Mielipide

Leijonat osoitti MM-kisojen avausviikonloppuna, että sen peli on kunnossa

MAAJOUKKUE / Kolumni
Leijonat aloitti MM-kotiturnauksen tiiviisti kahdella ottelulla hankalia vastustajia vastaan. Suomi läpäisi stressitestin ja todisti, että joukkueen yhtteispeli loksahti kohdalleen nopeasti.

Ennen turnauksen alkua Haloo Helsinki esitti kritiikkiä herättäneen versionsa Maamme-laulusta, presidentti Sauli Niinistö lähetti arvokkaat terveisensä ja myös jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela onnistui puheessaan. Tyylikäs herrasmies, kansainvälisen jääkiekkoliiton nokkamies Luc Tardif toi oman mausteensa tilannetajuisilla avajaissanoillaan.

Nokia Arenalla nähtiin ennen Leijonien kisat avannutta Norja-ottelua toinen toistaan upeampia esityksiä ja puheita. Tunne oli huipussaan niin kuin Suomen MM-kotiturnauksen alla pitää ollakin. Nyt, kun avausviikonlopun pelit on Suomen osalta pelattu voidaan todeta, että tunne kantoi kentälle asti.

Suomi aloitti MM-kotiturnauksensa vakuuttavasti Norjaa vastaan. Latvian kanssa oli tuloksellisesti nihkeämpää, vaikka voitto tulikin. Kumpikaan vastustaja ei saanut riittävästi paikkoja Suomen maalille, jotta se olisi oikeasti voinut haastaa isäntäjoukkueen.

Tietysti leijonalaumakin joutui omaa reviiriään ajoittain puolustamaan, mutta selvitti nuo hetket tyylillä. Puolustuspeli siis toimi.

Norja-kamppailussa ratkaisijoita löytyi laajalta rintamalta eikä tuloksen kanssa ollut huolen häivää. Latvian kaatoon tarvittiin Mikael Granlund ja loppuhetkien maailmanluokan viimeistely. Leijonien pelitavassa maalinteko on lopputuote, ei tekemisen perusta.

Omalla torjuntavuorollaan Jussi Olkinuora ei tuloksesta huolimatta ollut aivan terävimmillään, mutta torjui kuitenkin selvän voiton. Lauantaina oli luonnollinen tilaisuus testata, miten Harri Säterille tarttuu koppi − ja tarttuihan se. Emme siis saaneet sitä epätodennäköisintäkään, eli maalivahtikriisiä aikaiseksi.

Kotiturnauksen alun ja menestyksen paineet ovat tietysti läsnä, mutta Norja- ja Latvia-voitot osoittivat, että Leijonat on valmiina kovempaankin testiin. Pelin jokainen osa-alue kestää. Tuokaa seuraavaksi Yhdysvallat.

» Lähetä palautetta toimitukselle