Pimeys vain
Nyt täyttää maailmain
Auringon valo on
Poissa sielustain
Varjoon kulkee se tie
Jota rakkaus ei valoon vie
Näin synkissä maisemissa liikkui 60-luvulla John Lennonin ja Paul McCartneyn kappaleen ‘A world without love’ Maailmaksi ilman rakkautta suomentanut Reino Helismaa.
Nykytodellisuudessa on jouduttu tottumaan vielä karmeampaan kuvastoon, kun kahden vuoden korona-arki vaihtui sodan kauhuihin. Venäjän autoritäärisen presidentin Vladimir Putinin aloittama sota Ukrainassa on johtanut Venäjän sulkemiseen muun muassa maksu- ja lentoliikenteen sekä kansainvälisen urheilun ulkopuolelle.
Tšekkiläinen NHL-legenda Dominik Hašek heitti ilmoille jopa ajatuksen venäläispelaajien NHL-sopimusten purkamisesta. Vaikea uskoa, että ehdotus toteutuisi, sillä venäläiset ovat johtavia pelaajia esimerkiksi Tampa Bay Lightningissa, Washington Capitalsissa ja New York Rangersissa.
Lisäksi on syytä huomioida, että edes tunnetusti Putin-mielinen Aleksandr Ovetškin – kuten kukaan muukaan yksittäinen venäläinen – ei ole pelkän kansalaisuutensa vuoksi syyllinen tai vastuullinen maansa johtajan mielettömistä ratkaisuista.
Hašekin vaatimus kuitenkin sai idealamppuni syttymään ja käynnisti pohdinnan, millaista jääkiekko olisi ilman venäläisiä supertähtiä.
Aloitetaan NHL:stä.
Ovetškinilla on realistinen mahdollisuus lyödä murskaksi Wayne Gretzkyn kaikkien aikojen maalisaldo, ja pelkkä takaa-ajo on yksi vetävimmistä tarinoista aikoihin.
Ovetškin on jo nyt legendan asemassa ja venäläistähdellä on realistinen mahdollisuus lyödä nykyisen sopimuksensa aikana murskaksi Wayne Gretzkyn rikkomattomana pidetty kaikkien aikojen maalisaldo.
Pelkkä takaa-ajo on yksi vetävimmistä tarinoista aikoihin.
Säkenöivä Kirill Kaprizov on parissa kaudessa tehnyt Minnesota Wildista kiinnostavamman joukkueen kuin Mikko Koivu yli vuosikymmenen kestäneellä Wild-urallaan. Artemi Panarin, Nikita Kutšerov ja Jevgeni Malkin ovat paitsi joukkueidensa johtotähtiä myös koko lajin kiistattomia huippuja. Andrei Svetšnikovista odotetaan Sebastian Ahon rinnalla vastaavaa.
Andrei Vasilevski, Igor Šestjorkin, Ilja Sorokin ja Sergei Bobrovski ovat maalivahtitilastojen kärkipäässä. Lisäksi Jaroslav Askarovista povataan tulevaisuuden tähtimaalivahtia, hyökkääjä Matvei Mitškovista puolestaan mahdollista ykkösvarausta vuoden 2023 varaustilaisuuteen.
17-vuotias Mitškov on tosin ehtinyt herättää huomiota muun muassa ilmaveivillä, mitä ei tunnetusti ole katsottu hyvällä vanhakantaisessa NHL:ssä eli tietyt tahot voisivat olla jopa hyvillään, jos yli-itsevarma kikkapoika pelaisi koko uransa Venäjällä.
Kuulemma historiastaan tietämätön on tuomittu toistamaan vanhoja virheitä. 1980-luvun loppupuolella venäläisiä pelaajia alkoi rantautua NHL:ään, kun Neuvostoliitto eteni kohti vääjäämätöntä tuhoaan – Viktor Netšajev pelasi ensimmäisenä neuvostoliittolaisena kolme NHL-ottelua Los Angeles Kingsissä kaudella 1982–83.
Kylmän sodan ilmapiirissä venäläispelaajien kylmäkiskoinen kohtelu ja sulkeminen maailman parhaan kiekkosarjan ulkopuolelle ei olisi ollut kaukaa haettu skenaario, vaikka yksittäiset urheilijat olivat tuolloinkin yhtä syyttömiä maansa tilanteeseen kuin tänä päivänä.
Detroit Red Wings onnistui raottamaan rautaesirippua erityisen menestyksekkäästi, sillä Vjatšeslav Fetisov, Sergei Fjodorov, Igor Larionov ja Vjatšeslav Kozlov olivat ratkaisevassa roolissa seuran tuplamestaruudessa 1996–98.
Fjodorov ja Larionov olivat voittamassa Stanley Cupia vielä keväällä 2002, ja puolustaja Vladimir Konstantinov oli tärkeä palanen kauden 1996–97 mestaruudessa, mutta hän halvaantui traagisesti mestaruusjuhlien jälkeen – 90-luvun jälkimmäinen Red Wingsin mestaruus onkin vahvasti omistettu Konstantinoville.
Punakoneeseen vahvasti sidoksissa olleet valmentajat Vladimir Jurzinov ja Vasili Tihonov toivat itänaapurista Suomeen ammattimaisuutta ja työnteon kulttuuria.
Jos venäläispelaajia ei olisi toivotettu tervetulleeksi Pohjois-Amerikkaan, Teemu Selänne olisi voittanut yksinään maalipörssin tulokaskaudellaan, eikä Pavel Bure olisi nöyryyttänyt Leijonia Naganon olympialaisissa, mutta silloin olisi jäänyt näkemättä Aleksandr Mogilnyin yli 1 000 tehopisteen ura ja Buren maalikuninkuudet sekä valinta Hockey Hall of Fameen.
NHL on kuitenkin vain yksi kaistale jääkiekkomaailmasta, joten mietitäänpä, millaisen jäljen venäläiset ovat jättäneet kotoiseen Liigaan.
Punakoneeseen vahvasti sidoksissa olleet valmentajat Vladimir Jurzinov ja Vasili Tihonov toivat itänaapurista ammattimaisuutta ja työnteon kulttuuria. “Jursi” voitti TPS:ssä kuudessa kaudessa kaksi mestaruutta ja kolme hopeaa – lisäksi Jurzinovin koulusta valmistui häkellyttävä määrä huippupelaajia niin Pohjois-Amerikan kuin Euroopan kaukaloihin.
Legendaarisen Viktor Tihonovin poika Vasili tuli Ässiin A-nuorten valmentajaksi kaudelle 1990–91, mutta jo marraskuussa hänet nostettiin liigajoukkueen päävalmentajaksi Matti Keinosen tilalle.
Jurzinovin kaltaista tähtiloistoa Tihonov ei Poriin saanut aikaiseksi, mutta kaksi peräkkäistä välieräpaikkaa 1991–93 oli mainio saavutus vain pari kautta aiemmin I-divisioonassa pelanneessa joukkueessa.
Myös yksilötasolla Tihonovin aikakausi oli onnistunut: Jari Korpisalo ja Petri Varis ottivat ensiaskeleensa kohti kansallista huippua – Rauli Raitanen puolestaan kehittyi Leijoniin asti ja hän oli voittamassa Suomen ensimmäistä MM-mitalia Prahassa 1992.
Venäläispelaajista Aleksandr Barkov on liigahistorian ylivoimaisesti paras pistemies ja toimi peliuransa päätyttyä Tapparassa myös valmentajana. Jos hän ei olisi päätynyt Italian pääsarjasta Suomeen, edustaisi yksi tämän hetken parhaista suomalaiskiekkoilijoista, Aleksander Barkov, isänsä tavoin Venäjän maajoukkuetta.
On erittäin perusteltua tuomita Venäjän valtion ja itsevaltaisen presidentin sotaisat ratkaisut, eikä hirmuhallintoa tukeneita urheilijoitakaan pidä päästää luikertelemaan vastuustaan.
Venäläiskiekkoilijat olivat kuitenkin itse kukin työpaikoillaan Venäjän armeijan hyökätessä Ukrainaan, joten mieluusti näkisin heidät jatkossakin tarjoamassa lätkäelämyksiä. Rikoksia ihmisyyttä vastaan liukuhihnalta tehtaileva despootti sen sijaan joutaisi pois asemastaan.
