Sosiaalinen media on kaksiteräinen miekka. Kuten missä tahansa nopean dopamiinin lähteessä, myös sillä on omat, jo huomatut haittapuolensa. Ihmiset ovat kuitenkin itse vastuussa itsestään ja toisistaan. Kohtuullisissa määrissä kulutettuna sosiaalisesta mediasta on myös paljon hyötyä.
Some voi olla vaikkapa keino tutustua uusiin ihmisiin, hankkia tietoa, hakea inspiraatiota, opetella ruoanlaittoa tai etsiä neuvoa ja tukea elämän ongelmatilanteisiin, vain muutaman nimetäkseni. Lähdekriittisyys on toki suositeltavaa. Sosiaalisen median saralla on mahdollista myös luoda työura ja tehdä valtavia määriä rahaa.
Useimmat artistit, yritykset ja vaikuttajat ovat ymmärtäneet yskän ja iskeneet kiinni sosiaalisen median rahavirtoihin. Some on sekä markkinointikeino yrityksille että kätevä tapa tavoittaa oma kuluttajakuntaa ja yhteisöä.
Liiga-seurojen sosiaalisen median käytöstä huokuu silti harrastelijamaisuutta, resurssien puutetta tai molempia. Seurat ovat sentään ymmärtäneet liittyä eri alustoille, mutta kuten lähes kaikessa muussakin toiminnassa, Liigan osakkaat tulevat sisällöntuotannossa muutaman vuoden muuta maailmaa perässä.
Liiga-seurat tuntuvat kohtelevan somea edelleen, kuin eivät ymmärtäisi sen tarkoitusperiä lainkaan.
Nyt kauden päätyttyä, kun avaan minkä tahansa sosiaalisen median sovelluksen, seurat julkaisevat pääsääntöisesti kolmenlaista eri sisältöä.
On väsyneitä ja kiltisti sanottuna kiusallisia videotervehdyksiä, kuntosalilta kuvattuja kalliin tuotannon treenipätkiä ja pelaajien "haastatteluja". Jälkimmäisessä käydään läpi usein koko joukkue ja udellaan vaikka suosikki TV-sarjaa tai lempiruokaa. Kysytään irrallinen kysymys, jonka jälkeen siirrytään seuraavaan kuvattavaan.
Pelaajien ilmeet videoissa ovat kuin peilikuvia omastani siirtyessäni sovelluksessa eteenpäin. Kohta joku varmasti keksii kysyä, mikä maa voittaa jalkapallon EM-kisat tai miksi joukkueen X kausikortti kannattaa hankkia.
Miksi? Ketä varten näitä tehdään?
Jääkiekon mediakenttä on täynnä turhaa ja merkityksetöntä sisältöä, joka ei kiinnosta ketään. En ole yllättynyt ongelman leviämisestä myös sosiaaliseen mediaan. Sisällöntuotannon perinteiset kaavat ja tavat tehdä ovat peräisin ajalta, jolloin ainoa tapa tavoittaa pelaajat oli joko hallilta käsin laitapleksin takaa tai seuraavan päivän lehdestä.
Printtimedioilla on omat tiukat aikataulunsa, joten otteluiden jälkeen harvemmin ehtii kirjoittamaan mitään kattavaa. Nykyään on silti useita kanavia, joiden kanssa ei ole yhtälailla kiire. Tästä huolimatta toimintatavat ovat kehittyneet yhtä nopeasti kuin kaikki muukin lajin kulttuuriin liittyvä: etanan lailla.
Sosiaalista mediaa ei pidä pelätä. Liiga-seurat kohtelevat monin paikoin somea edelleen, kuin eivät ymmärtäisi sen tarkoitusperiä. Aivan kuin se olisi jotain, mitä ylläpidetään, koska se kuulemma kannattaa. Samalla ei kuitenkaan tiedetä, että minkä takia.
Nyt olisi otollinen aika keksiä uutta tavaraa kanaviin. Kesällä tapahtuu vähemmän, enintään uusien kasvojen liittymistä joukkueisiin. Heittäkää roskakoriin väsyneet ja nolot videotervehdykset ja turhat jorinat.
Olen itse huono toimittaja. Näin ainakin, mikäli mittatikkuna on se, kuinka tehokkaasti osaa muuttaa ulosteen konvehdiksi. Tällä tarkoitan kykyä kaivaa joka haastattelusta jonkin uuden pelillisen kulman, minkä myötä vanhat jargonivastaukset saavat jälleen kerran uuden arvon.
Olen alkanut jopa karttamaan kyseistä ja kysymään pelaajilta haastattelutilanteissa enemmän esimerkiksi jääkiekon ulkopuolisesta elämästään. Heillä on aina vaihtoehto jättää kertomatta, mutta tähän saakka useimmat ovat kertoneet pienen hämmennyksen jälkeen mielellään puuhistaan.
Jotkut osaavat soittaa jotain soitinta, toiset laittavat mielellään ruokaa. Jotkut pelaavat videopelejä ja toiset taas muita urheilulajeja. Kaukalossa liukuhihnalta maaleja tekevien tai painavia taklauksia jakelevien julistehahmojen takaa löytyy ihminen, jonka tarinasta ja elämästä löytyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Rakkaat Liiga-seurat ja etenkin seurojen somevastaavat, menkää pelaajien kanssaan keittiöön tai laittakaa heidät pelaamaan uusinta NHL-peliä vastakkain. Seuratkaa heitä vaikka golfkentälle. Voin luvata kannattajienne kiittävän teitä. Myös yhteistyökumppanien luulisi pitävän ajatuksesta, sillä heidän logonsa voi sijoittaa ruudun alakulmaan tai pelaajan lippalakkiin koko lajiyhteisön nähtäville.
On aika heittää romukoppaan ajatusmaailma, jossa sosiaalinen media on vain vastuu, joka pitää hoitaa. Some ei voi olla markkinointipäällikölle tai viestintävastaavalle nakitettu tehtävä, joka jää kaiken muun alle.
Tässä olisi oivallinen paikka työllistää paikallisia nuoria, jotka ovat kasvaneet älypuhelin kädessä. He tietävät trendit, persoonat, somen historian ja nykyhetken aallonharjan. Heidän joukostaan löytyy myös sulavasti kameran edessä esiintyviä yksilöitä, mikäli jokin seura haluaa palkata kokonaan oman some-toimittajan.
Vaikka Liiga-seurat ovat ennenkin pelänneet yritystoiminnan riskejä, en usko somen tapauksessa taloudellisten kustannusten olevan valtavia mahdolliseen hyötyyn peilaten. Keskittyminen ja resurssit tulisi suunnata ennen kaikkea sisällön rikkauteen, eikä kalliilla huipputuotannolla tuotettuun metritavaraa.
Liiga-seuroista Tapparalle ja Ilvekselle on nostettava tässäkin hattua, vaikka ei heidänkään somekanavat pelkkää kunnaria aina ole. Tampereella on ymmärretty, että kynällä paperille syntyy parempaa käsialaa, kuin virtsalla lumeen. Myös KooKoon Youtube-kanavalle julkaistu, ja välillä myös seuran Instagramiin päätyvä sisältö, on ollut piristävän kekseliästä. Siitäkin huolimatta, että se on resurssien rajoittamaa.
Lopettakaa muutkin Liiga-seurat harakanvarpaiden tähtäily takapihan ensihankeen ja ottakaa kynä ja paperia esille. Tällä tavoin optimoitte myös tuotantosijoitusten kannattavuuden, kun pohditte ensin sisällön kuntoon.
