Mielipide

Matushkinin hankinta teki Tapparan puolustuksesta mestaruuskelpoisen – Hyökkäys kaipaa vielä samanlaista vahvistusta

LIIGA / Kolumni
Tapparan puolustajahankinta oli odotettavissa, vaikka urheilujohtaja Jukka Rautakorpi kiisti kokoonpanomuutosten tarpeen. Yhtä odotettavaa on hyökkääjähankinta.

Vihdoinkin Tappara teki sen huippuhankinnan puolustukseensa!

Tapparan kotiutettua keväällä mestarivahti Dominik Hrachovinan ja luottohyökkääjä Jukka Peltolan aloin odotella vastaavan tason hankintaa myös puolustukseen. Otso Rantakari kävi nimenä mielessä, mutta Michal Moravčík ja Blake Parlett olivat kovimmat tulijat.

Kaikki kunnia Tšekin MM-puolustajalle ja Tapparan mestaruuskevään 2017 yllätyssankarille, mutta tähtihankintaa puolustus on tuntunut huutavan – varsinkin kun Parlett pääsi aloittamaan kautensa vasta tammikuussa.

Maksim Matushkin on Liigaan huippuhankinta. Kolme vuotta sitten ruotsalaispuolustaja oli Ässissä pelatessaan puolustajien pistepörssin jaetulla kärkipaikalla. KHL:ssä Matushkin ei säväyttänyt, mutta ei pettänytkään.

Vaikka tällä kaudella pelejä on kertynyt niukasti, on Tapparan puolustus Matushkinin hankinnan myötä mestarikaliiberia.

Ylivoimalle on jopa tunkua: Valtteri Kemiläisen paikka on sementoitu, ja Matushkinille varataan varmasti ylivoimavastuuta – viimeistään siinä vaiheessa, kun pelituntuma on parempi. Teemu Suhonen on saanut Kemiläisen jälkeen Tapparan puolustajista toiseksi eniten peliaikaa ylivoimalla, joten hänen asemansa on eniten vaakalaudalla.

Tapparan puolustus on Matushkinin hankinnan myötä mestarikaliiberia.

Lisäksi nuori Santtu Kinnunen on pelannut tehokkaasti ja Parlett on iskenyt kolmessa pelissä jo kaksi maalia. Reserviä on toki myös hyvä olla olemassa, mutta puolustajamateriaalin puolesta Tappara voisi peluuttaa kolmeakin ylivoimaviisikkoa.

Mistä päästäänkin näppärällä aasinsillalla Tapparan ongelmaan eli hyökkäykseen.

Kirvesrintoihin hankittiin tälle kaudelle Peltolan lisäksi tšekkihyökkääjät Jiří Smejkal ja Michael Špaček – vanhassa rungossa oli muun muassa Kristian Kuusela ja Charles Bertrand, joten hyökkäyspelin piti olla joukkueen ehdoton vahvuus.

Suoritustaso on kuitenkin ollut vaihtelevaa. Kolmessa viime pelissä on syntynyt yhteensä 17 osumaa, mutta puolustajat ovat olleet vahvasti viimeistelyssä mukana. Vuodenvaihteen kolmen pelin tappioputkessa puolestaan Tappara osui yhteensä vain neljästi.

Špačekin jätettyä seuran on paras maalintekijä ja pistemies Anton Levtchi siirretty sentteriksi. Patrik Virran ollessa sivussa ovat joukkueen keskushyökkääjinä pelanneet Levtchin lisäksi Jarkko Malinen, Otto Rauhala ja Sami Moilanen.

Vaikka Virta lasketaan mukaan, on keskikaista kaukana mestarikandidaatista.

Kokonaisuutena Tappara-hyökkäys kalpenee esimerkiksi kärkijoukkue Lukolle.

Malinen ja Rauhala ovat mainioita alempien ketjujen puurtajia, mutta Tapparan kärki on kaivannut terävyyttä. Virran kausi on ollut pettymys. Kuusela ja Bertrand ovat viime peleissä osoittaneet vertymisen merkkejä, mutta toistaiseksi kumpikaan ei ole ollut takuuvarma suorittaja. Smejkalin taso on vaihdellut ykköshyökkääjästä näkymättömyyteen.

Kristian Tanus ja Lassi Vanhatalo ovat olleet ilahduttavia piristysruiskeita, ja alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa loistanut Kasper Simontaival voisi isommalla peliajalla väläyttelyn sijaan takoa tehoja.

Kokonaisuutena Tappara-hyökkäys kuitenkin kalpenee esimerkiksi kärkijoukkue Lukolle.

– Emme ole tällä hetkellä hankkimassa uusia pelaajia. Haluamme saada enemmän irti tästä nykyisestä joukkueesta, kommentoi Tapparan urheilujohtaja Jukka Rautakorpi Aamulehdelle Špačekin sopimuspurun jälkeen.

Matushkin hankittiin neljä päivää ja kaksi voitettua peliä myöhemmin. Tapparan hyökkääjämateriaalista on kiistatta otettavissa enemmän irti, mutta moni muukin joukkue on tammikuun aikana vahvistanut kokoonpanoaan, niin todennäköisesti Tappara etsii laadukasta keskushyökkääjää.

Sellaiselle on yhtä kova tarve kuin oli huippupuolustajalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös