Mielipide

Mikko Koivun lopetuspäätös sen sinetöi − uusi sukupolvi ottaa haltuun myös kapteeniston

MAAJOUKKUE / Kolumni
Pekingin olympialaisiin on aikaa vuoden verran. Joukkuespekuloinnissa pohdittiin pitkään, onko Mikko Koivusta vielä mukaan ja joukkueen kapteeniksi. Tiistainen Koivun lopettamispäätös teki lopun tälle spekulaatiolle.

Isoveljensä Sakun tapaan Mikko Koivu tunnetaan vahvana johtajana. Hänet muistetaan hyvin vuoden 2011 maailmanmestarijoukkueen kapteenina. Senkin jälkeen Koivu kipparoi Leijonia vielä kaikissa kolmessa arvoturnauksessa, joita hänen uraansa mahtui. Hän olisi ollut kapteenina myös Sotšin olympialaisissa sen jälkeen, kun Saku vetäytyi joukkueesta jo ennen sen julkistamista. Valitettava loukkaantuminen juuri ennen kisoja vei kuitenkin kisakeikan.

Nuoremman Koivun kohdalla Suomen unelmajoukkueen kipparointi jäi lopulta vuoden 2016 World Cupiin. Turnaus ei mennyt suotuisasti, mutta yksittäisen pelaajaan piikkiin epäonnistumista on turha laittaa.

Suomen joukkueen ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan johtajuudesta 1990-luvulla syntyneiden kohdalla. Koivulta oppia niin seura- kuin maajoukkueessa ammentanut Mikael Granlund on heistä ainoana toiminut kapteenina arvoturnauksessa vuonna 2018, mutta tarjolla on myös NHL-joukkueensa kapteeni Aleksander Barkov sekä nuorten maailmanmestarijoukkueissa kapteenina toimineet Teuvo Teräväinen ja Mikko Rantanen. Eikä Sebastian Ahonkaan johtajaominaisuuksia sovi väheksyä.

On aivan turhaa puhetta, etteivätkö nykyiset tähdet olisi tarpeeksi kokeneita ottamaan kapteenin vastuuta. Vaikka Suomessa on usein iskostunut ajattelutapa, että kapteeni on joukkueen kokeneinta osastoa, ajatus on osin vanhentunutta. Kapteenin on syytä olla johtavassa asemassa myös kentän tapahtumissa.

Saku Koivu nousi maajoukkuekapteeniksi Naganossa, 23-vuotiaana. Tulevissa Pekingin kisoissa Suomen kärkipelaajista ainoastaan Miro Heiskanen on nuorempi kuin Koivu tuolloin. Muutkin maat ovat antaneen hyviä esimerkkejä, kipparoihan Sidney Crosby Kanadan kultaan Sotšissa 26-vuotiaana.

On täysin luonnollista, että kun Suomi lähitulevaisuudessa marssittaa kaukaloon kenties kovimman pelaajasukupolvensa koskaan, myös kapteeni on tässä joukossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös