Sportin ruotsalaiskaksikko Axel Holmström–Simon Hjalmarsson johtaa Liigan pistepörssiä ja myös vaasalaisten ykkösketjun kolmas ruotsalainen Jens Lööke pelaa lähes piste per peli -tahdilla. Lisäksi koko ykkösketju on kiinnitetty jatkosopimuksiin, Holmström ja Hjalmarsson peräti kahdeksi seuraavaksi kaudeksi.
Myös HPK:n Michael Joly, Pelicansin Lukáš Jašek, Lukon Thomas Grégoire sekä Artjom Zagidulin ja Ilveksen Marek Langhamer ovat erinomaisia esimerkkejä, kuinka huippuluokan ulkomaalaisvahvistuksille on onnistuttu tekemään jatkosopimukset.
Kun on kasvanut liigakiekkoon 80-luvulla ja kahden pelaajan ulkomaalaiskiintiön aikana, tällaiset tähtihankinnat lämmittävät vanhan mieltä.
Valitettavasti liigajoukkueiden ulkomaalaispolitiikka kokonaisuutena ei ole yhtä onnistunut.
Ulkomaalaispelaajien määrä korreloi vahvasti pelaajabudjetin kokoon: Jukureilla on pienin budjetti ja eniten ulkomaalaisia, myös lukuisiin ulkomaalaisiin luottavat Ässät, SaiPa ja KooKoo ovat pelaajabudjetilla mitattuna häntäpäätä.
Kun on kasvanut liigakiekkoon 80-luvulla ja kahden pelaajan ulkomaalaiskiintiön aikana, tähtihankinnat lämmittävät mieltä.
Toki poikkeuksiakin on, kuten Ilves, joka on kärkipäätä sekä ulkomaalaisten määrässä että pelaajabudjetin koossa tai HPK, jolla on yksi pienimmistä pelaajabudjeteista mutta vain muutama ulkomaalaispelaaja.
Pienemmillä resursseilla toimivat seurat ymmärrettävästi hankkivat enemmän ulkomaalaispelaajia, koska vastaavan tasoinen suomalainen on lähtökohtaisesti aina kalliimpi vaihtoehto.
Tämän päivän halpa hinta voi kuitenkin tulla kalliiksi myöhemmin.
Esimerkiksi Ässät luottaa jo kahdeksatta kautta ulkomaalaiseen ykköstorjujaan, mikä on tyrehdyttänyt täysin paikallisen maalivahtituotannon. Pelicans puolestaan luopui 20-vuotiaasta omasta kasvatistaan Matias Rajaniemestä seuran hankittua Ben Bloodin.
Vaikka Pelicansilla on erinomainen ulkomaalaistorjuja Patrik Bartošák, kiistaton ykköstähti Jašek ja myös Tapparasta siirryttyään vakuuttavasti yli piste per peli -tahdilla pelannut Tyler Kelleher, ovat täksi kaudeksi hankitut ruotsalaiset hyökkääjä Lars Bryggman ja puolustajat Peter Andersson, Viktor Persson ja Anton Mylläri enemmän täytemiehiä kuin kivikovia vahvistuksia.
Bryggman on tosin viime aikoina petrannut, kun seitsemässä viime pelissä on syntynyt yhteensä viisi maalia, mutta kauden 15 ensimmäistä ottelua puolestaan tuottivat ainoastaan yhden osuman.
Mylläri taas on ottanut paikkansa puolustuksen kärkinelikossa, mutta aina voi spekuloida, onko ruotsalainen niin arvokas pelaaja, että hänen takiaan kannattaa uhrata oma kasvatti.
Tappara luopui Kelleheristä, mutta luottaa edelleen nelosketjussaan nuoren norjalaiseen Philip Granathiin. Nelosketjun pikkurooli ei sinänsä ole merkittävä asia, mutta omille kasvateille kyseessä on epäluottamuslause, kun viime vuosina peliaikaa ovat lähteneet hakemaan Patrik Puistola viimeisimpänä Jukureista ja Kasper Simontaival KalPasta.
Tuorein esimerkki on vasta 16-vuotias huippulupaus Konsta Helenius, joka pelaa lainasopimuksella Jukureissa ja on seitsemässä liigapelissä koonnut tehot 1+1. Vertailun vuoksi kesken kauden NHL-statuksella hankittu Quinton Howden on koonnut yhdeksässä liigapelissä ja kolmessa CHL-ottelussa yhden syöttöpisteen.
Nelosketjun pikkurooli ei sinänsä ole merkittävä asia, mutta omille kasvateille kyseessä on epäluottamuslause.
Siinä missä Jukurit antaa hyökkäyksessä runsaasti vastuuta nuorille suomalaisille Puistolan ja Heleniuksen lisäksi Otto Mäkiselle ja Niko Huuhtaselle, on puolustuksen kärkikuusikon ainoa kotimainen pelaaja Joni Jurmo.
Jukureiden omia kasvatteja ei ole mainituista pelaajista yksikään.
Urheilujohtajilla on eittämättä haastavaa tasapainoilla kotimaisuuden ja paikallisuuden, budjetin ja menestystavoitteiden kanssa, mutta esimerkiksi liigajumbo SaiPan ulkomaalaishaalinta ei ole juuri positiivista tuonut viivan alle.
HIFK puolestaan epäilemättä tarvitsi lisää pelaajia puolustukseensa, mutta välttämättä edes Norjan maajoukkuemies ei ole se status, jota ulkomaalaishankinnalta odotetaan.
Jos tavoite on vain saada riittävä määrä pelaajia kokoonpanoon, kannattaa miettiä, onko ulkomaalainen ensisijainen valinta vai kannattaisiko tukea kotimaista pelaajatuotantoa ja kokeilla Mestis-pelaajia?
Lätkäromantikkona haikailen ajoittain nostalgisesti "vanhoja kunnon aikoja", kuten liigakarsintoja, tasapelejä ja ulkomaalaiskiintiön myötä laadukkaita vahvistuksia, ja näistä päiväunista on tyly herätä todellisuuteen.
Sekä yksittäiset ottelut että kokonaiset runkosarjat läpsytellään väkisin katkeraan loppuun asti, ja realistisesti menestymään pyrkivien joukkueiden kokoonpanot täyttyvät tusinaulkomaalaisilla.
Onneksi tasapaksun massan lisäksi on myös tähtikirkkaita yksilöitä valaisemassa kaamosaikana pelattavaa kiekkosarjaa.
Sen verran olen myös kiekkorealisti, etten sinänsä paheksu ulkomaalaispelaajien hankkimista kärkiroolien ulkopuolelle. Pientä kriittisyyttä ja harkintaa kuitenkin toivon ulkomaalaisten värväykseen – sekä juniorituotannon vahvistamiseksi että hyödyttömien hankintojen minimoimiseksi.
Karsintojen tai tasapelin palauttamiseen verrattuna uskon tämän toiveen olevan ainakin lähempänä realismia.
Otsikko muutettu kello 11.32.
