Mielipide

Liian moni tuomari sooloilee sääntöviidakossa MM-jäillä

MAAJOUKKUE / Kolumni
MM-turnauksen tuomarityöskentely on jälleen kerran herättänyt keskustelua etenkin päähän kohdistuneiden taklauksien osalta. Osa taklaajista on selvinnyt ilman ainuttakaan rangaistusminuuttia, ja tuomarit ovat harhailleet sovitun linjan ulkopuolella.

MM-kisojen alkulohkoissa on nähty useita päähän kohdistuneita taklauksia sekä muita sääntöjen vastaisia tekoja, joiden kohdalla tuomareiden linjaukset ovat eronneet toisistaan. Selkeitä päähän osuneita taklauksia on jätetty viheltämättä tai niistä on tullut vain kaksiminuuttinen.

Katsomoon näyttää siltä, että tuomarit ja IIHF:n kurinpitoelin ovat eksyneet yhteiseltä polulta.

Suomalaiskatsojalle sekava toiminta näyttäytyi ensimmäistä kertaa alkusarjan Yhdysvallat-kamppailussa. Saku Mäenalanen sai laitataklauksesta kahden minuutin rangaistuksen ja myöhemmin kurinpitoelin langetti hyökkääjälle yhden ottelun pelirangaistuksen.

Vastaavasti suoraan Teemu Hartikaista päähän taklannut Austin Watson lensi suihkuun kesken samaisen ottelun, mutta ei saanut pelirangaistusta. Tuomareiden ja kurinpitoelimen langettamat rangaistukset eivät millään tavalla olleet samassa linjassa. Onko mitään yhteistä linjausta edes sovittu?

Tiistain Saksa–Sveitsi-kamppailussa nähtiin kaksi törkytaklausta, joista ainoastaan toisesta tuomittiin kaksiminuuttinen. Sveitsin Fabrice Herzog ja Denis Malgin taklasivat saksalaispelaajia, ja Saksan päävalmentaja Toni Söderholm otti asiaan kiivaasti kantaa ottelun jälkeen.

Söderholmin mukaan tuomarit eivät tunne sääntökirjaa kunnolla, eivätkä he käytä hyödykseen mahdollisuutta katsoa tilannetta videonauhalta. Kokeneen valmentajankin puheista paistoi turhautuminen.

Mikä virka on sääntökirjoilla, jos tuomaritkaan eivät niitä hallitse?

Myös Tšekin joukkuetta luotsaava Kari Jalonen heitti pallon tuomareiden suuntaan Radim Šimekin jäätyä Kieffer Bellowsin taklauksen alle. Šimek sai osuman suoraan päähänsä, mutta Bellows selvisi tilanteesta vain viiden minuutin rangaistuksella. Aiemmin myös Matěj Blümeliä taklattiin päähän, ja tuomarit pahoittelivat viheltämättä jäänyttä rangaistusta seuraavana päivänä.

Maailman kiekkosarjoissa NHL:ää myöten on pyritty vähentämään päähän kohdistuneita taklauksia erilaisin säännöin ja kampanjoin. Jokaisessa IIHF:n eli Kansainvälisen Jääkiekkoliiton alaisessa sarjassa ja turnauksessa näiden taklausten tulisi siis olla tiukasti rangaistavia tekoja.

Tuomareiden sooloileminen ja videoiden ohittaminen antavat täysin päinvastaisen kuvan siitä, mihin suuntaan jääkiekkoa pyritään ohjailemaan. Jos selkeästä päähän kohdistuneesta taklauksesta selviää ilman rangaistusta, signaali on vaarallinen.

Jokaisen tuomarin pitäisi tuntea sääntökirja tarkasti ja ennen kaikkea heidän olisi syytä hyödyntää käytössä olevaa videotarkastuksen mahdollisuutta. Oman toiminnan kyseenalaistamisen kynnys pitäisi olla matala. Kaukalossa on kerrallaan neljä tuomaria ja on huolestuttavaa, jos yksikään heistä ei näe tilannetta tai tajua edes tehdä asialle mitään. 

Sääntökirjojen ja videovälineiden eteen olisi pysähdyttävä useampaankin otteeseen ennen turnausten alkua, yksittäiset palaverit eivät riitä. Tämä olisi IIHF:n tärkeä huomata, sillä ongelmat lähtevät kattojärjestöstä, joka on vastuussa tuomaritoiminnasta ja kurinpitodelegaatiosta.

Tasapuolisuuden nimissä tuomareita otetaan mukaan monista eri maista, jolloin taso heittelee, käytänteet voivat olla erilaisia, eivätkä tuomarit pääse työskentelemään tuttujen ihmisten kanssa. Kaikissa sarjoissa ei ilmeisesti käytetä videoita mahdollisten rangaistusten tarkistamiseen, joten ei ole ihme, että tuomarit ovat näyttäneet välillä seilaavan jäällä ilman määränpäätä.

Fyysisyys ja taklauspelaaminen tekevät jääkiekosta viihdyttävää, mutta IIHF:n ja sen alaisten järjestöjen tulisi tarkastella toimintaansa entistä tarkemmin. Tavoitteena soisi olevan rakentaa tarkkarajainen polku, jossa jokaisen tuomarin ja kurinpitodelegaation jäsenen on pysyttävä. Se saavutettaisiin tuomareiden perehdyttämisellä sekä sitä kautta kurinpidollisten toimien kiristämisellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös