitenkin oikea aika pelata jääkiekkoa Moskovassa, jossa poliisi otti samana päivänä kiinni yli 1 400 ihmistä oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tukimielenosoituksissa. Ympäri Venäjää otettiin kiinni yli 3 500 mielenosoittajaa, ja väkivaltaa kohdistui esimerkiksi Ylen toimittajaan.

Kurri on luonnollisesti tekemättömässä paikassa. Minskin boikotointi oli vielä katsottavissa läpi sormien, mutta suhde Venäjään on alisteinen. Seuran rahoitus tulee Harjavallan kautta kierrätettynä oligarkkiomisteiselta Nornickeliltä, joten venäläisseurojen torjuminen ei tule kysymykseen.

Sekä Jokereiden Minsk-boikotti että IIHF:n MM-kisaisännyyden siirto Valko-Venäjältä olivat oman kilven kiillottamista − nyt on pakollinen kannanotto tehty, voidaan jatkaa todellisen isännän palvelemista.

Jos jääkiekon MM-kisojen siirtäminen pois Minskistä oli Pandoran lippaan avaaminen, toivo symboloi sitä, että joskus päätöksiä tehtäisiin myös moraalisesta näkökulmasta.

Vastaava asetelma pätee Pekingin talviolympialaisiin vuonna 2022. Vaikka Xi Jinpingin johtama Kiina sortaa ihmisoikeuksia Hongkongissa ja sulkee uiguureja keskitysleirien kaltaisiin oloihin, ei IIHF:llä ole mahdollisuuksia irtautua olympialaisista.

Ensinnäkin NHL-pelaajien osallistumisesta on jo sovittu, mikä on jo itsessään ylittämätön este. Toiseksi, Xi on Putinin tavoin innokas urheilumies, ja Kiinan tavoite on nousta mahtimaaksi myös jääkiekossa.

Urheilulla vallan välikappaleena on Kiinassa pitkät perinteet. Kiina tuntuu viholliselta uutisia lukiessa mutta ystävältä, kun pitää tilata halpaa tavaraa Alibabasta − tai kirjoittaa kolumnia kiinalaisvalmisteisella elektroniikalla.

Jos kuitenkin muut ihmisoikeuksia sortavat valtiot saavat pitää arvokisansa, Valko-Venäjään kohdistunut päätös näyttää turhalta.

Palataan vielä Pandoran lippaaseen. Vapautettuaan vitsaukset Pandora sulki lippaan kannen ja jätti suljettuun astiaan vain toivon. Lopulta Pandora vapautti senkin maailmaan. Toivon läsnäolon maailmassa voi tulkita sekä hyveenä että vitsauksena – hitunenkin toivoa voi olla ihmistä liikuttava voima, turhaan toivoon nojaaminen taas lamaa ihmistä.

Jos jääkiekon MM-kisojen siirtäminen pois Minskistä oli Pandoran lippaan avaaminen, toivo symboloi sitä, että joskus päätöksiä tehtäisiin myös moraalisesta näkökulmasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle