Mielipide

Liike-elämä näytti Liigalle esimerkkiä − Urheilijoiden terveys on syytä laittaa etusijalle

LIIGA / Kolumni
Kun Tappara rikkoi koronaeristystä ja tartuntatautilakia, seuran pääsponsori Terveystalo lopetti yhteistyön arvoristiriitojen vuoksi. Yhtä suoraselkäistä terveyden priorisointia soisi näkevän enemmänkin.

Olen nähnyt jääkiekkoilijoiden loukkaantumisia sekä paikan päällä että tv-lähetyksistä. Olen haastatellut pelaajaa, joka joutui lopettamaan uransa aivovamman vuoksi − ja samaan artikkeliin asiantuntijoita aivovammojen tunnistamisen ja kuntouttamisen kriittisyydestä. Olen lukenut dokumentoidusti aivovammoja saaneiden pelaajien vähättelevän päähän kohdistuneita taklauksia ja glorifioivan tappeluita.

Terveys on harvoin urheilullisia tavoitteita suurempi prioriteetti huippu-urheilussa.

Erityisesti ratkaisupeleissä tärkeitä ja johtavia pelaajia peluutetaan loukkaantumisista huolimatta, jos suinkin mahdollista. Vielä tällä vuosituhannella päähän kohdistuneesta taklauksesta tajuntansa menettänyt pelaaja saattoi palata kaukaloon samassa ottelussa.

oli upeaa huomata, että edes joku taho laittoi terveyden etusijalle.

Kun kiekkopiireistä ensin kuului äärimmäisen huolestuttavia uutisia liittyen koko maailmaa järisyttäneeseen tartuntatautiin, oli yhtä upeaa huomata, että edes joku taho laittoi terveyden etusijalle.

Totta kai Terveystalon päätöksessä purkaa yhteistyösopimus Tapparan kanssa oli mukana myös taloudellisia ja imagollisia syitä − Tapparalle olisi ollut kannattavampaa sekä talouden että imagon kannalta potkia virheen tehnyt urheilujohtaja Jukka Rautakorpi pois. Kirjallinen varoitus on sanktiona kädenlämpöinen ja jättää pakotetun jälkimaun. Lisäksi Terveystalon ratkaisun jälkeen toinen iso sponsori Abloy on alkanut kyseenalaistaa yhteistyön jatkoa.

On absurdia, että tarvitaan liikeyritys ja iso sponsori muistuttamaan terveyden merkityksestä − useat koronaan jo sairastuneet pelaajat tai valmentajat eivät jostain syystä riittäneet muokkaamaan ajatusmaailmaa.

Vastaavaa suoraselkäisyyttä peräänkuulutettiin jo EHT-turnauksiin liittyen, ja Ruotsin-turnauksen kohdalla uhkakuvat toteutuivat, kun usea liigapelaaja joutui koronan vuoksi sivuun − eivätkä kaikki ole palanneet vieläkään kaukaloon.

Urheilulliset perusteet eli MM-kisoihin valmistautuminen menivät kuitenkin prioriteeteissa edelle, vaikka terveydellä leikkiminen päätyi lopulta vahingoittamaan urheilullista suoritustasoa.

Sama saattaa tapahtua myös loukkaantunutta pelaajaa peluutettaessa, mikä voi pahimmillaan heikentää jopa koko joukkueen suorittamista. Puhumattakaan siitä, että yksi sekunti kaukalossa voi vaurioittaa ihmisen elämän vuosiksi eteenpäin.

Oli kyse sitten potentiaalisesti vaarallisista pelisuorituksista tai koko ympäröivää yhteiskuntaa horjuttavasta tartuntataudista, inhimillinen terveys ja turvallisuus ansaitsevat olla etusijalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös