Alhaiset maalimäärät, vähäiset maalintekopaikat ja hidas pelitempo. Nämä asiat kuvaavat itseään toistaen Liigaa tällä hetkellä.
Rehellisesti liigatuote kaukalossa voi tällä hetkellä huonosti – jopa itse aktiivisena seuraajana olen huolissani sarjan pelillisestä identiteetistä.
Liiga on ollut jo usean vuoden ajan siinä tilanteessa, että taloudellisesti se ei pysty kilpailemaan huippupelaajista etenkään Ruotsin ja Sveitsin pääsarjoja vastaan. Viime vuosina sarja meni pelillisesti aktiivisempaan suuntaan, mutta nyt aktiivisuudessa on otettu monta askelta taaksepäin.
Yleinen kirosana on tällä hetkellä trap-pelaaminen.
Tässä varsin kuvottavassa pelitavassa puolustava joukkue seisoo keskialueella seisovin jaloin yrittäen tukahduttaa vastustajan suorat hyökkäykset. Vastustajalle ei jää usein muuta vaihtoehtoa kuin heittää kiekko päätyyn ja lähteä voittamaan sitä kaksinkamppailun kautta.
Miksi tälläistä puuduttavaa pelisysteemiä sitten pelataan? Vastaus tähän on varsin helppo – Euroopan kaukaloissa kyseinen konsepti on voittava. Leijonat on tästä varsin hyvä esimerkki. Menestys kansainvälisillä pelikentillä on ensiluokkaista, mutta pelillinen viihdearvo ei taputuksia aiheuta.
HPK:n tähtihyökkääjä Michael Joly kertoi taannoin Iltalehden haastattelussa, että passiivinen pelitapa ei ole nautinnollista edes pelaajalle.
− Viisi jätkää vain odottaa. Ainoa, mitä voi tehdä, on päästä punaviivalle ja heittää kiekko päätyyn.
Liigan kenties viihdyttävin pelaaja paljasti, että useat pohjoisamerikkalaiset ovat olleet hämillään sarjan pelitavasta.
– He ihmettelevät, että tämä on niin tylsää, Joly kertoi.
Jolyn kommentit ovat Liigan kannalta todella huolestuttavia. On selvää, että ulkomaalaispelaajat keskustelevat paljon keskenään, ja useissa sopimusneuvotteluissa kysytään kaverilta lisätietoja sarjan tasosta ja pelillisestä identiteetistä.
Tällaiset kommentit ajavat Liigan väistämättä siihen tilanteeseen, että tulevaisuudessa jopa alelaarin ulkomaalaisvahvistuksia on vaikeampaa haalia Suomeen. Vaihtoehtona on esimerkiksi Euroopan sarjat, jossa palkkataso on kovempi ja myös peli on hyökkäysvoittoisempaa.
Liigassa pelattiin viime viikonloppuna HIFK:n ja Kärppien väliset ottelut. Suurseurojen kohtaamiset ovat olleet viime vuosina todella laadukkaita ja varsinkin viihdyttäviä. Kauniita maaleja, paljon hienoja yksilösuorituksia ja paljon tunnetta kentällä sekä katsomossa.
Viikonlopun kohtaamiset olivat kuin toisesta pallopelistä, nimittäin jalkapallosta. Otteluissa ei tapahtunut juuri mitään, ja kaksinkamppailut loistivat poissaolollaan.
Yksi syyttävistä sormistani osoittaa kärppäkäskijä Lauri Marjamäen suuntaan. Oululaisilla on sarjan paras materiaali ja varsinkin hyökkäyskalusto on jopa Euroopan mittapuulla todella laadukas.
Pelaajistonsa tasosta huolimatta Marjamäki peluuttaa puuduttavaa jääkiekkoa, josta ei edes kotiyleisö pidä.
Pelaajistonsa tasosta huolimatta Marjamäki peluuttaa puuduttavaa jääkiekkoa, josta ei edes kotiyleisö pidä. Kärppien syksyn kotiotteluissa on ollut varsin heikko tunnelma, eikä mikään ihme, sillä pelistä puuttuu viihdearvo lähes täysin.
Iltalehden tietojen mukaan Tapparan ensi kauden päävalmentaja on ruotsalainen Rikard Grönborg. Tämä on mielestäni erinomainen uutinen, sillä tamperelaisryhmä on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana yksi pahimmista trap-pelitavan kannattajista.
Ruotsalaiskäskijä toisi varmasti paljon uusia pelillisiä seikkoja Tapparan pelitapaan.
Omasta mielestäni Liigaan saisi tulla enemmän ulkomaalaisia päävalmentajia. Näin saataisiin pikku hiljaa Meidän pelin mielivaltaa sarjastamme pois. Monet muistavat esimerkiksi, kuinka viihdyttävää jääkiekkoa Doug Sheddenin HIFK pelasi aikanaan.
On mielenkiintoista nähdä, mihin pelilliseen suuntaan Liiga on menossa. Jotain on kuitenkin tehtävä nopeasti, sillä niin puuduttavaa peli on tällä hetkellä.