Mielipide

Kriittisellä hetkellä kilahtanut Jamie Benn todisti olevansa ala-arvoinen johtaja

NHL / Kolumni
Roope Hintz, Jason Robertson ja Dallas Starsin muut nuoret tähdet pystyivät pelaamaan uskottavaa jääkiekkoa, vaikka kapteeni oli jo hölmöillyt itsensä suihkuun ja vaikeuttanut dramaattisesti joukkueen takaa-ajoa.

Dallas Stars hävisi kevään pudotuspeleissä kaksi peräkkäistä ottelua vasta konferenssifinaaleissa Vegas Golden Knightsille. Niinpä ottelusarjan kolmas ottelu ja ensimmäinen kotiottelu oli Starsille elintärkeä, pakkovoiton paikka.

Suoritustasosta tätä oli vaikea päätellä. Reilun minuutin pelin jälkeen Golden Knights iski avausmaalin ja 42 sekuntia myöhemmin mureni Stars-kapteeni Jamie Benn kuin tippaleipä.

Ääritörkeä poikittainen maila jäähän kaatuneen Mark Stonen kaulaan ja enemmän kuin ansaittu ulosajo. Golden Knights teki ylivoimalla yhden lisäosuman ja pian jäähyn päätyttyä vielä kolmannen, mikä tarkoitti komennusta vaihtopenkille myös Jake Oettingerille, joka ei Stars-maalilla ollut totutussa vireessään.

Stars ei saanut kiriä aikaiseksi, ja toinen erätaukokin jouduttiin aloittamaan aikaistetusti kotiyleisön heiteltyä jäälle roskia. Yleisön käytös oli paheksuttavaa, mutta erityisen kriittinen katse on kohdistettava johtavana pelaajana pidettyyn Benniin.

Kauden tärkeimmällä hetkellä tämä johtohahmon irvikuva oli joukkueelleen ankkuri, joka upotti STARSIn Meksikonlahden pohjaan asti.

33-vuotias kanadalainen pelasi tehokkaimman runkosarjansa moneen vuoteen ja pudotuspeleissäkin on syntynyt pisteitä kelpo tahtiin. Stars-ikonin pelillinen taso on kuitenkin toisarvoista, kun kyky kantaa vastuuta oli ala-arvoista.

Kauden tärkeimmällä hetkellä tämä johtohahmon irvikuva oli joukkueelleen ankkuri, joka upotti Starsin Meksikonlahden pohjaan asti.

Starsin tulevaisuus on kiistatta sinivalkoinen – höystettynä punaisilla raidoilla ja 50 tähdellä. Ykkössentteri Roope Hintzin sopimus kestää kevääseen 2031 asti ja tähtipuolustaja Miro Heiskasenkin vielä kuusi kautta.

Yhdysvaltalaiset kärkipelaajat, eli ykkösmaalivahti Oettinger on sopimuksen alainen vielä kaksi kautta, ja runkosarjan tehokkain hyökkääjä Jason Robertson jatkaa vuoden pidempään. Molemmat ovat lisäksi rajoitettuja vapaita agentteja nykyisten sopimustensa päätyttyä.

Pudotuspelien pistepörssiä johtava Hintz teki ensimmäisessä Golden Knights -ottelussa tehot 1+2 mutta on sittemmin jäänyt pisteittä. Suomalaissentteri kuitenkin pelasi esimerkiksi tuoreimmassa ottelussa eniten Jack Eichelin ketjua vastaan ja onnistui silti luomaan enemmän maaliodottamaa kuin vastustajan kärkiketju.

Benn sen sijaan kohtasi viimeisimmässä kokonaisessa ottelussaan useimmin Brett Howdenin ketjun – jonka laidalla pelasi sittemmin Bennin väkivallan kohteeksi joutunut Stone – ja hävisi kamppailun maaliodottamalla mitattuna murskalukemin.

Kymmenen kautta kapteenina toiminut Benn on kiistatta ikoninen hahmo Starsin lähihistoriassa. Yhtä kiistatonta on sekin, että joukkueen tarvitessa kipeästi johtajaa tasoittamaan ottelu ja kaventamaan ottelusarja Bennin hermot eivät pysyneet kurissa.

Hintz ei ollut kolmannessa konferenssifinaalissa parhaimmillaan, mutta suomalaisen johtama ketju loi tappiotilanteessa runsaasti laukaisu-uhkaa. Robertsonin kymmenestä laukauksesta seitsemän pysähtyi jo Golden Knightsin kenttäpelaajiin.

Lisäksi Adin Hill on ollut pudotuspelien parhaita maalivahteja ja on myös Starsia vastaan torjunut selvästi kohti lauottua maaliodottamaa paremmin.

Starsin on joka tapauksessa parempi ilman Benniä – puhutaan sitten tämän kauden lopusta tai seuran tulevaisuudesta. Nuorempi sukupolvi johtaa Starsia jo pelillisesti, ja Hintz, Robertson ja kumppanit ovat osoittaneet pystyvänsä keskittymään jääkiekkoon eikä lajiin kuulumattomaan väkivaltaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle