Mielipide

Liiga näki Jokerit-bluffien läpi ja pisti tylyn stopin − osa Selänteen mainospuheista on sujahtanut läpi kritiikittä mediassakin

LIIGA / Kolumni

Se oli vähän liian hyvää ollakseen totta. Ja ihan totta se ei ollutkaan.

Kun keväällä 2022 julkisuuteen ilmestyi Teemu Selänteen puheita Liigaan paluusta, oli moni syystäkin innoissaan. Tunne vei mukanaan. Kukapa ei haluaisi rakasta vihollista takaisin Liigaan − puhtaalta pöydältä, ilman KHL:n ja sotaa käyvän maan rasitteita.

Nyt tuo yritys on toistaiseksi ohi. Kaikki liigaseuran mahdollistavat osatekijät ovat näyttämättä toteen. Ainoaa julkista yrittäjää on esitelty Selänteen suulla − ilman konkretiaa tai ammattimaista viestintää.

Jättimäistä kiekkohanketta myytiin kuin käytettyjä autoja korsolaisen teollisuusalueen takapihalta.

Myös Kurri ja KHL-Jokerien jäänne tulivat julkisuuteen julistaen tavoitettaan Liigaan paluusta.

Aikaa kului, Selänteen ensimmäisistä ulostuloista huhtikuussa meni pari kuukautta, mutta taustahenkilöistä ja suunnitelmista ei kerrottu mitään julkisuuteen.

Heinäkuussa Selänne lupasi lisää − tenniskentän laidalta. Jättimäistä kiekkohanketta myytiin kuin käytettyjä autoja korsolaisen teollisuusalueen takapihalta.

MTV Urheilulle Selänne puhui buumista ja Jokerit-legendojen läsnäolosta. Katteettomasti luvaten.

"Ihan lähiviikkoina" venyi 1,5 kuukaudeksi. Taustalla oli kyllä nimien perusteella ansioituneita ihmisiä, mutta edes heitä Naurava Narri Oy ei saanut esiteltyä itse. Muut kuin Selänteen nimet paljastuivat vasta kaupparekisteristä. Tämä oli vain yksi monista perusasioista, joita Jokerien olisi pitänyt alusta asti viestiä ja kertoa itse.

Tietoa levitettiin luotettavaksi koetuille journalisteille. Selänne kontrolloi narratiivia etenkin Sanoman lehtien kautta. Ei verkkosivun tai tiedotteiden, ei konkretian. Jokerit oli samantien marssimassa Liigaan.

Jari Kurrin läsnäolo julkisuudessa pahensi asiaa kaikkien kannalta. Kurrin ainoa tuki oli Jokerit ry. Surkupuheet suomalaisen kiekon edistämisestä KHL:n hallituksessa olivat lapsellista utopiaa ja itsepetosta. Kiitos menneistä vuosista maajoukkueeseen asti, Jari. KHL-vuosilla sottasit itse maineesi ja mahdollisuutesi toimia vastuuroolissa suomalaisessa kiekossa.

Jokerit ry. eli seuran junioripuoli sekoitti osaltaan soppaa lisää. Kurrin läheisinä ystävinä yhdistys teki itsestään osapuolen mahdottomalle missiolle − vaikeuttaen kaikkien mahdollisuuksia entisestään.

Älkääkä uskoko tippaakaan Harkimoiden puheita asiassa. Hjallis ei ehkä olisi ollut pysyvässä roolissa lopulta muotoutuvassa liigaseurassa, mutta hän ehti ainakin haistaa sen itseään kiinnostavimman seikan kokonaisuudessa: rahan, ei jääkiekkoa. Samasta syystä kuin KHL:een lähtiessä?

Lopulta kaikkien jokeritahojen julkisuuskuva velloi loppukesän kiistelyssä, rahan ja henkilöiden vääntämisessä. Ei jääkiekossa. Minä, minä, minä, ei Jokerit. 

Media ei saa puhtaita papereita Jokerit-uutisoinnista. Naurava Narri on ollut ainoa julkinen Jokerit-yrittäjä, mutta on hyvä syy kysyä, mitkä julkisuudessa esitetyt väitteet ovat olleet totta ja mitkä keksittyjä lupauksia? Narriinkin olisi pitänyt suhtautua journalistisella kriittisyydellä, Sanoman lehdissäkin.

Esimerkiksi 29.8. Narrilla oli Selänteen mukaan "halli valmiina", vaikka jäähalliyhtiön toimitusjohtaja kertoi kahta viikkoa aiemmin MTV Urheilulle, ettei heitä oltu Jokerit-leireistä lähestytty virallisesti Helsingin jäähallin käyttöä koskien. "Nimekkäistä Jokerit-legendoista" mukana oli lopulta varmuudella Selänteen lisäksi vain Keijo Säilynoja. IS:n mukaan Jokereilla oli "kolmisen miljoonaa pääomaa". HS:n mukaan "paketti alkoi olla kasassa" jo 2.7.

Muuten hyvä lupaus, mutta paketista uupuivat halli, joukkueen nimioikeus, viestintä, markkinointi ja kaikki olennainen riittävästä rahamäärästä lähtien.

Naurava Narri Oy kulki mediassa täysin Selänteen puheiden kautta. Ajatelkaa, seuran haalima vaatimaton rahasummakin tuli kolumnissa julki. Lehti piti pöyristyttävänä, kun Kurri halusi liiketoiminnallaan rahaa. Voitteko kuvitella, ostoksesta pitäisi maksaa!

IS:n rooli on ollut koko ajan korostuneen voimakas, kun lehti jatkoi vielä nyt torstainakin selkeästi Narrin puolelle asemoituneena Harkimon ja Kurrin ryöpyttämistä, vaikka sekä Jokerit ry että SM-liiga Oy moittivat Narrienkin ehdotusta heikommaksi ja hitaaksi sekä konkretiaa uupuvaksi.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö itsekin olisi into piukeana odottamassa Jokereita takaisin Liigaan. Pääkaupunkiseudun keskinäiset väännöt palauttaisivat aivan oman jännitteensä sarjaan.

Toistaiseksi siitä ollaan kuitenkin kaukana. Liigalla ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin tyrmätä Jokerit.

Sitä kautta kokonaisuudessa oli yksi voittajakin, tai ainakin vähiten hävinnyt osapuoli. Liigan itsensä jämäkkyys ensin KHL-linjauksessa ja nyt Mestis-kannassa olivat kokonaisuutena hyvin ajoitettuja ja selkeitä. Liiga ei saanut nähtäväkseen läheskään kaikkea haluamaansa. Se näki Jokerit-bluffien läpi, ja vihelsi pelin poikki.

KHL-yhteydet se julisti aiemmin ulos. Narri-nokkamies Selänteelläkin on ollut omat KHL-kaverinsa, mutta sittemmin nämä kytkökset ehtivät olla seikka, josta kaikkien aikojen jääkiekkoilija sanallisesti irtaantui. Jari Kurria Selänne tosin ehti puolustaa.

Tähän liittyen on myös todettava, että kilpailevalla hankkeella on olemassaolevaa konkretiaa vielä vähemmän. Ajatelkaa, hanke johon ainoat liitetyt kieltävät osallistuvansa kokonaan tai pysyvästi. Ehkä jotain on tapahtunut, mutta julkisuudessa siitä ei ole sitäkään vähää mitä narreilla. Heikki Hiltusen puheista voisi päätellä, että Harkimo on lähestynyt häntä epävirallisesti.

Liiga tarvitsee Jokereita, mutta se jaksaa odottaa ainakin vuoden enemmän. Ainoa vaara liittyy projektin ja kiinnostuksen näivettymiseen. Sen on kuitenkin pakkoa katsoa Jokerien ja Kiekko-Espoon peruskuntoa kunnolla läpi. Ja sitten Jokerien on tultava ammattimaisella viestinnällä ja konkretiaa sisältävällä suunnitelmalla julki.

Avaapa linjaus pelkästä Mestiksen kautta noususta ehkä myös ovea kahden portaan Liigalle, jonkinlaiselle Liigan osittaiselle avaamisellekin? Osakkaita on paha potkia pois, mutta erilaisia skenaarioita Liigan ylemmästä ja alemmasta sarjasta on ennenkin esitetty.

Jokerit saisi valtavan imagonosteen nousemalla pelaamalla Liigaan. Yhden, parin kauden sparraus, tulinen lämmittely. Sitten lavalle pyrotekniikan kanssa. Huh.

Nyt Jokereilla on Mestikseenkin yhä paljon matkaa. Tervetuloa Liigaan, sitten kun keskitytte kiekkoon ja taustat ovat ihan oikeasti kunnossa. Kiekko-Espoo saattaa ehtiä sinne ennen narreja. Tämä yritys jäi torsoksi, josta pössähti vain pieni kuuma pieru kiekkoympäristöön.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös