Mielipide

Liigan kullanarvoisin NHL-laina on JYPin maalin suulla

LIIGA / Kolumni
Absoluuttista paremmuutta pelaajien ja pelipaikkojen välillä on mahdotonta mitata, mutta yksilö voi olla omalle joukkueellen kiistattoman tärkeä. Yksilönä Veini Vehviläinen on JYPille tuikitärkeä.

Mennään ajassa lähes neljä vuotta taaksepäin, marraskuuhun 2016. Veini Vehviläinen aloitti Hippoksella JYPin maalin suulla hegemoniaottelussa KalPaa vastaan.

Ennenaikaisesti päättynyt ottelu jäi viimeiseksi kotiotteluksi JYP-vahtina ennen lainapestiä Sportiin ja sitä seurannutta siirtymistä Kärppiin, jossa nuorukainen kasvoi Liigan eliittivahdiksi.

Palataan nykyhetkeen. Vehviläinen palaa rikospaikalle NHL-lainana määrittelemättömäksi ajaksi, sillä NHL:n alkamisajankohta on vielä hämärän peitossa.

NHL:stä saapuvat lainapelaajat ovat tuomassa Liiga-kauteen kosolti lisää mielenkiintoa. Pelaajat Lukáš Dostálista Otto Leskisen kautta Emil Bemströmiin tuovat kauden alkuun kaivattua lisävärinää, joka saattaa houkutella seurojen kipeästi kaipaamia katsojia hallin lehtereille.

Monille seuroille pelaajat ovat tulleet ikään kuin ekstraosaamisena jo vahvan rungon päälle, mutta joillekin seuroille NHL-laina on ollut juuri kipeästi kaivattu vahvistus.

Näihin seuroihin kuuluu JYP, jolle Vehviläisen paluu on kuin lääkärin määräämää täsmälääkettä. Vehviläinen palaa tuttuun seuraan valmistaaman itseään taisteluun NHL-vahdin paikasta. Ja mikäpä valmistaisi siihen paremmin kuin antamalla itsestään aivan kaiken tarvittavan aikamääreen verran.

Maalivahtipelin merkitystä ei pienennä se, että jyväskyläläisten runko on heikentynyt viime kaudesta. Heikentyneen rungon takana liigan absoluuttiselle huipulle kuuluva maalivahti voi olla painonsa arvosta kultaa.

Vehviläinen suoritti paluunsa JYP-vahvuuteen Sport-harjoitusottelussa, jossa mies oli suurimpia syitä sille, että Sportin paremmuus ratkesi vasta voittolaukauskilpailussa. Kehonkieli huokui varmuutta, mikä mahdollisti useat huipputorjunnat. Viime vuosina tapahtunut kehitys antaa edellytykset saman huippuvireen jatkamiselle myös runkosarjassa.

Urheilutoimenjohtaja Mikko Viitasen johdolla seurassa läpivedetään nuorennusleikkausta, joka on vielä alkutekijöissään. Viitanen on suunnannut katsettaan tulevaisuuteen ja siihen, mitä jääkiekko tulevaisuudessa on.

Tämä näkyy rungossa, sillä kulmapalasten paikalla on ammattilaisuransa ensiaskelia ottavia nuorukaisia, kuten Patrik Puistola, Brad Lambert ja Anttoni Honka. Vastapainona uransa joutsenlaulua vetävät tutut hurrikaaninimet Jarkko Immosen johdolla tuovat välitöntä menestyspainetta.

Pekka Tirkkosen valmennettavana on mielenkiintoinen, mutta haasteellinen ryhmä. Tasapainon löytäminen tämänkaltaiseen ryhmään on todella suuren työn takana, mikä on nähty jo harjoituskaudella.

JYP on hävinnyt kaikki kuusi harjoitusotteluaan muita Liiga-seuroja vastaan ja ainut voitto on tullut Mestis-seura KeuPaa vastaan. Esitysten ailahtelu on leimannut tekemistä läpi harjoituskauden ajoittain jopa individualistisessa ryhmässä.

Tirkkosen sopimus umpeutuu tämän kauden jälkeen, joten myös hän antaa näyttöjä seuraaviin sopimusneuvotteluihin – olivat ne sitten JYPin tai jonkun muun seuran kanssa.

Asetelmia, niin Viitaselle, JYPille kuin Tirkkoselle parantaa voittaminen. Ja voittamisen kannalta Vehviläisen loisto-otteet ovat suorastaan elinehto.

Eivätpä huippuotteet näyttäisi pahalta Jarmo Kekäläisenkään silmissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös