Mielipide

Liigan tyhjennysmyynnit ovat suomalaisen jääkiekon häpeäpilkku

LIIGA / Kolumni

Tyhjennysmyynnit eivät ole uusi ilmiö Liigassa, mutta tänä keväänä ne ovat aiheuttaneet erityisen voimakasta parranpärinää. Maksava yleisö alkaa kyllästyä suljettuun Liigaan, ja nyt erityishuomiota ovat keränneet SaiPa koko kauden kestäneellä surkeudellaan sekä Sport näyttävällä luovuttamisellaan.

On helppoa yhtyä samaan kuoroon ja vaatia aidon kilpailun palauttamista Liigaan. 

SaiPa ei ole missään vaiheessa tällä kaudella ollut menossa mihinkään. Surkea alku, huonompi loppukausi. Lappeenrannassa on voitu valmistella jo hyvän tovin tyhjennysmyyntiä ja miettiä sopivia hintalappuja pelaajille.

Sportin tilanne on eri tavalla surullinen. Vaasalaiset taistelevat periaatteessa edelleen pääsystä pudotuspeleihin. Pudotuspeliviivaan on matkaa yhdeksän sarjapistettä ja heillä on pelaamatta ottelu enemmän kuin viimeisellä pudotuspelisijalla olevalla HPK:lla. Silti Vaasassa päätettiin kaupata pelaajat muualle loppukaudeksi – ja se päätös tehtiin jo kaksi ottelu sitten. Sport tiedotti – kamala ratkaisu – asiasta lauantaina, mutta päätti luovuttaa jo perjantaina ennen Jukurit-ottelua.

Seurajohto ei enää uskonut joukkueeseensa.

 Syntyneet säästöt pitävät varmasti seuraa hallinnoivat yhtiöt pinnan yläpuolella taloudellisesti mutta tulevan kauden kilpailukykyä sillä ei varmisteta, ellei seuroissa tehdä massiivisia uudistuksia.

SaiPan ja Sportin onni on, että nykyinen pelaajamarkkinatilanne koko Euroopassa on niukka. Vapautuvista pelaajista käydään ennennäkemättömän kovaa kilpaa. Menekkiä on ollut.

Ja se vain nostaa arvostusta sille, että JYP päätti olla myymättä pelaajiaan. Vaikka heidän pudotuspelihaaveensa ovat vain teoreettisia. Näin Jyväskylässä vältyttiin karmaisevilta imagotappioilta ja seura osoittaa, että vaikka kausi on ollut haastava, se luottaa joukkueen taistelevan unelmastaan viimeiseen asti. 

Sekä SaiPa että Sport ovat ilmoittaneet julkisuuteen, että pelaajamyyntien avulla turvataan seuraavan kauden kilpailukyky. Syntyneet säästöt ja tuotot pitävät varmasti seuraa hallinnoivat yhtiöt pinnan yläpuolella taloudellisesti, mutta tulevan kauden kilpailukykyä sillä ei varmisteta, ellei seuroissa tehdä massiivisia uudistuksia. Nämä puheet ovat unelmien myymistä kannattajille ja yhteistyökumppaneille. Ja ratkaisut ovat ovat kilpaurheilun vastaisia toimenpiteitä. 

Luovuttaminen ei kuulu kilpaurheiluun millään tasolla. Peliä ja kilpailua tulisi jatkaa niin kauan kuin on mahdollista edes teoriassa vielä päästä pudotuspeleihin. Jos sinne ei pääse, pitäisi pystyä varmistamaan, ettei joudu karsimaan sarjapaikastaan. Häviämisen, voittamisen ja putoamisen tunteet kuuluvat kilpaurheiluun. Mitäs ovat ne tunteet, joita Liiga tällä hetkellä tarjoaa?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös