Pitkään Kärppiä seuranneet muistavat varmasti seuraavan kuvion: pelaajamateriaali on erityisen kova, ja jos ei se ole Liigan kärkijoukkoa vahvuudeltaan kauden alussa, sitten tankataan ja otetaan lisää pelaajia.
Näin on käynyt usein myös siivun verran kyseenalaisella tavalla, kun ringissä olleet lupaukset on pullautettu ulos vakiorooleista viimeistään kauden aikana. Rehellisyyden nimissä jokainen lupaava nuori ei toki ole pelipaikkaa pystynyt tasapainoisella tavalla lunastamaan, mutta seuran kovaan kasvattajamaineeseen nähden läpimurrot meinaavat usein jäädä toteutumatta.
Tänä vuonna asiat ovat lähtökohtaisesti toisin. Joukkueessa on satsauksia ulkomaalaisiin ja avainpaikoille, mutta roolia on tarjolla myös useammalle omalle juniorille. Riittääkö heidän hauiksensa tällä kertaa? Organisaation pitkäaikainen vahvuus, juniorituotanto isolta alueelta, pääsee tällä kaudella pitkästä aikaa laajempaan testiin Liiga-tason kortteja jaettaessa.
Kultainen kosketus puuttuu. Riittääkö se herättämään edes kaikkia oululaisia joukkueen taakse?
Jokseenkin mainiota on erityisesti se, että osa heistä kamppailee keskenään samoista pelipaikoista. On Tieksolaa, Koivusta, ja Rädyn veljeksiä. Tämän hetken visiona on se, että vähintään osa heistä saa mukavan roolin vakiomiehistössä. Vihdoinkin.
Tämä asettaa myös koko organisaatiota suurennuslasin alle. Kuinka kova Kärppien junioriorganisaatio oikein on?
NHL-varauksia putoilee tämän tästä, mutta moniko heistä sitten lopulta tekee NHL-sopimuksen. Osataanko isosta massasta hioa timantteja muidenkin kuin poikkeuslahjakkuuksien ollessa työpöydällä?
Tässä suhteessa katse kääntyy erityisesti päävalmentaja Lauri Mikkolan vetämän valmennuspoppoon perään. Harjoituspelit menivät joukkueelta surkeasti, mutta punainen lanka löytynee paremmin kuin Mikko Mannerin vaikeimpina aikoina. Siihen Mikkola ehti jo kertaalleen tuoda ryhtiä Mannerin ollessa viime kaudella poissa.
Kysymysmerkin asetan enemmänkin joukkueen puolustajien kiekollisuuden kohdalle. Tällä hetkellä kokoonpano huutaa enemmän kiekollisuutta. Paljon on ladattu Atte Ohtamaan, Ludwig Byströmin ja Topi Niemelän varaan. Ehkä liikaa.
Isossa kuvassa Kärppien tämän kauden joukkueen suhteen voi olla varovaisen optimistinen. Mikkolan pelikirja on pelättyä parempi. Joukkueessa riittää kilpailua pelipaikoista.
Puolustuksen kiekollisuuden, jatkuvuuden ja ykkösvahtiyllätyksen takia täytyy silti miettiä, miten näillä resursseilla voi näyttää siltä, ettei joukkue ole ennakkoasetelmissaan siellä, missä se voisi olla.
Kultainen kosketus puuttuu. Riittääkö se herättämään edes kaikkia oululaisia joukkueen taakse? Heitä muuten kannattaa herätellä muutenkin kuin puolustelemalla Juha Kärkkäistä. Syksyn kohistuin Kärppiä koskeva somekampanja on ollut Tommi Virkkunen äänessä Seura-lehdessä.
Oli aika, jolloin Kärpät taisteli joka vuosi kullasta. Nyt ei näytä siltä. Seuran onneksi juniorilahjakkuudet tuovat kaukaloon ainakin jotain jännitettävää.
