Mielipide

Kuka olisi uskonut, että Ässät on siirtomarkkinoiden suurimpia onnistujia?

LIIGA / Kolumni
Kehitysjohtaja Tommi Kerttula on palauttanut laadukkailla pelaajahankinnoilla Ässät uskottavaksi organisaatioksi.

Toissa kaudella Ässät oli liigajumbo häkellyttävän huonolla suorituksella. Viime kaudella porilaiset olisivat päässeet taistelemaan puolivälieräpaikasta, ellei kausi olisi keskeytynyt koronatoimenpiteiden vuoksi.

Kehitysjohtajaksi palannut Tommi Kerttula onnistui heti palauttamaan uskottavuutta Ässien toimintaan – erityisesti kanadalaiskaksoset Tylor ja Tyson Spink olivat äärimmäisen tärkeät hankinnat.

Uskottava hankintapolitiikka onkin jatkunut myös tulevan kauden osalta, vaikka Ässät menetti Spinkien lisäksi myös NHL-lainamaalivahti Daniil Tarasovin. Kerttula kuitenkin onnistui houkuttelemaan Poriin kenties Tarasoviakin potentiaalisemman maalivahdin. 24-vuotiaan Linus Söderströmin kaksi edellistä kautta on tosin mennyt loukkaantumisen vuoksi pilalle, mutta ehjänä pysyessään ruotsalainen on odotusarvollisesti Liigan parhaita torjujia.

Erityisansio Ässien hankinta-politiikassa on kahden AHL-pelaajan kiinnittäminen koko kauden sopimuksilla.

Ässät oli kuukausia passiivinen tiedottamaan pelaajasiirroista, joten menetysten onnistunutta korvaamista ja kokoonpanoon selkeää vahvistumista voi pitää yllättävänä. Ja vaikka tiedottaminen aloitettiin huippuvahti Söderströmistä, ei korkealle asetettu rima ole pelottanut.

Mestaruuskevään 2013 kärkihyökkääjä Mika Niemi on Ässille iso hankinta sekä symbolisesti että pelillisesti – vaikka taiturin pistetehtailu KHL:ssä taantuikin. Niemen tueksi Kerttula hyödynsi vanhoja Ruotsin-kontaktejaan ja hankki HockeyAllsvenskanissa tehoilleen tanskalaisen Nicolai Meyerin sekä kokeneen Sebastian Wännströmin, joka on SHL:ssä ollut tehokas viimeistelijä.

Erityisansio Ässien hankintapolitiikassa on kahden AHL-pelaajan – ruotsalaispuolustaja Andreas Borgmanin ja kanadalaishyökkääjä Nick Merkleyn – kiinnittäminen koko kauden sopimuksilla.

AHL-hankintojen yllä tosin leijuu joulukuulle asti NHL-peikko, ja Söderström on vammahistoriallaan riskihankinta. Kaikkien kohdalla potentiaali on kuitenkin niin korkea, että riskinotto on perusteltua. Tietynlainen voitto onkin jo se, että kakkoskorin joukkueeseen pystyy hankkimaan tämän tasoisia pelaajia.

Ässien kesäkautta ja pelaajapolitiikkaa onkin helppo pitää onnistuneena – jos Söderström lunastaa odotukset ja AHL-hankinnat pysyvät Porissa kauden loppuun, voidaan onnistumisen sijaan puhua täysosumasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös